Hae
Big mamas home

Kivat kesäkynnet

Minulta on toivottu kivaa, kepeää ja positiivista sisältöä kaikkien raskaiden aiheiden rinnalle. Olen pahoillani, että tänä keväänä blogissa ei ole ollut sitä vanhaa positiivista otetta. Se johtuu puhtaasti siitä, kun blogi myötäilee omaa elämääni, joka ei ole aina ruusuilla tanssimista. Mutta nyt puhutaan hieman kesäkynsistä.

Big mamas home by Jenni S. Kivat kesäkynnet Essie Licorice

Nyt eletään varpaankynsien lakkaamisen kulta-aikaa. Viimeistellyt varpaankynnet ja kivat sandaalit ovat pettämätön yhdistelmä tähän aikaan vuodesta. Minä rakastan lakattuja kynsiä ja ennen nykyistä työpaikkaani, minulla oli aina kynsilakkaa. Tällä hetkellä huomattavasti harvemmin. Varpaankynsiä voin kuitenkin lakata mielin määrin.

Kesällä tuntuu, että pitäisi suosia kirkkaita ja iloisia värejä, mutta ne eivät ole oikein koskaan tuntuneet omalta vaihtoehdolta. Lukuunottamatta klassista punaista.

Big mamas home by Jenni S. Kivat kesäkynnet Essie Licorice

Jonkin aikaa sitten somessa minua tuli vastaan mustiksi lakatut varpaankynnet ja hullaannuin tästä. Pidän mustaa ihan yhtä klassisena värinä, kuin punaista, eikä se minusta ole liian synkkä kesään. Minulle se on ympärivuotinen väri ja ajaton väri. Tästä syystä, tänä vuonna omat kesäkynteni ovat mustat ja voi että, miten rakastan mustia kynsiäni.

Big mamas home by Jenni S. Kivat kesäkynnet Essie Licorice

Lakka on tietysti Essien, enhän minä muita enää käytäkään, ja sävy on Licorice. Tällä mennään niin kauan, kunnes kyllästyn. Meidän kaksivuotias ihastui muuten myös tähän lookiin ja yritti imitoida sitä parhaansa mukaan. Tämän jälkeen pesin eyelineri niin lapseni sormista, varpaista, kuin kylppärin lattiastakin.

Elämä eron jälkeen…

Erosta tulee pian kuluneeksi seitsemän kuukautta. Luoja, kuinka nopeasti tämä aika menee. Siitä on ehtinyt pyörähtää tovi, kun pyysin teitä esittämään minulle kysymyksiä liittyen eron jälkeiseen elämääni. Puhun nykyään mielelläni tästä ero aiheesta, sillä olen huomannut sen antavan vertaistukea niin itselleni, kuin muillekin. Edelleen, on ihan uskomatonta, miten hienoja ja voimaannuttavia viestejä saan teiltä aiheeseen liittyen.

Teiltä tuli monia hyviä kysymyksiä. Valitsin niistä sellaiset, joihin voin vastata omasta puolestani.

 

Big mamas home by Jenni S. Elämä eron jälkeen...
Viihdytkö sinkkuna vai kaipaatko parisuhdetta?
Aloitan vastauksen sanomalla, että pidän itseäni parisuhdeihmisenä. Minusta on mukavaa jakaa elämä ja arki jonkun kanssa. Mutta jos jotain olen elämässä oppinut, niin sen että mieluummin olen sinkkuna, kuin parisuhteessa joka syystä tai toisesta ei toimi. Ja onhan tässä sinkkuna olemisessa myös puolensa. Tunnen itseni tosi vapaaksi ja itsenäiseksi. Tuntuu hyvältä olla riippumaton kenestäkään.
Mikä on yllättänyt eniten elämässä eron jälkeen?
Se miten luonnolliselta kaikki lopulta tuntui ja miten elämä asettui aloilleen lähes huomaamatta. On yksi asia, jonka olen konkreettisesti huomannut eron jälkeen. Ennen pelkäsin aina yksin kotona olemista. Varsinkin pimeään aikaan säikyin pienimpiäkin rasahduksia. Ajattelin, että tämä säikkyminen jatkuu myös asuessani yksin. Mutta sen sijaan pelkään ja säikyn paljon vähemmän.

 

Big mamas home by Jenni S. Elämä eron jälkeen...

 

Mitä kaipaat eniten parisuhteessa?
Läheisyyttä. Minulla on krooninen halipula, joten kaipaan sitä, että saan jonkun toisen lähelle. Toki lapset helpottavat tätä vaivaa huomattavasti, kun koko ajan pitäisi olla halimassa ja pussaamassa. Toisena juttuna on se arjen jakaminen toisen kanssa.
 
Uusitko kaikki huonekalut erossa?
En. Sovimme, että kumpikin saa ne huonekalut, jotka on itse tuonut tähän asuntoon. Näin ollen, koska minä olen innokkaimmin käyttänyt rahaa sisustamiseen, pidin suurimman osan kotimme tavaroista. Sängyn joudun uusimaan, mitä en ole vielä saanut aikaiseksi. Nukun siis vuodesohvalla, joka on ollut tähän asti ihan kelpo vaihtoehto.

 

Big mamas home by Jenni S. Elämä eron jälkeen...
Onko sulla jo uusi kumppani?
Ei ole ja kumppani tuntuu todella vakavalta sanalta. Minulla ei ole tällä hetkellä edes ketään ihastusta. Olen käynyt joillain treffeillä, mutta ne eivät ole johtaneet mihinkään. Omaksi ilokseni olen kuitenkin huomannut ettei minulla ole kiire. Tämä on hyvä näinkin ja se oikea tyyppi, joka vie jalat altani, tulee kohdalle vielä joku päivä.
Mitä ajattelet seksisuhteista?
Minusta oli ihanaa, että joku kysyi minulta näinkin rohkean kysymyksen. Ihanaa. Minusta seksisuhteissa ei ole mitään vikaa. Parhaassa tapauksessa se antaa paljon kummallekin osapuolelle ja se on turvallinen tapa toteuttaa seksuaalisuutta. Tällaisissa järjestelyissä on todella tärkeää, että kumpikin on samalla sivulla suhteessa, jotta vältytään turhilta sydänsuruilta.