Postpartum aika – synnytyksen jälkeen
0Vauva täytti juuri viisi viikkoa. Sen verran aikaa on kulunut synnytyksestä. Eli toisin sanoen, elän täällä vielä postpartum aikaa. Kyseessä on siis ajanjakso synnytyksen jälkeen, jonka aikana palautuminen alkaa. Joissain artikkeleissa tätä aikaa sanottiin neljänneksi kolmanneksi. Tänä aikana keho alkaa palautua synnytyksestä. Kohtu supistuu takaisin omaan kokoonsa, sisäelimet palautuvat paikoilleen ja hormonit heittävät kärrynpyörää, näin muutamia juttuja mainitakseni. Ja sanon tarkoituksella, että ”palautuminen alkaa”, sillä synnytyksestä palautuminen kestää vuosia.
Raskauden aikana äiti on vahvasti keskiössä ja hänen vointiaan seurataan. Mutta synnytyksen jälkeen äiti jää vähän sivuun. Ja varsinkin ensisynnyttäjälle tämä voi olla iso shokki. Synnytyksen jälkeen synnyttäjä voi olla todella haavoittuvainen. Ainakin itse olin kahden ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Olin myös toipilas. Toivuin isosta leikkauksesta ja toisella kerralla toivuin isosta verenhukasta, jolloin kahden kuukaudenkin jälkeen oli vielä vähän heikko olo.
Luin, että jossain maissa (ei länsimaissa) synnyttänyttä äitiä hoivataan ja hierotaan viikko tolkulla ja pidetään vuodepotilaana, jotta palautuminen varmasti alkaa. Meillä länsimaissa lykätään nainen ulos sairaalasta mahdollisimman nopeasti, mikä on aika kylmä kohtalo. Itse muistan kahdesta ensimmäisestä kerrasta sen, kuinka kova kiire minulla oli toipua ja selviytyä kokemastani ja palata mahdollisimman nopeasti omaan arkeen. Toisaalta niillä kerroilla minulla ei juurikaan ollut edes vaihtoehtoja, koska jäin nopeasti lasten kanssa yksin kotiin. Toipumiselle ei juuri ollut aikaa. Näin monta vuotta jälkeen päin alan ymmärtää, että ehkä sen ei olisi pitänyt mennä niin.
Postpartum aika
Nyt, kolmannella kerralla, ensimmäistä kertaa varauduin tähän tulevaan postpartum aikaan. Sovittiin puolison kanssa, että hän ottaa aluksi isosti koppia kaikesta muusta. Minä pesin vauvan kanssa ja toivun synnytyksestä. No, se synnytyksestä toipuminen oli tällä kertaa helppo osuus. Voin tosi hyvin ja oikeastaan vain ekana päivänä sairaalassa olo oli vähän kurja. Siitä huolimatta keskityin vauvaan ja pesimiseen. En pistänyt rikkaa ristiin oikeastaan muuhun. Tässä oli toki myös toiveena se, että imetys lähtisi sujumaan mahdollisimman hyvin.
Postpartum aika on yhdenlainen siirtymäaika, jolloin luodaan sidettä vauvaan ja tämä asettuu osaksi perhettä. Se on myös aika, jolloin todennäköisesti imettämisen eteen saa tehdä oikeasti töitä, ennen kuin se alkaa sujua. Tämä on myös se aika, jolloin imettämiseen menee aikaa todella kauan. Ja kun sitä keskittyy vauvaan, niin oma huoltaminen saattaa jäädä vähemmälle. Olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta välipalasta ja ateriasta, jonka puolisoni on tehnyt minulle valmiiksi. Olisin todennäköisesti syönyt merkittävästi vähemmän näinä menneinä viikkoina, jollei kumppanini olisi kantanut ruokaa nenäni eteen. Vaikka juuri nyt jo imetyksenkin vuoksi olisi todella tärkeää syödä.
