Miten pitkään, kirjoittaisinko tästä vai annanko aiheen olla. Monet, vähänkään intiimit aiheet ovat vaikeita. Jos ihmiset arvostelevat minua jo ulkonäön vuoksi, niin entä sitten kun tarjoan heille hyvin henkilökohtaisen palan itseäni? Siksi henkilökohtaisista aiheista on aina vaikeaa kirjoittaa. Mutta yritän silti.

Seksuaalisuus on niitä asioita, jotka kiinnostavat minua ja joista pitäisi puhua enemmän. Toki aiheesta puhuttaessa, pitää muistaa, että seksuaalisuus on paljon laajempi käsitys, eikä liity pelkkään seksiin. Seksissä ja seksuaalisuudessa on neljä ensimmäistä kirjainta samoja. Seksi on kuitenkin vain yksi osa seksuaalisuutta, joka on paljon, paljon laajempi käsite. Väestöliitto listaa seksuaalisuuteen kuuluviksi asioiksi miehenä ja naisena olemisen, hellyyden, yhteenkuuluvaisuuden, lasten saamisen, itsetunnon, läheisyyden, aistinautinnot, fyysisen halun ja tyydytyksen.

Tämä postaus käsittelee yhtä puolta seksuaalisuudesta, oman naiseuteni ja samalla myös rohkeuden löytymisestä.

Sitten, ennen kuin luet juttua yhtään pidemmälle, niin pakollinen disclaimer tähän kohtaan. En ole tämän alan ammattilainen, vaikka aihe kiinnostaa ja tämä postaus on puuhtaasti omia pohdintojani, sekä kokemuksia.

Viimeisien vuosien ajan roolini on ollut enemmän tai vähemmän äiti. Olen ollut täysin pienten tyttärieni käytössä ja heidän tarpeitaan varten. Alkaen ensimmäisestä raskaudesta, päättyen eroon. Elin tyttöjäni varten ja suunnitelin koko elämäni hyvin pitkälti heidän mukaansa. En juuri käynyt missään, koska olin aina lasten kanssa, eikä minulla ollut kotona muuta funktiota. Kotona kukaan muu ei tarvinnut minulta muuta, kuin sitä äitiyttä ja kumppanuutta vanhemmuudessa. Olen kertonut ennenkin siitä, miten meillä toimi arki hyvin. Mutta siinä se sitten olikin. Olimme kumppaneita vanhempina ja sekä huonetovereita. Siinä ne minun roolini olivat viimeiset viisi vuotta, vanhemmuus- ja asuinkumppani, sekä äiti. Ja niihin minä myös tyydyin.

Nyt olen sinkku ja elämässäni on tilaa muullekin kuin äitiydelle. Ei siinä, äitinä olo on parasta mitä olen elämässäni saanut. Olen niitä, jotka ovat haaveilleet äitiydestä jo ihan lapsesta asti. On todella suuri siunaus, että saan olla äiti kahdelle upealle tytölle. Mutta juuri nyt, minusta tuntuu siltä, että olen muutakin kuin äiti. Viimeiset vuodet olen yrittänyt vakuuttaa kaikille, että näin on. Nyt ensimmäistä kertaa minusta oikeasti myös tuntuu siltä.

Olen löytänyt itsestäni taas sellaisia puolia, jotka olivat hautautuneet aiemman pitkään jatkuneen tilanteen alle. Nyt minusta tuntuu, että olen löytänyt itsestäni taas naisen. Oikean, ehjän, tunteikkaan, itsevarman, intohimoisen, rakastavan, ihanan naisen. Ihmisen, joka viihtyy omassa kropassaan ja pitää itseään kauniina. Esimerkiksi, olen alkanut kiinnittää huomiota eri tavalla pukeutumiseeni. Olen ostanut pitsitoppeja, hameita, mekkoja ja sopivan kokoiset tekonahkalegginssit. Suomeksi, olen vähentänyt farkkujen ja t-paitojen käyttöä ja tuonut asuihini hieman lisää naisellisuutta. Sen lisäksi olen ottanut someen aiempaa rohkeampia kuvia. En suoranaisesti mitään selkeästi paljastavia kuvia, vaan ennemminkin vihjailevia. Voin kertoa, että aiemmin tämä ei olisi tullut kuuloonkaan.

