Ihanaa sunnuntai-iltaa! Täällä lapset ovat kotiutuneet mummilasta ja voi pojat, miten asuntoon tuli paljon ääntä kerralla. Ehdin jo tottua hiljaisuuteen ja unohtaa, miten paljon ääntä meidänkin tytöistä lähtee. 

Oli ihanaa saada murut kotiin. Ikävä oli kova, vaikka oltiin erossa vain yksi yö. Viimeiset tunnit ennen tyttöjen kotiutumista vilkuilin kelloa ja kuulostelin ulko-ovella, kuuluuko rapusta ääniä. Kun avasin oven, kuopus nosti heti kädet ylös ja kiljaisi iloisena: ”Äiti.” Esikoinen kertoi, miten mummi ole leiponut heille sen mansikkakakun, mitä hän oli niin kovasti toivonut. Ilmeisesti viikonloppu oli oikein onnistunut. 

Nyt kumpikin nukkuu jo. Esikoinen rauhoittui omaan sänkyynsä ja kuopus minun syliini, kun oli ensin vetänyt tyhjentävät väsymys/ikävä raivarit. Nyt hän nukkuu tuossa minun vieressäni sohvan divaanilla, koska äidin pitää olla kosketusetäisyydellä. Muuten tulee unesta huolimatta itku. Vaikka kivaa oli ollut, selvästi ensimmäinen yö erossa, on ollut pienelle rankka. 

Meidän pikniksuunnitelmat kirjaimellisesti vesittyivät tänään. Sovimme, että yrittäisimme keksiä jotain muuta myöhemmin. Joten olen tänään vain rentoutunut, rauhoittunut ja tapellut tökkivän Lightroomin kanssa. Ohjelmassa tuskin on mitään vikaa, minä vain tarvitsen uuden koneen. Eräs tuttuni vilkaisi konettani viime kesänä ja nauroi sille. Olisin ehkä ymmärtänyt vähemmälläkin, että konevanhus on parhaat päivänsä nähnyt. Lopulta sain Lightroomin taas toimimaan. Lisäksi nukuin kahdentoista tunnin yöunet, mitä ei ole varmasti tapahtunut ainakaan pariin vuoteen. Ne tulivat todella tarpeeseen. 

Nyt odotellaan enää isiä kotiin työreissulta. 

Tänään on muuten viimeinen iltani kaksikymppisenä. Huomisesta lähtien ikäni alkaa kolmosella. Hui. Vielä en ole huomannut kriisinoireita ja toivon ettei niitä tulisikaan. Olen tässä kaksikymppisenä ehtinyt kriiseillä aivan riittävästi. 

Tuntuu vieläkin aavistuksen uskomattomalta, että pakkasin aamulla M O L E M M A T lapset äitini autoon ja olen nyt oikeasti yksin kotona. Tämä on ensimmäinen yöni erossa kuopuksestamme, joka on nyt vuoden ja kahdeksan kuukautta. Olemme olleet siis tiiviisti yhdessä melkein kaksi vuotta ja nyt minä olin täysin valmis tähän yhden yön vapaaseen. Ja tiedän voivani olla rauhallisin mielin, sillä tytöt nauttivat parhaasta mahdollisesta täysihoidosta mummilassa. Esikoinen tilasi jo muutaman päivän ennen mansikkakakkua vierailulle.

Kun lapset olivat kurvanneet pois mummin kyydissä, minä keitin ensimmäisenä kupillisen kahvia ja nautin siitä ettei kukaan kiipeillyt päälläni sitä juodessani. Lisäksi se myös pysyi pöydällä, kun jätin sen siihen. Kukaan ei käynyt tuuppaamassa kuppia pitkin pöytää.

Rakastan edelleen lapsiani valtavasti ja jo nyt minulla on hirveä ikävä heitä, mutta on tämä myös aivan ihanaa. Tein sellaisen nopea siivouksen, jotta minun ei tarvitsisi katsella levällään olevia leluja, murusia pöydän alla ja tahmaisia sormenjälkiä sohvapöydässä, kun olen kerrankin rauhassa kotona. Nyt aion nauttia olostani ja nukkua aamulla pitkään. Huomenna olisi tarkoitus juhlistaa syntymäpäiviäni.