Muuten me ollaan köllitty vauvan kanssa yhdessä mahdollisimman paljon. Kun viikkoja on kulunut, niin päivittäinen köllimisaika on vähentynyt. Sen lisäksi ollaan kävelty paljon ja oltu liikkeellä, minä omaa kehoa kuunnellen. Aiemmilla kerroilla tällaiset askelmäärät eivät olisi yksinkertaisesti tulleet kuuloonkaan. Nyt se on tuntunut hyvältä. En ole pakottanut itseäni yhtään mihinkään. Kuten olen aiemminkin sanonut, tämä kolmas kerta on ollut äärimmäisen erilainen, kuin kaksi aiempaa.
Voitaisiinko meillä toimia paremmin?
Viimeaikoina on puhuttu paljon muun muassa siitä, miten täällä Suomessa naiset pakotetaan kestämään synnytyskipua paljon pidempään, kuin olisi oikeasti tarve ja miten epiduraalia jopa pihdataan, koska synyntys on luonnollinen tapahtuma. Sama pätee tähän postpartum aikaan. Nainen tönäistään ulos sairaalasta haavoittuvaisena ja apua tarvitsevana ja pakotetaan selviämään uudessa tilanteessa. Synnytyksen jälkeen terveydenhuollon huomio on vauvassa, ei äidissä. Voitaisiinko tässäkin parantaa?
Minun piti oikeasti kirjoittaa omasta postpartum ajasta, mutta tästä tuli enemmän yleistä pohdintaa aiheesta. Ehkä kirjoitan paremman postauksen palautumisestani. Miltä tämä kuulostaa? Herättikö tämä sinussa ajatuksia? Miten olet kokenut oman postpartum aikasi?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kotikonstit synnytyksen käynnistämiseksi
Kolmas lapsi – Kolmatta kertaa äiti
Tänä viikonloppuna somessa on puitu hieman vauva-arkea, siihen liittyviä epävarmuuksia ja kokemuksia vanhemmuudesta ensimmäisen ja sitä seuraavien lasten kohdalla. Otin keskusteluun jo hieman kantaa Instagramissa (@bmhjenni), mutta ajattelin jatkaa aiheesta ihan vähän laajemmin täällä blogissa. Täällä kun ei tule rajallinen merkkimäärä vastaan.
Minä olen niitä ihmisiä, joka on tiennyt aina haluavansa äidiksi. Mikään ei ole ollut niin varmaa kuin ajatus siitä, että haluan olla äiti. Tiedän ihmisiä, joille se ajatus vanhemmuudesta on syntynyt vasta oikean kumppanin myötä. Itselleni kumppani on ollut ikään kuin se keino saada haluamansa. Ja tämä voi kuulostaa todella kylmältä, tiedostan sen. Mutta esimerkiksi itsellinen äitiys on tullut tutummaksi vasta vanhempien lasten saamisen jälkeen. Lisäksi saadessani esikoiseni olen ollut vielä aika nuori, tukevasti siellä parin kympin puolella.
Ensimmäinen lapsi muuttaa maailman
Oma esikoiseni oli hartaasti toivottu ja odotettu. Häntä oli yritetty seitsemän vuotta. Odotusaika tuntui vähintäänkin uskomattomalta. Olin onneni kukkuloilla, kun hän syntyi. Silti, ensimmäisenä yönä, vauvan huutaessa mietin kyyneleet silmissä, olenko sittenkin tehnyt kamalan virheen. Silloin en tiennyt, että yöllä iskee ne kaikkein synkimmät ajatukset ja asiat näyttäisivät aamulla jo paljon valoisammilta. Olin samaan aikaan äärettömän onnellinen, rakastunut, epävarma, huolissani, peloissani ja paljon paljon muuta. Ensimmäinen lapsi mullistaa tulollaan koko maailmankuvan ja elämän. Ensimmäisen lapsen syntymän myötä syntyy samaan aikaan tuore vanhempi, joka on ihan yhtä uusi, kuin vastasyntynyt vauva.
