Hae
Big mamas home

Äitienpäivän viettoa ja arkisia kuulumisia

Hei ihanat! Minun piti pitää vapaata, koska olen tehnyt tässä viimeaikoina vähän liian pitkän putken töitä. Vaikka saankin tehdä nykyään mielettömän kivaa työtä, niin selkeästi pitkät putket tässäkin ottavat voimille. Joten nyt pienen levon jälkeen taas uudella innolla eteenpäin.

Ulkona on viimein kevät! Kävin tänään aamulla ihanalla aamulenkillä. Päälläni ei ollut ihan hirveästi vaatetta ja silti minulla oli koko matkan ajan miellyttävän lämmin. Totesin, että jatkossa yritän käydä itse aamulenkeillä mahdollisuuksien mukaan. Totte vie yleensä aamuisin eskarilaisen, joten minulla on siinä mahdollisuus aamulenkille. Sillä saa tosi kivan startin päivään. Aikanaan, kun olin yksin lasten kanssa, kävelin päiväkodilta aamuisin kotiin, mikä oli noin 45 minuutin lenkki. Nyt muistelen jopa vähän kaihoisasti tuota aikaa. Mutta nyt minulla on mahdollisuus aloittaa aamulenkit uudelleen.

Kamera mukaan

Päätin tässä, että alan pitämään kameraa enemmän mukana arjessa ja kuvaan niitä ihan arkisia tilanteita. Kuvaan paljon, mutta varsinkin viime aikoina on tullut kuvattua lähinnä kaikkea työhön liittyvään ja niiden arkisten hetkien tallentaminen on jäänyt vähemmälle. Haluan kuitenkin kuvata myös meidä  perhettä. Lapset ovat vain hetken aikaa pieniä ja haluan tästä ajasta muistoja mahdollisimman paljon. Joten kamera mukaan!

Meillä oli aivan ihana äitienpäivä. On ihana huomata, että tässä pikkuhiljaa saan vanhojen, kurjien juhlapyhämuistojen tilalle uusia ja parempia. Olen ollut monena hetkenä äärimmäisen kiitollinen tästä perheestä, jonka olen lopulta saanut. Minulle mikään tästä ei ole ollut itsestäänselvyys. Olen kokenut niin lähisuhdeväkivaltaa, kuin lapsettomuutta, joten se että meillä on jotain näin ihanaa, tuntuu ihmeeltä.

On häkellyttävää, että tämä oli minun ensimmäinen äitienpäiväni kolmen lapsen äitinä. Kolmen! Uskomatonta. Kaksi vuotta sitten en olisi voinut edes kuvitella tätä tilannetta. Vaikka oltiin silloin jo Toten kanssa yhdessä, tämä tulevaisuus tuntui vielä kaukaiselta. Nyt meillä on yhteinen perhe. Totte on ottanut nuo vanhemmat lapset siipiensä suojaan ja meillä on myös yksi yhteinen pieni.

Keskustelua ja toiveiden sanoittamista

Me oltiin puhuttu Toten kanssa tulevasta äitienpäivästä etukäteen. Uskon nykyään vahvasti puhumiseen. En odota yllätyksiä, enkä pakota Tottea arvailemaan, mitä toivon. Kerron kaikesta avoimesti. Samoin toivon hänen tekevän. Tämä säästää täysin turhilta pettymyksiltä ja riidoilta. Ihan samalla tavalla me sovittiin aikanaan myös kosimisesta. Eikä keskustelu ole missään nimessä tappanut romantiikkaa suhteestamme. Päin vastoin uskon sen lisänneen sitä. Totte ehti valmistautua tulevaan päivään hyvin, kun minä muistutin häntä ja oltiin suunniteltu brunssi yhdessä.

Meillä oli brunssipöydässä kreikkalaisestajugurtista, mustikoista ja granolasta tehty banana split, mielettömän hyvä fetapiirakka, smoothieta ja croisantteja. Pöydässä oli myös marjoja, mutta ne katosivat aika nopeasti lasten suihin.

Minun hommani oli leipoa kakku. Kuten aina, koska raskastan leipomista. Kokeilin tällä kertaa vintagekakun leipomista. Koristelussa oli melkoinen homma ja totesin lopulta, että yksinkertaisemmat kakut ovat enemmän oma juttuni. En välttämättä lähde ihan heti leipomaan uutta vintagekakkua. Olen kuitenkin tyytyväinen, että kokeilin.

Me myös ostamme toisillemme lahjat äitien- ja isänpäivänä. Toten rakkauden kieli on lahjat ja minä yritän parhaani mukaan puhua sitä. Hänelle lahjan kuuluu olla tarkkaan mietitty ja sellainen joka osoittaa toisen ajattelua ja tuntemista. Itselläni tämä rakkauden kieli ei ole yhtä vahva, mutta kuten sanoin, yritän puhua sitä. Näin ollen sain lahjan myös Totelta lasten lisäksi. Totte oli ostanut minulle Vorssa Inkiltä tosi kauniit korvakorut.

Iltapäivällä lähdettiin vielä koko porukalla Roihuvuoren kirsikkapuistoon. Isommat saivat pyöräillä ja me käveltiin perässä. Syötiin puistolla jäätelöt ja nautiskeltiin lämpimästä illasta. Harmi, että läheinen leikkipuisto on edelleen remontissa ja joudutaan odottamaan sen aukeamista tovi jos toinenkin. Kirsikkapuisto riitti onneksi tällä kertaa.

