Bongasin tämän postauksen Alexan blogista ja ihastuin. Nyt kun kello on paljon ja huomiseksi pitää keksiä jotain, ajattelin turvautua tällaiseen helppoon hätävaraan. Olen ollut viikonlopun iltavuoroissa ja kellojen siirtäminen sekoitti lasetn (ja oman) unirytmin, joten en ole ehtinyt valmistella mitään kunnollista. 

Juuri nyt lähinnä sattuu. Odotan särkylääkkeen vaikuttamsita. Kompuroin tänään töissä portaissa, ja jotta en olisi lentänyt kerrosta alemmas naamalleni, tartuin kiinni kaiteista. Sillä seurauksella, että tunnen repivän kivun käsivarsissani ja rintakehälläni. Sain pysäytettyä kaatumisen, eikä tilanteessa käynyt pahemmin, mutta kyllä minun olisi silti tehnyt mieli huutaa. Muuten kuuluu hyvää. Kiireistä, mutta hyvää. Olen onnellinen, että päädyin näihin selkeisiin julkaisupäiviin blogissa. Olen ehtinyt rentoutua ja saanut päiviini sitä tyhjää tilaa, jota luovuus vaatii. 

Tästä olen puhunut ennenkin, mutta minulla on maailman parhaat työkaverit. Vertaistukea on käden ulottuvilla ja tänäänkin, kun minulle sattui tämä tapaturma portaissa, he ottivat hieman enemmän vastuuta itselleen. Tein minkä pystyin kipulääkkeen rajoissa ja he jeesasivat. 

Työn ohella meidän perhe nappaa suurimman osan ajastani, mikä ei tietysti haittaa yhtään. Meidän kummatkin tytöt kasvaa hurjaa vauhtia, mikä on ihanaa. Miehen kanssa menee hyvin. Ystäviä haluaisin nähdä enemmän, mutta se taitaa olla yleistä näiden ruuhkavuosien keskellä. Olen yrittänyt ottaa ystäville aikaa aina, kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Viime viikolla nähtiin Erikan kassa todella pikaisesti Helsingissä ja päivitettiin viimeisimmät kuulumiset kävelytiellä seisten. 

Hop Lopissa pitäisi käydä. 😀 

Mietin koko ajan enemmässä määrin sitä, miten saisin taas teatterin ja näyttelemisen osaksi elämääni. Se oli vuosia rakkain harrastukseni, mutta jäi pois Helsinkiin muuton ja pahenevan masennuksen myötä. Mietin, olisiko minulla mahdollisuutta löytää taas aikaa teatterille. 

Koen, että olen viimein löytänyt hyvän balanssin blogin tekemisen suhteen. Nyt, kun aikatauluhaasteet on voitettu, voin keskittyä laadun parantamiseen ja tekemiseen. 

Kevät. Tämä on lempi aikani vuodesta, joten olen jatkuvasti täynnä energiaa ja käyn jopa hieman ylikierroksilla. Kaikki tuntuu niin paljon helmpommalta näin kevätaikaan. Juuri nyt nautin valtavasti myös kaikesta visuaalisesta. Kuvat ja värit inspiroivat minua valtavasti, enemmän kuin tekstit tai ääni. 

Olen viime viikkoina yrittänyt kiinnittää huomiota syömiseeni ja lisätä ruokavaliooni salaatteja, tuorepuuroa, sekä säännöllistää ateriarytmiäni. Tuorepuurot ovat kova juttu. Juuri nyt odotan Game of Thronesin viimeistä kautta. Mikään ei tunnu kiinnostavan juuri nyt yhtä paljon. 

Kesää ja lämpöä. Haluan luopua talvitakista ja kaivaa kesävaatteita esiin. Kesälomaa minulla ei juuri ole, mutta ei se tahtia hidasta. Sen lisäksi odotan Kaksplussan bloggaajapäiviä. Kiva päästä tapaamaan kolleegoita ja ystäviä pitkästä aikaa. Susannakin tulee paikan päälle ja päästään näkemään pitkästä aikaa.

