Hae
Big mamas home

Vaaliahdistusta

 En luota täysin kaikkiin vaalikoneisiin, koska en yksinkertaisesti ymmärrä kaikkia kysymyksiä. Tämä ehkä antaa teille realistisen käsityksen politiikantajustani.

eduskuntavaalit 2019, ilmastovaalit, vaaliahdistus
Kun kirjoitan tätä postausta, kiroan vanhaa läppäriäni, joka on onnistunut taas näpäyttämään minua ja seuraan vaalistudiota. Voin kertoa, että minun piti ajastaa toinen postaus tälle maanantaiaamulle, mutta sen sijaan puhun nyt eduskuntavaaleista. 
Totesin tänään kasvaneeni viimein aikuiseksi, kun seuraan vaali-iltaa vapaaehtoisesti televisiosta ja tulos oikeasti kiinnostaa minua. En ole aiemmin tiennyt mitään kuivempaa ja tylsempää asiaa, kuin politiikka, mutta niin se vain on alkanut kiinnosta. En väitä täysin ymmärtäväni kaikkea, mutta yritän parhaani. Ja täytyy myöntää, että kyllä tulokset hieman jännittävätkin. 
eduskuntavaalit 2019, ilmastovaalit, vaaliahdistus

eduskuntavaalit 2019, ilmastovaalit, vaaliahdistus
Olen tuskaillut monta viikkoa näitä vaaleja. Minulle on ollut alusta asti itsestään selvää, että äänestän ja se, että tulen äänestämään ilmaston puolesta. Mutta sen oikean ehdokkaan löytäminen on ollut mielettömän vaikeaa, jopa tuskaista. En luota täysin kaikkiin vaalikoneisiin, koska en yksinkertaisesti ymmärrä kaikkia kysymyksiä. Tämä ehkä antaa teille realistisen käsityksen politiikantajustani. Aika heikoilla jäillä ollaan. Tämä on siinä mielessä hieman ironista, kun ottaa huomioon, että minultakin löytyy pientä politiikkataustaa. Olin aikanaan yhden kauden oman kotikuntani nuorisovaltuustossa. Kokemus oli todella opettavainen, mutta poliitikonura ei lähtenyt siitä urkenemaan. 
eduskuntavaalit 2019, ilmastovaalit, vaaliahdistus

eduskuntavaalit 2019, ilmastovaalit, vaaliahdistus
Näissä vaaleissa minulle kaikkein isoin apu on ollut podcastit. Ihan ensimmäisenä iso, iso, iso kiitos jokaiselle, jotka olette puhuneet vaaleista omassa podcastissanne. Se on ollut todella mieltä avartavaa ja isoksi avuksi tälläiselle, joka ei juuri ymmärrä politiikkaa. 
Nonsensen Vaalispessu on ollut ihan huippu ja haluan ehdottomasti nostaa sen esille tästä. Kiitos Alexa ja Linda. Te teitte todella tärkeää työtä näiden vaalien eteen. Olen monesti puhunut siitä, että miksi politiikasta ei voitaisi puhua kuin barbieleikeissä. ”Nyt tällä olisi tällainen ehdotus tähän sote-ongelmaan.” Nonsense toi nämä asiat kaikkein lähemmäs tätä ja auttoi ainakin minua ymmärtämään vähän paremmin sitä, minkä puolesta itse haluan äänestää. Kiitos siitä. 
Minulla oli muutama pointti, kun mietin ehdokastani. Ensinnäkin ja kaikkein isoimpana oli se, että puolue jota kannattaisin, olisi sitoutunut ajamaan tätä ilmastoasiaa täysillä eteenpäin. Minulle ei riittänyt vain se, että valitsemani ehdokas ajaisi tätä asiaa, vaan sen pitää olla ehdottomasti koko puolueen asia. Kaksi muuta kriteeriäni oli se, että ehdokkaani pitäisi olla nuori ja nainen. Näillä perusteilla lähdin etsimään omaa ehdokastani ja lopulta löysin sellaisen. Kun pudotin oman lipukkeeni vaaliuurnaan, olo oli helpottunut. 
eduskuntavaalit 2019, ilmastovaalit, vaaliahdistus
Todennäköisesti tämä oma vaalihuumani jatkuu vielä tulevia viikkoja, kun yritän ymmärtää, mitä on tapahtunut ja mitä tulokset tarkoittavat. Mies parkani, joka joutuu taatusti toimimaan minulle vielä tulkkina tulevina viikkoina, kun yritän ymmärtää uutta tilannetta. 
Toivottavasti teistä mahdollisimman moni äänesti.

Blogipäivä Lapland Hotellilla

Lapin saattaa oikeasti aistia Hotellissa ja välillä oli hieman vaikea kuvitella, että olemme oikeasti keskellä vilkasta pääkaupunkia.

