Kun päätös oli tehty, tuntui siltä kuin harteilta olisi otettu pois suuri taakka. Me ollaan puhuttu viime aikoina paljon. Tuntuu siltä, kuin parisuhteeseen liittyvien odotusten ja paineiden kadottua, me ollaan löydetty ihan uudenlainen keskusteluyhteys. Mikä on hyvä. Aiotaan nimittäin jatkossa pysyä ystävinä ja perheenä, vaikka asutaankin eri osoitteissa. Me pysytään kuitenkin kumppaneina ja vanhempina ihan hamaan hautaan saakka meidän tyttöjen ansiosta. Se on helpompaa, kun pysytään ystävinä. Ollaankin jo sovittu yhdestä yhteisestä leffareissusta. Mukaan lähtee toki myös yksi neljävuotias.

Sen jälkeen, kun tehtiin päätös, moni on sanonut minulle olevansa pahoillaan. Minä olen sanonut reilusti; ”Ei tarvitse. Ei tämä ole huono juttu.” Tämä on kyllä surullista ja olen surullinen, mutta se ei missään nimessä tee tästä huonoa asiaa. Me teimme juuri oikean päätöksen. Olen voinut jo vuoden päivät huonosti ja kirjoittanut siitä täällä. Nyt koen että paraneminen ja eheytyminen voin viimein alkaa. Päivä alkaa viimein paistaa pitkän, pilvisen ajan jälkeen.

Mielessäni on viime päivät pyörinyt ajatus, jonka luin eroamiseen liittyvästä artikkelista: ”Ero on aina lapselle menetys. Mutta vanhemmista riippuu se, kuinka suuri menetys on.” Me aiomme kumpikin olla lapsillemme jatkossakin mahdollisimman läsnä. Mietitään juuri meidän perheelle sopiva systeemi ja ollaan varmasti paljon yhdessä myös jatkossa. Sanoin miehelleni, siis eksälleni, että mikään ei estä meitä viettämästä myös seuraavaa joulua yhdessä, perheenä.

Minua ei kaduta mikään. Ollaan ehkä tehty niitä huonoja valintoja, mutta meidän suhteesta syntyi kuitenkin jotain uskomattoman hyvää. Lapset ovat meille molemmille kaikki kaikessa ja he tekevät tästä kaikesta merkityksellistä. Meidän suhteesta jää kaunis ja pysyvä muisto heidän kauttaan.

Tänä iltana, aion katsoa Netflixistä yksin elokuvan, jota olin säästellyt pitkään yhdessä mieheni/eksäni, kanssa katsottavaksi. Viimein voin hyvällä omallatunnolla katsoa sen yksin. Jos se on hyvä, niin ehkä me vielä katsotaan se myös yhdessä joku ilta, kun hän on meillä käymässä.

Ei ole mikään uusi ajatus puhua hyvinvoinnista tammikuussa, jolloin salijäsenyyksien myyntiluvut kohoavat piikkimäisesti ylöspäin. Se on ehkä jopa hieman kulunutta. Mutta koska olen valinnut yhdeksi vuoden teemoista hyvinvoinnin, niin aloitan kirjoittamalla teille omia ajatuksiani kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Hyvinvointi on minulle nimenomaan kokonaisuus ja monen asian summa. En koe itseäni hyvinvoivaksi pelkästään ryystämällä smoothieita tai pelkästään liikkumalla. Minulle hyvinvointi on myös iltoja ystävien kanssa, aikaa perheen kanssa, kotona riittävän siistiä, jotta hyvää sarjaa katsoessa ei tee mieli hinkata pöydänkulmaa puhtaaksi. Se on sitä, että syön monipuolisesti ja sopivasti, pidän huolta siitä, että saan riittävästi unta ja teen itselle mieluisia asioita. Minulle hyvinvointia on niin fyysistä, kuin myös henkistä. Sen vuoksi olen myös menossa työterveyden kautta puhumaan terapeutille tästä vallitsevasta tilanteesta, jotta psyykkinen kuorma ei kävisi ylivoimaiseksi. Olen puhunut siitä ennenkin, mutta minut vuosien masennus, opetti kuulostelemaan itseään ja omia voimavaroja herkällä korvalla ja toimimaan tarvittaessa.

Tänä vuonna, osana omaa hyvinvointia ja terveyttä, tavoitteeni on ottaa liikunta säännölliseksi osaksi elämääni ja pudottaa painoa. Tavoitteeni on hyvin yksinkertainen. Näin aluksi liikkua vähintään kerran viikossa kunnolla. Lajeiksi olen miettinyt lenkkeilyä ja uimista. Vähintään toisen täytyy toteutua kerran viikossa, kaikki muu on plussaa. Tähän palaan vielä omassa postauksessaan.

Iso osa omaa hyvinvointiani on myös se, että olen viimein, kaikkien vuosien jälkeen sinut itseni kanssa. Teini-iän kipuiluiden, vuosia jatkuneen masennuksen ja painoon liittyvien haitallisten ajatusten jälkeen olen onnellinen, kun voin viimein katsoa itseäni peiliin tuntematta vastenmielisyyttä. Ei ole kerta tai kaksi, kun kehopositiivisuus puheiden yhteydessä sanotaan, että minun kokoiselleni on sairasta olla tyytyväinen itseensä. Minusta tämä ajatus ei voisi olla enempää väärässä. Tiedostan kyllä painooni liittyvät terveysriskit. Mutta ei minut tarvitse olla laiha rakastaakseni itseäni. Siksi minusta tuntuu hyvältä pudottaa painoa terveys, eikä ulkonäkö edellä. Halulla voida hyvin, on paljon kauaskantoisemmat seuraukset, kuin peiliin tuijottelulla. Näin minä ainakin uskon.

Tästä on hyvä lähteä eteenpäin. Olisi todella mielenkiintoista kuulla, mitä te ajattelette hyvinvoinnista ja mitkä tekijät teistä vaikuttavat siihen?