Uusiiko mun masennus? Heräsin tähän ajatukseen kunnolla tänään ja täytyy myöntää, että sisällä heräsi pienoinen paniikki. Kulunut kevät on ollut niin äärimmäisen raskas, että masennuksen uusimiselle on täysi mahdollisuus. Se on oravanpyörä, johon kaikkein vähiten tässä maailmassa haluan uudestaan. Masennus. ja etenkin sen uusiminen, on mulle varsinainen mörkö, jonka kovin mielelläni haluaisin pitää tiiviisti menneisyydessä.

Vaikka tietyiltä osin koen voivani paremmin, kuin pitkään, pitkään aikaan ennen tätä. Osa elämästäni on tällä hetkellä niin kuormittavaa, että pelkään todella masennukseni uusimista. Se, että minulla on ollut vuosia kestänyt masennusjakso taustalla, nostaa huomattavasti riskiä sairastua uudelleen.

Tein tänään Mielentereveystalon sivuilta itsearviona BDI 21-kyselyn, joka on ihan virallinen testi masennuksen kartoittamiseksi. Omaksi huojennuksekseni, vaikka pisteet olivat korkemmalla kuin ennen, mutta kuitenkin normaalin rajoissa vielä. Itselle se oli iso huojennus. Minulla on ehkä vielä aikaa vaikuttaa tähän kaikkeen. Päätin, että teen testin säännöllisesti, seuratakseni omaa tilannettani ja pysyäkseni vähän kärryillä mieleialastani. Ajattelin ottaa myös yhteyttä työterveyslääkäriin, jos uusimista saataisiin mahdollisimman pitkälle ennaltaehkäistyä.

Olen jo vuosia kokenut omaksi vahvuudekseni sen, että osaan seurata omia mielialojani ja vaaran merkkejä. Pelkäsin masennuksen uusimista viimeksi ollessani raskaana. Koska olin sairastanut sen aiemmin, minulla oli myös korkea riski sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Silloin kävin ennaltaehkäisevässä terapiassa. Ja kaikki meni lopulta paremmin, kuin hyvin. Minulle äitiys oli alusta asti enemmän voimavara, joka tuki mielenterveyttäni.

Siitä huolimatta, että vainoajani saattaa saada tästä syyn tehdä uuden lastensuojeluilmoituksen, halusin purkaa myös näitä ajatuksia tänne blogiin. Saan jatkuvasti niin paljon ihanaa palautetta teiltä, koskien avoimuuttani, että haluan todellakin jatkaa samalla linjalla. En halua lopettaa, vaikka joku ilkeä ihminen niin haluaisikin.

Nyt täytyy sanoa, että kirjoittaminen ja moni muu asia meinaa tökkiä ihan toden teolla. Alan olla ihan todella loman tarpeessa. Puolitoista vuotta töissä, kahden viikon lomalla, ero, vainoaminen ja vielä tämä hiton koronakin. Voin kertoa, että paukut alkaa olla aika loppu. Olisi pitänyt tajuta pyytää lomaa heti kesäkuuksi, mutta enhän minä sitä tuolloin keväällä tajunnut. Ajattelin, että toivon sitä heinäkuuta, kun se on aina tuntunut niin luonnolliselta lomakuukaudelta. Nyt yritän sitten sinnitellä töissä, kerrata sairaanhoito ja huolenpito työn teoriaa, raapia YTO-opintoja kasaan ja sen lisäksi yritän pyörittää tätä vuoroarkea. Voin kertoa, että vapaahetket menee enemmän tai vähemmän nukkuessa tällä hetkellä.

Pienestä kisaväsymyksestä huolimatta, kesä on lähtenyt ihan hyvin liikkeelle. Ehdittiin korkkaamaan lasten kanssa jo rantakausi. Olen saanut tänä vuonna uuden ystävän, jolla on kutakuinkin saman ikäinen tyttö, kuin omani ja sovittiin, että yritetään tehdä kesällä kivoja juttuja. Puhuttiin, että mentäisiin käymään ainakin Falkullassa, kun me ei olla siellä koskaan käyty. Ja tänä vuonna voidaan mennä ihan omien aikataulujen mukaan, eikä tarvitse miettiä myös toisen aikuisen aikatauluja. Mikä tuntuu tosi kivalta ja vapauttavalta. Uskon, että tällä tavalla tytöt voi saada tästä kesästä enemmän irti, kuin aiemmin.

Mutta, lomaa odotellessa. Me katellaan täällä kahden nuhanenän kanssa Frozen II, ehkä noin kymmenettä kertaa. Meidän kaksivuotiaskin osaa jo laulaa mukana: “Tuntemattomaan.”