Blogipäivä Lapland Hotellilla
Lapin saattaa oikeasti aistia Hotellissa ja välillä oli hieman vaikea kuvitella, että olemme oikeasti keskellä vilkasta pääkaupunkia.
Minua ja Kaksplussan kollegoitani seuranneet tietävätkin jo, että me vietimme viikko sitten blogi- ja koulutuspäivää Helsingissä. Paikalla oli bloggaajia kaikista Otavamedian portaaleista, joten meitä oli siellä koossa aikamoinen porukka. Kaksplussalla tapahtui juuri pieni sukupolvenvaihdos, kun moni vanha tuttu siirtyi uusiin haasteisiin, joko bloginsa kanssa tai ilman. Tilalle on tullut monta uutta, ihanaa tuttua. Minäkin kuulun tähän uuteen sukupolveen, kun sen verran vähän aikaa olen Kaksplussan alla kirjoittanut. Mutta täytyy sanoa, että meitä on nyt koossa tosi hyvän tuntuinen porukka.
Blogipäivän ja Otavamedian yhteistyökumppanina oli muun muassa Lapland Hotel Bulevardi, joka on avannut ovensa aivan vuoden alussa. Me bloggaajat pääsimme tutustumaan hotelliin osana päivän ohjelmaa.
Hotelli oli minulle ennestään sen verran tuttu, että mieheni oli rakentamassa sitä. Viime kesänä tuli pyörähdettyä kerta jos toinenkin työmaan edustalla ihmettelemässä. Tästäkin syystä oli mielenkiintoista päästä näkemään hotelli valmiina ja sisältä päin.
Lapland Hotelleilla on tällä hetkellä hotelleita ympäri Suomea ja tämä Helsingin vahvistus rakennettiin vanhaan toimistorakennukseen. Tämä mahdollisti esimerkiksi sen, että suuressa osassa hotellihuoneista on sauna. Normaalisti, kun hotelleja rakennetaan vanhojen hotellirakennusten tiloihin, pohjaratkaisuihin on mahdotonta tehdä perustavanlaatuisia muutoksia. Vanhasta toimistorakennuksesta ei sen sijaan ole jäljellä oikeastaan muuta, kuin kuori, sillä se uudistettiin perustuksia myöten. Täytyy sanoa, että jälki on upeaa. Lähetin hotellikierrokselta viestiä miehelleni; ”Hienon hotellin olette tehneet.”
Parhaiten hotellia kuvaa lause; Pala Lappia keskellä Helsinkiä. Lapin saattaa oikeasti aistia Hotellissa ja välillä oli hieman vaikea kuvitella, että olemme oikeasti keskellä vilkasta pääkaupunkia. Paitsi silloin, kun sattui katsomaan ikkunoista ulos. Niistä avautui nimittäin henkeäsalpaavat kaupunkimaisemat. Vaikka Lapin tuntureissa on ihan oma viehätyksensä, minua puhuttelee myös näkymät kattojen ylitse. Kun saisi jotenkin siirrettyä nuo maisemat omien ikkunoiden taakse.
Kaupunkinäkymät ovat ainoastaan plussaa, sillä myös hotelli itsessään on todella vaikuttava. Sisustajana olin haltioissani. Sisustuksessa oli yhdistelty taitavasti klassista tyyliä, hotellien ylellisyyttä ja lappilaisia elementtejä. Oli taljoja, puuporoja, sarvia, käpyjä ja maanläheisiä sävyjä. Hotelli on samalla myös suomalaisen designin taidonnäyte. Mahdollisimman paljon on tehty kotimaassa. Yksi vaikuttavimmista jutuista oli kuitenkin Anu Pentikin taide. Sen lisäksi, että Pentik suunnitteli Hotellille kokonaan oman astiaston, hän on luonut myös yli 250 uniikkia taideteosta vain hotellin tiloja varten. Taideteoksia löytyy jokaisesta hotellin huoneesta, sekä julkisista tiloista.