Oma esikoiseni on kasvattanut minua siinä, missä minä häntä. Ollaan koettu yhdessä todella paljon. Ja edelleen koetaan paljon uutta yhdessä. Viime vuonna oli ensimmäinen eka koulupäivä ja ensimmäinen koulun disco, jotka ovat todennäköisesti jännittäneet äitiä vielä enemmän, kuin lasta. Me harjoitellaan näitä juttuja yhdessä. Nyt ehkä vähän suuremmalla varmuudella, kuin silloin melkein kahdeksan vuotta sitten Kätilöopistolla, kun ensimmäistä kertaa tavattiin.
Kun kaikki on uutta, moni asia myös pelottaa ja ahdistaa. Silloin uusi vanhempi on myös hyvin, hyvin haavoittuvainen. Joten kannattaa miettiä sanojaan erityisen tarkkaan. Vaikka sen tuoreen vanhemman ylikierrokset hieman huvittaisivatkin, niin jos se ei ole vaaraksi kenellekään, kannattaa vain pyrkiä lempeään ymmärrykseen.
Kolmas lapsi
Omalla kohdallani voin sanoa, että tämä kolmas lapsi on vain solahtanut mukaan tähän meidän arkeen. Tuntuu, että hän on ollut aina osa perhettämme, vaikka aikaa on kulunut kuukausi. Kaikkeen osaa suhtautua jo sellaisella tietyllä vanhemman virkaiän mutsin varmuudella. Tiheän imun kauden tullessa sitä saattoi todeta, että nyt sitten katsellaan vähän enemmän sarjoja vauvan kanssa tissitellessä. Ei sekään kuitenkaan kauaa kestä. Seuraavaa tiheän imun kautta ja kolmen kuukauden hulinoita odotellessa, nekin ovat vain vaiheita. Lisäksi rankimmat vuodet menevät lopulta todella nopeasti. Vauvavuosikin on monesti vain silmän räpäys. Kolmen vuoden päästä on taas jo todella helppoa. Vaikka minä olen se, joka heräilee yöllä, tiedän tämän ajan olevan puolisolleni paljon rankempaa, koska hänelle kaikki on aivan uutta.
Näin kolmannen kohdalla, kun ihan kaikkea ei sävytä se jännitys, tästä vauva-ajasta pääsee nauttimaan jo ihan eri tavalla. Huomasin tämän jo toisen lapsen kohdalla, jonka vauvavuosi oli ihana. Esikoisen vauvavuosi on ehkä vähän hämärän peitossa. Nyt saan kuitenkin käytännössä elää ja hengittää tätä ihanaa, ainutlaatuista aikaa.
Vanhemmuuteen liittyy paljon paineita ja odotuksia. Vanhemmuus on kokonaisvaltainen elämänmuutos, joka yhtäkkiä pitäisi ulkopuolisten mielestä hanskata täydellisesti. Sen huomaa erityisen hyvin siitä miten raadollista ja tuomitsevaa esimerkiksi keskustelu vauvoista ja lapsista on. Vaikka oikeasti monet vanhemmat kaipaisivat sitä lempeyttä ja tukea, varsinkin ne esikoisensa vanhemmat.
Jos lähipiiristäsi löytyy perhe, jossa on saatu ensimmäinen lapsi, niin kysy heiltä voisitko auttaa jotenkin. Kysy pari kertaa useammin, kuin normaalisti. Kysy miten he jaksavat. Ja kysy taas voitko auttaa. Ja sitten kuuntele, mutta älä tuomitse äläkä neuvo (ellei erikseen pyydetä). Ja kun menet kylään, niin vie ruokaa mukanasi. Tämä on todellinen pro tip.
Toki näin voi tehdä ihan jokaisen vauvaperheen kohdalla, mutte erityisesti niiden ensivanhempien kanssa.
Mitä ajatuksia tämä aihe sinussa herättää? Pystytkö samaistumaan?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kaikon kesäalesta vaatteita vauvalle