Täysi kalenteri
0
Nyt tulee pitkästä aikaa oikeasti ajankohtaisia kuulumisia. Nykyään suurin osa postauksista on ennakoituja ja ajastettuja, jotta saisin pidettyä julkaisurytmini. Nyt keskiviikko pääsi kuitenkin yllättämään totaalisesti. Vaikka minulla on aina varastossa sellaisia semivalmiita postauksia, joita olen kirjoittanut varastoon juuri tällaisia päiviä varten, mikään niistä ei puhutellut riittävästi. Niinpä päätin kirjoittaa pikaisesti ihan vain kuulumisia.
Kun tulin eilen illalla töistä kotiin, mieheni lähti yötöihin. Hän oli saanut aikaisemmin illalla videoviestin, jossa työkaveri moppasi lainehtivaa lattiaa yhteisellä työmaalla. Melkein valmiilla työmaalla oli putki pettänyt. Minä jäin sitten yksin kotiin, kun tytöt tuhisivat kumpikin jo sängyissään.
Nyt minulla on kaksi vapaapäivää, joista molemmat ovat täynnä ohjelmaa kuin Turusen pyssyt. Olen tänään ehtinyt jo käydä postissa, metsästämässä taulukoukkuja ympäri Itä-Helsinkiä ja valmistellut yhtä yhteistyöprojektia. Olen tästä lähdössä vielä hakemaan yhtä pakettia Itiksestä, instakirppari löytöjä jostain päin pääkaupunkiseutua ja illaksi menen vielä Makeaan Kevin Murphy iltaan. Makea on mieletön kampaamo/kauneussalonki tässä omilla hoodeillani. Huomenna aika kuluu todennäköisesti enimmäkseen blogijuttujen parissa. Kirjoittaen, valokuvaten ja siivoten. Suunniteltiin myös lasten kanssa retkeä kirsikkapuistoon. Eli tekemistä on. Päivittelin joskus työkaverini kahta työtä ja mahdotonta kalenteria, todeten etten ole yhtään sen parempi. Minulla on päivätyö, blogi, pienet lapset ja parisuhde. Lepopäiviä on harvassa, mutta niistä osaa onneksi nauttia ihan eri tavalla, kun sellainen lopulta tulee.
Tavoitteena olisi se, että saan äitienpäivänä ihan vain olla ja nauttia tytöistä (ja nukkua piiiiiitkään).
Huomenna tulee myös uusi the Floral Societyn kukkalähetys. Varmistin, että saan äitienpäiväkukkia edes itseltäni, jos en keltään muulta. Olen kyllä taas esittänyt toiselle puoliskolleni vienon toiveen siitä, jos edes kukkia saisi äitienpäivän kunniaksi. Kuvissa on neilikoita yhdestä kimpusta, joka on ollut tähän mennessä suosikkini.
Toivon, että tuolla olisi ehtinyt edes vähän lämpenemään ennen, kuin lähden taas ulos. Taulukoukkuja metsästäessä oli vielä ihan kylmä.
Toivottavasti teidän viikko on mennyt kivasti. Seuraavalla kerralla jotain asiapitoisempaa postausta.
Instagram ennen ja nyt
Mutta moni kuva on, onnettoman kuvanlaadun lisäksi, pilattu läjäämällä päälle noin viisitoista epämääräistä filtteriä.
Päädyin eräänä iltana selaamaan instagramiani sinne ihan alkuun asti. Silloin en tiennyt, mitä hyötyä sovelluksesta voisi edes olla, mutta ajattelin kokeilla sitä silti. Niinhän siinä sitten kävi, että Instagramista on muodostunut blogin ohella tärkein kanavani.
Liityin Instaan vuonna 2016, kun esikoisemme oli alle vuoden ja vietin vielä ensimmäistä vauvavuotta. Olin silloin kirjoittanut blogiani vajaan vuoden ajan. Osassa silloin postatuissa kuvissa oli jo pientä näkemystä ja potentiaalia. Mutta moni kuva on, onnettoman kuvanlaadun lisäksi, pilattu läjäämällä päälle noin viisitoista epämääräistä filtteriä tai sitten niissä on vain kuvauksellisesti kaikki pielessä.
Täytyy sanoa, että olen iloinen tästä vuosien aikana tapahtuneesta kehityksestä. Aika kauas on tultu siitä kolmen vuoden takaisesta sekasotkusta. En ole vieläkään mikään instaguru, mutta suunta on ollut ainoastaan eteenpäin. Filtterit ovat vähentyneet ja kuvankäsittelytaidot, sekä visuaalinen silmä ovat kehittyneet. Aiheet ovat kutakuinkin samoja. Ja tästä tuli mieleeni Artun ja Natan tekemät postaukset otsikoilla Instagram ennen ja nyt. Ideana on puhtaasti verrata vanhoja julkaisuja tänä päivänä postattuihin.