Hotellikierroksen jälkeen pääsimme maistelemaan ravintolan antimia. Hotellin ravintola Kultá suosii kotimaisia raaka-aineita ja asiakkaalle kerrotaan aterian yhteydessä, mistä lautasella oleva poro on tullut. Maistiaiset veivät kielen mennessään ja olimme Susannan kanssa sitä mieltä, että annokset olivat hävyttömän pieniä. Olen aika ylpeä itsestäni, sillä onnistuin laittamaan oman luontaisen nirsouteni sivuun ja maistamaan kaikkea, jopa poro tartaria. Minä, joka tilaan pihvini ravintolassa aina ylikypsänä. Susanna sai minut puhuttua maistamaan myös kuusenkerkkä fruitienkin, johon suhtauduin aluksi hyvin epäilevästi. Ei se pahaa ollut. Kotona vihjaisin miehelleni, että olisi kiva mennä joskus hotellin ravintolaan Kultáan syömään.
Hotelli on varmasti upea kokemus ja meille kerrottiinkin, että viikonloppuvieraat ovat pääsääntöisesti staycationia viettämään tulleita paikallisia. Ja kyllä tässä hotellissa kehtaisi viikonloppulomaa viettää. Minä täytän kesällä pyöreitä ja hotelliviikonloppu voisi olla ihan tervetullut syntymäpäivälahja.
Second hand-löytö Saksasta & tekonahkapöksyt
Eikä minua kiinnosta, mitä muuta ajattelevat siitä. Näytän omasta mielestäni hyvältä näissä housuissa ja se on kaikkein tärkeintä.
Taivas ikkunan takana on edelleen harmaa ja pilvinen. Rehellisyyden nimissä olen kuitenkin onnellinen, sillä kaikki mitä taivaalta on tähän mennessä tullut, on ollut vettä. Huhtikuussa vesi on sata kertaa parempi vaihtoehto, kuin lumi. Maaliskuussa minua eivät lumipyryt vielä hetkauttaneet. Ne kuuluvat silloin asiaan. Huhtikuussa tilanne on kuitenkin toinen.
Kerroin teille viime postauksessa väsymyksestäni. Joku ehdotti jo, että minun pitäisi mennä tutkituttamaan itseni diabeteksen varalta. Kiitos huolenpidosta, jota en pyytänyt. Luulen oman väsymykseni liittyneen ennemmin pitkään työputkeen ja lapsiperhearkeen, kuin sokeritautiin.
Lupasin teille maanantaina asukuvia, joten tässä niitä nyt olisi. Nämä kuvat ovat ehtineet munia jo hetken aikaa koneella, kun sopivaa tilaisuutta julkaisuun ei ole tullut. Kuvat on ottanut ihana Pinja, jonka kanssa olemme nähneet viimeksi jo jonkin aikaa sitten.
Neule päälläni on zadaalöytö, joka matkasi luokseni Saksasta asti. Jos et tiennyt tätä, niin Zadaan kautta voi ostaa tuotteita sekä Saksasta, että Tanskasta ihan yhtä turvallisesti, kuin Suomesta. Paketti on vähän kalliimpi kun tuotteen tilaa ulkomailta. Mutta ulkomaalaisilta myyjiltä voi löytää juttuja, jotka eivät Suomessa tulisi vastaan. Pidän erityisesti helman boheemeista hapsuista.
DKNY:n käsilaukku on niin ikään myös Zadaasta, mutta tämän myyjä oli suomalainen. Pidän laukusta kovasti ja käytän sitä yleensä ollessani liikkeellä ilman lapsia. Lasten kanssa turvaudun yleensä meidän hoitolaukkuun.
Tekonahkapöksyjäni olen kehunut jo aiemmin. Ne istuvat päälle tosi hyvin ja ovat napakat päällä. Jonkun mielestä ilmeisesti liian hyvin, mutta minä oikeasti viihdyn housuissa. Eikä minua kiinnosta, mitä muuta ajattelevat siitä. Näytän omasta mielestäni hyvältä näissä housuissa ja se on kaikkein tärkeintä.
Panta GAUHAR
Neule ZADAA Second hand
Paita SECOND HAND
Housut H&M
Kengät ELLOS
Laukku DKNY Zadaa second hand
Seuraavissa postauksissa on tulossa tunnelmia Otavamedian blogipäivästä, sekä hieman juttua lastenvaatteista.
Kuvat: Pinja Tuominen | Editointi: Minä


0






