Olen jo useamman vuoden ajatellut, että minulla on ihan hyvä, terve itsetunto. Minua ei hetkauta muiden arvostelut. En osaa enää hävetä edes ärrävikaani, joka oli minulle vuosi kausia vaikea paikka. Siitä huolimatta en kiellä etteikö minua naisena imartelisi kehut tai positiivinen huomio. On ihanaa, kun toinen sanoo minulle, että olen kaunis tai olen seksikäs. On ihanaa olla haluttu. Mutta se ei ole kaikki kaikessa.

Tämä kaikki tuntuu minusta todella hyvältä. Minusta tuntuu naiselliselta ja seksikkäältä. Ekä siihen ole edes tarvittu kovin paljoa. Olen saanut rohkeutta olla minä. Ja ennen kaikkea, musta on tullut itsenäinen. Oon selvinnyt hajulukon avaamisesta ja puhdistamisesta noin viidestäkymmenestä hiuspinnistä. Osasin ostaa oikein lampun ja mulla on vihdoin omat työkalut.

Tästä on hyvä jatkaa.

Siitä on vierähtänyt tovi, kun olen viimeksi puhunut teille opinnoistani. Ne, jotka eivät tiedä, niin viimeistelen lähihoitajan tutkintoani oppisopimuksella. Tie ei ole ollut kaikkein tasaisin. Jostain syystä, kaikki mikä on voinut mennä pieleen, on mennyt pieleen. Alkaen hävinneistä papereista, jatkuen väärään sähköpostiosoitteeseen ja siihen, että jouduin tilaamaan vanhasta opinahjostani paperit kolmeen kertaan, ennen kuin kaikki oli viimein kasassa. Mietin jossain vaiheessa jopa oppilaitoksen vaihtoa, mutta nyt viimein olemme siinä tilanteessa, että opintoni oikeasti etenevät.

Tilanne on se, että ammattiopinnot minulla on melkein tehty. Minulta puuttuu tasan kaksi näyttöä ja sen puolesta olen valmis. Mutta YTO-opinnoistani on niin kauan aikaa, että niiden eteen joudun tekemään vähän töitä. Joudun näyttämään jokaiselle aineenopettajalle osaamiseni erityisillä tehtävillä. En siis joudu käymään kaikkia kursseja alusta loppuun, mutta eivät tehtävät ole myöskään mitään kaikkein pienimpiä.

YTO-opinnoilla tarkoitetaan siis kaikille pakollisia yleisiä opintoja, kuten äidinkieltä yms. Ei ole vaan äikkä ja enkku kuten ennen vanhaan. Sen sijaan, että taivuttelisin täällä sijamuotoja ja laskisin jakokulmia, minä osallistun digitaalisessa ympäristössä toimisen kurssille, sekä harjoittelen viestintää omalla äidinkielelläni.

Helppoa ja samalla haastavaa tässä on se, että teen näitä kursseja kotona omalla tahdilla. Helppoa siksi, että minun ei tarvitse osallistua fyysisesti kursseille koulun penkillä, vaan voin keskittyä arkena työn tekemiseen. Haastavaa siksi, että minun täytyy itse pitää huoli siitä, että otan riittävästi aikaa kurssien tekemiseen. Minulla on loppuvuoteen asti aikaa suorittaa tutkinto loppuun. Aikarajana nämä kuukaudet ovat ihan kohtuullisia. Minun täytyy vain muistaa myös opiskella, kaiken tämän muun ohella.

Tällä hetkellä tämä meidän arki on melkoinen palapeli hallittavaksi. On lapset, on työ, on opinnot ja on blogi ja sen lisäksi pitäisi muistaa elää, nähdä ystäviä ja käydä treffeillä. Ei siinä, en luopuisi yhdestäkään palasesta, vaikkka saisin valita. Tiedän hallitsevani tämän ja lopussa kiitos on varmasti melkoinen.