Äitienpäivä oli kaikin puolin aivan ihana. Vaikka päivä oli erityinen, siihen mahtui ne perus lapsiperhejutut. Vauvan päiväunet, isompien nahistelut, ruuan laittaminen, leipominen ja aamusta myös minun ja Katrin kuvaukset. Mutta olen useasti sanonut, rakastan meidän arkea. Nautin joka hetkestä.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Kuvia viime päiviltä

Pääsiäinen aikuisten ja vauvan kesken

Yhtenä maalikuun päivänä

Laskeutuminen pääsiäiseen

Ihana keväinen viikonloppu

 

Meidän rauhallinen vappu

Myöhäiset vapputerveiset täältä meiltä. Vietimme vapun hyvin rauhallisissa merkeissä, kuten kerroin aiemmin. Vietettiin nimittäin pitkälti kotivappu, kun minä olin illat keksenään meidän lapsitrion kanssa. Koristeetkin olivat melko minimaallisia. Oli kukkia, oli huiskakoriste ja yksi täysi vappupallo. Oletteko muuten huomanneet miten aikaisin vappupallot tulevat myyntiin? Ostettiin isommille vappupallot kun he tulivat meille viimeksi. Tämä sillä seurauksella, että heidän pallonsa olivat lopulta aaton koittaessa melko tyhjät. Ensi vuonna yritämme ehkä toppuutella kahta innokasta lapsosta.

Leivoin tänä vuonna myös elämäni ensimmäistä kertaa munkkeja. Kyselin äidiltä millä reseptillä hän on leiponut munkkeja, koska halusin ehdottomasti niitä. Siksi en lähtenyt itse etsimään reseptiä. Olen jännittänyt munkkien leipomista nimenomaan uppopaistamisen vuoksi. Olen tehnyt niitä viimeksi yläasteella köksän tunnilla. Nyt päätin viimein rohkaistua. Koska, jos se olisi super vaarallista, ei sitä tehtäisi kotitalouksissa niin paljon. Ja kyllä kannatti. Kotitekoiset munkit olivat niin hyviä! Munkkien lisäksi leivoin juustokakun.

Aattona me oltiin hyvin pitkälti kotona. Totte oli illan töissä ja minä lasten kanssa kotona. Isot lapset löysivät pihalta uuden kaverin, jonka kanssa touhusivat. Talven aikana oli jo ehtinyt vähän unohtaa, miten hyvin lapset viihtyvät pihalla ilmojen lämmettyä. Talvella heitä on huomattavasti vaikeampaa saada ulos, mutta näin keväällä heitä on vaikeaa saada sisälle. Mikä on toki tosi hyvä. Vauvakin on päässyt hiljalleen hiekkalaatikon reunalle ja keinuun ihmettelemään.

Käytiin me itseasiassa aattona vähän kylillä Toten kanssa. Käytiin kuvaamassa Kalasataman tienoilla mulle vähän sisältöä. Totte on niin ihana, kun se jaksaa auttaa. Siitäkin huolimatta, että meillä meinaa kuvatessa olla välillä vähän erimielisyyksiä. Silti hän jaksaa tukea ja olla mulle apukäsinä. Olen niin kiitollinen siitä, miten hän jakaa boostata mua koko ajan eteenpäin, vaikka itseltä välillä usko loppuisi. Saatiinkin ihan kivoja kuvia ja videoita tuolta reissulta.

 Vapputorilla

Vappupäivänä käytiin sitten monen, monen muun kanssa ihmettelemässä vapputorin meininkejä. Liikkeellä oli todella monta muutakin ihmistä. Pyörittiin torilla hetki ja syötiin lopulta kesän ensimmäiset ulkojäätelöt. Bongasin jäätelökioskilta ensimmäistä kertaa vanhanajan vanilja ja lakka jäätelön. Olen todellinen lakka lover ja jos valittavissa on lakkajäätelö, niin valitsen sen ihan varmasti. Tämä oli super hyvä lakkajäätelö. Voin suositella. Ja toivottavasti tätä saa myös tulevana kesänä muilta jäätelökioskeilta.

Ilta meni niin ikään kotona. Lapset ampaisivat ulos ja Totte töihin. Minä naureskelin ilmapallon kanssa touhuavalle vauvalle.

Ajatella, että kuukauden päästä lapsilla alkaa kesäloma. Me saadaan aloitta kesä ihanalla pitkällä pätkällä keskenään, mitä en malta odottaa. Tilattiin just kaikille lapsille vähän kesävaatteita, kun vaatekaapeissa oli niissä selkeitä puutteita. Miten nuo isotkin ovat kasvaneet niin paljon viime vuodesta? Suunnittelen myös jo täyttä häkää vauvan ekoja synttäreitä. Löysin juuri hänelle täydellisen synttäriasun. Tuleva kesä tuo mukanaan niin paljon kaikkea kivaa. En malta odottaa.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Kuvia viime päiviltä

Pääsiäinen aikuisten ja vauvan kesken

Yhtenä maalikuun päivänä

Laskeutuminen pääsiäiseen

Ihana keväinen viikonloppu