Kevään juhlakausi lähestyy huimaavaa vauhtia. Tulossa on pääsiäistä, vappua ja äitienpäivää. Voitte vain kuvitella millainen pähkäily meidän työpaikalla kävi, kun seuraavan työvuorolistan toiveita mietittiin. Sinkuilla ja lapsettomilla kuviot olivat selvät, mutta me lapselliset joudumme vähän pohtimaan. Myös minä ja mieheni väänsimme kotona kättä työvuorotoiveista. Miestäni oli nimittäin pyydetty töihin pitkäperjantaina. Tietyillä työmailla on helpompaa tehdä vesikatkoja ja muita vastaavia pyhinä, kun ketään ei ole paikalla kärsimässä katkoksista. Vuorotöissä pääsee harvoin valitsemaan päiviä, jolloin on töissä. Toiveita saa toki esittää, mutta esimerkiksi meillä työnantaja on sitoutunut toteuttamaan kolme toivetta kuudelle viikolle. Pakkaa sekoittaa vielä se, että perhepäivähoito ei palvele pyhinä. Mikä on täysin ymmärrettävää. 

Mutta näillä tarveaineilla, soppa on valmis. 

Vietin töissä puolituntisen pähkäilemällä tulevia työvuorotoiveita. Pyhistä tulee ihan kiva korvaus, joten en edes halua viettää kaikkia pyhäpäiviä kotona. Mutta miten löytää balanssi vuorotyön ja perheen välillä? Haluaisin, että tytöt muistaisivat lapsuuden pyhistä muutakin kuin sen, että äiti oli aina töissä. 

Nyt päädyin toivomaan osaa pääsiäisen pyhistä vapaaksi, samoin vappupäivän. Mutta voitteko kuvitella, että unohdin toivoa vapaaksi äitienpäivää!?!? Toivon todella, että pomoni on enemmän kartalla, kuin minä ja laittaisi minulle edes iltavuoron silloin. En halua missata sitä ainoaa aamua vuodessa, kun saan nukkua rauhassa pitkään. 

Täytyy kuitenkin tunnustaa, että arkipyhäkorvauksista huolimatta pyhinä työskentely vähän mietityttää. Minusta olisi ihanaa viettää idyllisiä pyhiä perheeni kanssa vuodesta toiseen. Kokata samoja ruokia vuodesta toiseen ja toteuttaa perinteitä, jotka lapseni muistaisivat vaikka unissaan. Todellisuudessa tulen olemaan kotona vähän miten sattuu, listan tekijästä riippuen. 

Jäävätkö tyttäreni paitsi jostain oleellisesta, jos en ole kotona pyhinä? Jäänkö minä paitsi jostain tärkeästä? Kun muut valmistavat perinneruokia ja availevat viinipulloja, minä jaan töissä lääkkeitä. Kun muut tekevät retken vapputorille ilmapalloa ostamaan, minä autan ihmisiä vessaan. Tässä kuviossa kahvihuoneeseen hoitajille koottu juustotarjotin tuntuu melko laihalta lohdulta (varsinkin, kun en ole homejuustojen ystävä). 

Ehkä tässä olisi äidillä pieni kasvun paikka. Minusta olisi ihanaa olla se kotiäiti, joka pääsiäisenä kokkaa lammasta ja vappuna käy brunssilla. Varmasti tulemme tekemään myös sitä. Mutta joinain vuosina olen myös se äiti, joka töissä sopivan hetken tullen soittaa lapselle ja kysyy millaisen vappupallon se isi osti. Ja illalla kuuntelen sängyn reunalla loputonta sepustusta siitä, mitä tyttäreni ovat tehneet isän (ja sukulaisten) kanssa sillä aikaa, kun minä olen ollut töissä. Viimeisenä kysyn, mikä päivässä on ollut parasta ja odotan tytön vastausta. Ja myös tämä on aivan okei. 

Kun muistelen omia lapsuuteni vappuja, niin en minä muista niitä kertoja, kun oma vuorotyötä tekevä äitini oli poissa. Muistan sen, kun varhaislapsuudessani menimme koko perhe Oulun vapputorille valitsemaan pallot ja siitä pizzabuffettiin, jossa kävimme vain ja ainoastaan vappuna. Muistan myös sen, miten ammuimme veljieni kanssa toisiamme paukkuserpentiinillä.