Vauva 9 kk – Unikoulua ja seisomaharjoituksia
Nämä vauvan kuukausikuulumiset ovat alkaneet selkeästi venähtämään mitä pidemmälle vauvavuosi on kulunut. Vauva on pian 10 kuukautta ja nyt vasta muistin palata postauksen pariin. Kuvat otin kyllä lähempänä yhdeksän kuukauden merkkipaalua. Nuo kaikki upeat, studiossa otetut kuvat ovat Henrian ottamia. Osallistuimme perhekuvaukseen Henrian portfoliota varten ja saatiin kuvia sitä kautta itselle muistoksi.
Meidän vauvavuodesta on virallisesti 3/4 osaa taputeltu. Konttaava, seisova ja tukea vasten kävelevä vauva tuntuu jotenkin tosi isolta tyypiltä. Samaan aikaan hän on kuitenkin edelleen tosi pieni. Pakahdun rakkaudesta tähän pikku tyyppiin ihan joka päivä. Hän on aivan ihana, kekseliäs ja hauska tyyppi. Meidän pieni muru.


Vauva 9 kk
- Tässä kuussa ei ollut neuvolaa, joten pituudesta ja painosta ei hajua.
- Käyttää 74-80 cm vaatteita.
- On saanut hampaita, joilla jäystää täysillä tissiä ja muiden varpaita.
- Konttaa jo aivan sujuvasti ja ryöminen on jäänyt hamaan historiaan.
- Seisoskelee jo aivan sujuvasti ja tassuttelee tuen kanssa menemään. Saa työnnettyä tuolia eteenpäin ja käyttää sitä kävelytukena. Tarvitsee vissiin taaperokärryn.
- Kahdet päiväunet ovat vakiintuneet ja niillä alkaa olla jo ihan kunnolla pituutta. Siis enemmän, kuin vain puoli tuntia.
- Ollaan aloitettu varovaisesti unikoulu. Vauva nukkuu ensimmäisen pätkän yöstä omassa pinnasängyssä. Ensimmäinen yöimetys on siirtynyt jonnekin 23-00 tietämille.
- On varsinainen Vaahteramäen Eemelli. Silmät saisi olla selässäkin, kun tyyppi suhaa menemään paikkoihin, jonne ei saisi mennä ja repii kaapeista kaikki ulos, mihin vain yltää.
- Kiinteiden lisäksi tissi maistuu edelleen, mutta koko ajan vähemmän.
Unikoulusta ja nukkumisesta
Yöunien kanssa on tapahtunut edistystä. Pieni on siirtynyt omaan pinnikseen alkuyöksi. Totte tosin ei ole vielä siirtynyt parisänkyyn. Tarvittasiin tähän ehkä se isompi sänky. Mutta pinnasängyn lisäksi, vauva on alkanut nukkumaan paremmin. Enää meillä herätään kaksi kertaa yössä, mikä tuntuu oikeasti aika hyvältä aiemman kolmen yöherätyksen jälkeen. Selkeästi, pikku hiljaa tämä osa-alue paranee.
Totte nukuttaa niinä iltoina, kun on kotona ja minä muuten. Tämä on helpottanut omia fiiliksiä ihan valtavasti. Jossain vaiheessa nimittäin minua alkoi turhauttamaan se, että olin aina kiinni vauvan nukutuksissa. Nyt ne jakaantuvat paljon tasaisemmin, mikä on ollut tosiaan helpotus. Vähän ehkä riepoo se, että vauva on nukahtanut Toten kanssa minuuteissa, kun itse olen keikkunut pinnasängyn reunalla parhaimmillaan pari tuntia.