Valitsin tätä varten ihan niitä ensimmäisiä kuvia ja vertailukohdaksi tänä keväänä otettuja.
Kahvikuppikuvia instassa on näkynyt ihan alusta asti ja tullaan näkemään jatkossakin, ellei kahvi yhtäkkiä lopu maailmasta. Tämä kuva on ihan ok. Suurimman eron näkee ehkä toisenlaisessa perspektiivissä, siinä ettei kahvikuppi olekaan selkeässä pääosassa ja kuvankäsittelyssä. Minulle on viimeisin puolen vuoden aikana kehittynyt hyväksi havaittu tyyli ja tapa muokata kuvia.
Mikä instatili tämä olisi, jos sieltä ei löytyisi selfieitä. Näiden suhteen suurin muutos on tapahtunut oman pääni sisällä. Kun aloin julkaista omia kuviani somekanavissa, olin vielä todella epävarma omasta kropastani ja naamastani. Toki nykyään selfietkin ovat hieman harkitumpia, kuin ennen. Sellaiset spontaanit kännykällä otetut selfiet päätyvät useammin stooriin, kuin feediin.
Instaan ovat päätyneet myös Erikan kanssa otetut ensimmäiset asukuvat. Me ollaan kehitytty yhdessä aivan valtavasti ja otetaan nykyään toisistamme parhaat kuvat, koska kumpikin tuntee olonsa toisen kanssa vapautuneeksi ja omaksi itsekseen. Lisäksi me tunnemme toisemme hyvin ja olemme oppineet, mitä toinen haluaa.
Jokaisella itseään kunnioittavalta somettajalta löytyy feedistään ruokakuvia. Niin myös minulta. Vasemman puoleinen kuva kuvaa hyvin silloista tapaani kuvata ruokaa. Mahdollisimman läheltä. Nykyisin annos on osa asetelmaa, eikä täytä koko kuvaa.
Äiti-ihmisenä kuvaan toki lapsiani ja jaan heistä kuvia someen. Meidän lapsista ei näy tunnistettavasti kasvoja muutamastakin syystä, joita en ala nyt eritellä. Lapsien kuvaamisessa minusta on tullut ehdottomasti luovempi, enkä kuvaa heitä enää vain ylhäältä tai esimerkiksi pelkästään varpaita. Lasten kuvaamisessa, myös kameralla ja kuvaustaidoilla on iso merkitys. Varsinkin, kun omat lapseni ovat kumpikin siinä iässä, että korvat ovat pelkkä koriste.
Kukat ja kasvit ovat aina olleet lähellä sydäntäni, joten olen kuvannut niitä aina, paljon. Olen ottanut kuvia kukista itse asiassa jo ennen blogia. Kuva eukalyptyksenoksista on tährähtänyt ja suttuinen, mutta muuten siinä on potentiaalia. Oletko muuten huomannut, että kukkakuvissa suosin #grazyflowerlady-tagia.
Myös erinäisiä ruumiinosia on näkynyt instagramissa, kuten jalkoja, käsiä ja raskausvatsoja. Jalat taitavat viedä määrällisesti voiton, vaikka pallomasua olisi ihana kuvata edelleen.
Siinä missä juon aamuisin ja päivisin kahvia, iltaisin ja kipeänä litkin teetä. Ja toki kuvaan myös teekuppeja. Jälleen vanhassa kuvassa on elementit ihan kohdallaan ja kehityksen näkee oikeastaan kuvankäsittelyssä.
Silloin harvoin, kun ehdin lukea, se pitää ikuistaa. Harry Potterin käsikirjoitus saattaa olla viimeisin kirja jonka olen lukenut oikeasti kannesta kanteen. Äänikirjoja olen sen sijaan kuunnellut myös myöhemmin ja ihan loppuun asti.
Asukuvissa on myös tapahtunut selkeää kehitystä. Kolme vuotta vanha asu sen sijaan on sellainen, että voisin pukeutua siihen edelleen. Jakku ja t-paita minulta löytyy edelleen.
Myös lastenvaatteita on näkynyt instassa säännöllisesti. Niiden suhteen olen löytänyt uusia tapoja kuvata niitä, kuten yllä olevissa kuvissa näkee. Enää en ota pelkkiä flatlay-kuvia.
Oletteko te palanneet vanhoihin instakuviin? Herättävätkö ne kauhunsekaisia tunteita, vai lievää ylpeyttä?