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Minua ja Kaksplussan kollegoitani seuranneet tietävätkin jo, että me vietimme viikko sitten blogi- ja koulutuspäivää Helsingissä. Paikalla oli bloggaajia kaikista Otavamedian portaaleista, joten meitä oli siellä koossa aikamoinen porukka. Kaksplussalla tapahtui juuri pieni sukupolvenvaihdos, kun moni vanha tuttu siirtyi uusiin haasteisiin, joko bloginsa kanssa tai ilman. Tilalle on tullut monta uutta, ihanaa tuttua. Minäkin kuulun tähän uuteen sukupolveen, kun sen verran vähän aikaa olen Kaksplussan alla kirjoittanut. Mutta täytyy sanoa, että meitä on nyt koossa tosi hyvän tuntuinen porukka. 
Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Blogipäivän ja Otavamedian yhteistyökumppanina oli muun muassa Lapland Hotel Bulevardi, joka on avannut ovensa aivan vuoden alussa. Me bloggaajat pääsimme tutustumaan hotelliin osana päivän ohjelmaa. 
Hotelli oli minulle ennestään sen verran tuttu, että mieheni oli rakentamassa sitä. Viime kesänä tuli pyörähdettyä kerta jos toinenkin työmaan edustalla ihmettelemässä. Tästäkin syystä oli mielenkiintoista päästä näkemään hotelli valmiina ja sisältä päin. 
Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotelleilla on tällä hetkellä hotelleita ympäri Suomea ja tämä Helsingin vahvistus rakennettiin vanhaan toimistorakennukseen. Tämä mahdollisti esimerkiksi sen, että suuressa osassa hotellihuoneista on sauna. Normaalisti, kun hotelleja rakennetaan vanhojen hotellirakennusten tiloihin, pohjaratkaisuihin on mahdotonta tehdä perustavanlaatuisia muutoksia. Vanhasta toimistorakennuksesta ei sen sijaan ole jäljellä oikeastaan muuta, kuin kuori, sillä se uudistettiin perustuksia myöten. Täytyy sanoa, että jälki on upeaa. Lähetin hotellikierrokselta viestiä miehelleni; ”Hienon hotellin olette tehneet.” 
Parhaiten hotellia kuvaa lause; Pala Lappia keskellä Helsinkiä. Lapin saattaa oikeasti aistia Hotellissa ja välillä oli hieman vaikea kuvitella, että olemme oikeasti keskellä vilkasta pääkaupunkia. Paitsi silloin, kun sattui katsomaan ikkunoista ulos. Niistä avautui nimittäin henkeäsalpaavat kaupunkimaisemat. Vaikka Lapin tuntureissa on ihan oma viehätyksensä, minua puhuttelee myös näkymät kattojen ylitse. Kun saisi jotenkin siirrettyä nuo maisemat omien ikkunoiden taakse. 
Kaupunkinäkymät ovat ainoastaan plussaa, sillä myös hotelli itsessään on todella vaikuttava. Sisustajana olin haltioissani. Sisustuksessa oli yhdistelty taitavasti klassista tyyliä, hotellien ylellisyyttä ja lappilaisia elementtejä. Oli taljoja, puuporoja, sarvia, käpyjä ja maanläheisiä sävyjä. Hotelli on samalla myös suomalaisen designin taidonnäyte. Mahdollisimman paljon on tehty kotimaassa. Yksi vaikuttavimmista jutuista oli kuitenkin Anu Pentikin taide. Sen lisäksi, että Pentik suunnitteli Hotellille kokonaan oman astiaston, hän on luonut myös yli 250 uniikkia taideteosta vain hotellin tiloja varten. Taideteoksia löytyy jokaisesta hotellin huoneesta, sekä julkisista tiloista. 
Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Hotellikierroksen jälkeen pääsimme maistelemaan ravintolan antimia. Hotellin ravintola Kultá suosii kotimaisia raaka-aineita ja asiakkaalle kerrotaan aterian yhteydessä, mistä lautasella oleva poro on tullut. Maistiaiset veivät kielen mennessään ja olimme Susannan kanssa sitä mieltä, että annokset olivat hävyttömän pieniä. Olen aika ylpeä itsestäni, sillä onnistuin laittamaan oman luontaisen nirsouteni sivuun ja maistamaan kaikkea, jopa poro tartaria. Minä, joka tilaan pihvini ravintolassa aina ylikypsänä. Susanna sai minut puhuttua maistamaan myös kuusenkerkkä fruitienkin, johon suhtauduin aluksi hyvin epäilevästi. Ei se pahaa ollut. Kotona vihjaisin miehelleni, että olisi kiva mennä joskus hotellin ravintolaan Kultáan syömään. 
Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Lapland Hotels, Bulevardi, Helsinki, Otavamedia

Hotelli on varmasti upea kokemus ja meille kerrottiinkin, että viikonloppuvieraat ovat pääsääntöisesti staycationia viettämään tulleita paikallisia. Ja kyllä tässä hotellissa kehtaisi viikonloppulomaa viettää. Minä täytän kesällä pyöreitä ja hotelliviikonloppu voisi olla ihan tervetullut syntymäpäivälahja.