Arki tämän Vaahteramäen Eemelin kanssa on intensiivistä. Koko ajan pitää olla tietoinen, mitä hän tekee ja missä. Lepotaukoja ei sen suhteen juuri ole saatavilla. Vaikka vaihe on intensiivinen, niin on tämä aivan ihanaa. Vauva näyttää meille koko ajan enemmän ja enemmän omaa persoonaansa ja oppii uutta.
Nyt hän selkeästi tunnistaa jo oman nimensä. Ja ehkä myös ei:n, mutta sillä ei kyllä varsinaisesti ole muuta vaikutusta kuin, että vauhti kiihtyy takuuvarmasti. Välillä tosin mietin, miksi ylipäätään kiellän vielä, kun ei siitä ole mitään takeita, että hän sitä ymmärtää. Saan kuitenkin kieltää noin sata kertaa päivässä, kun hän tutkii sellaisiakin paikkoja, joita ei tarvitsisi.
3/4 vauvavuodesta on takana ja mieli on haikea. Tämä on ollut mielettömän ihanaa aikaa. En olisi uskonut, miten erilaista kaikki olisi kolmannella kerralla, kun sitä varmuutta on itsellä ihan eri tavalla.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Vauva 8 kk – Ihana konttaaja ja kiipeilijä
Kuvia viime päiviltä
Jaan teille hieman kuvia ja kuulumisia viime päiviltä. Meillä on taas tupa täynnä lapsia. Minä olen ollut illat keskenään tämän meidän trion kanssa. Eli kädet ovat olleet iltaisin melkoisen täynnä. Iltaisin, kun olen istahtanut sohvalle olen ollut melko väsynyt. Mutta tiedättekö mitä. Muistelin tässä juuri isompien vauvavuosia. Silloin nukahdin sohvalle lähes poikkeuksetta iltaisin. Itseasiassa ensimmäisen kerran jo Pikku Kakkosen aikaan. Eli muutosta omassa elämässä on tapahtunut. Tämä oli mielestäni positiivinen huomio.
Mutta nyt niihin kuviin…

Ihan ensimmäiseksi selfie kimara. On kuvaa aamukahvin kanssa. Aurinkoinen hetki kotisohvalla. Kyseinen kuva on otettu itseasiassa iltaa ennen takatalvea ja lumipyryä. Näiden lisäksi on yksi peiliselfie hyvältä meikki päivältä ja hengailua vauvan kanssa. Meidän arki on tällä hetkellä sellaista, että välillä tuntuu ettei juuri ehdi istahtaa, mutta sitten on niitä joitain rauhallisimpia hetkiä.

Meidän vauva ja ikiliikkuja. Oikeasti hän ei ole edes nukkuessaan paikoillaan. Meidän arki on muuttunut melkoisesti sen myötä, kun hän lähti kunnolla liikkeelle ja nousi jaloilleen. Hän on todella kerkeäväinen kaveri ja tietää jo, kun on konttaamassa jonnekkin väärään paikkaan. Yleensä siinä vaiheessa hän konttaa karkuun maailman levein hymy huulillaan. Unikoulu sujuu vähän vaihdellen. Toten kanssa menee tosi hyvin. Minun kanssani vauva ei oikein suostu nukkumaan omassa sängyssä. Mutta harjoitellaan vielä.

Rauhallisia hetkiä, pieniä valoläikkiä ja kukkia. Ensimmäisessä kuvassa valo osui aivan mielettömän kauniisti meidän lipastoon. Toisessa kuvassa on pääosassa kaunis persikan värinen krysanteemi. Kolmannen kuvan nappasin hektisen päivän päätteeksi, kun meillä oli vauvan kanssa rauhallinne, pitkän kaavan imetyshetki. Viimeinen kuva oli Talvipuutarhalta, jossa oli laitettu keväisiä koristeita esille.

Tämä kollaasi voisi olla; Ruokka ja mocktaileja. Totella on ollut oma someprojekti, jonka seurauksena olen saanut nauttia aivan ihanista mocktaileista. Täytyy sanoa, että tämä on suosikki etuuksiani tässä meidän parisuhteessa. Sen lisäksi ollaan käyty meidän lempi sushipaikassa ja testattu somen hittireseptiä, pizzaleipää.

Arkeen on mahtunut myös kiireetöntä ulkoilua ja lenkkeilyä vauvan kanssa, sekä PR-tilaisuus Sugarilla. Kuvassa näkyvä Noshin paita, joka pisti silmääni Sugarin toimistolla. Kolmannen kuvan otin Totelle, kun lähdin Sugarilta kotiin päin. Kasseissa on jokunen PR-näyte, jotka sain mukaani.
Sellainen arkinen kuvapläjäys. Olen viime aikoina keskittynyt paljon Instagramiini, jonka vuoksi blogi on ihan vähän heitteillä. Mutta lupaan keskittyä tähän taas, kunhan tilanne vähän rauhoittuu. Juuri nyt paletilla tuntuu olevan aika paljon kaikkea. Mikä on samaan aikaan ihanaa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Pääsiäinen aikuisten ja vauvan kesken


4