Äitienpäivä
Viime sunnuntaina vietettiin äitienpäivää. Toivon, että jokainen äiti on saanut viettää aivan ihanan ja omannäköisen päivän rakkaidensa kanssa. Ja jokaiselle, joka on kokenut päivän syystä tai toisesta vaikeaksi, haluan lähettää maailman isoimman halauksen.
Näin kolmen lapsen äitinä, päivä on minulle merkityksellinen. Olen äärettömän kiitollinen lapsistani. Samaan aikaan päivä muistuttaa minua paljon synkemmistä vuosista. Välillä mietin, kuinka kauan menee, että se synkempi sävy häviää kokonaan.
Oman ajatukseni olivat monta kertaa päivän aikana niiden äitien luona, joille koti ei ole se turvapaikka, joka sen pitäsi olla. Sekä äitien, jotka ovat eri puolilla maailmaa sodan jaloissa. Mietin myös heitä, joiden syli on edelleen tyhjä.

Lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä
Tämä kyseinen äitienpäivä oli toinen kolmen lapsen äitinä. Olen aina haaveillut isosta perheestä. Aikuisena ymmärsin, että lapset eivät ole itsestäänselvyys. Äitiys ja vanhemmuus on etuoikeuksia, joista kaikki eivät pääse koskaan osaksi. Tämän oivalluksen jälkeen, olen ollut entistä kiitollisempi jokaisesta lapsesta, jonka olen saanut terveenä syliini.
Välillä on edelleen vaikea uskoa, että nuo kolme pientä ihmistä ovat tulleet minun kehostani. Minä olen muovannut heidät sisälläni. Minä olen taistellut heidät tähän maailmaan ja rakastanut heitä jo ennen kuin he ovat syntyneetkään. Sitä on vaikea uskoa jo senkin vuoksi, että jossain vaiheessa näytti siltä etten saa kokea tätä.
Tuntuu jälleen kerran siltä, että elämme todella kivaa aikaa lasten elämässä. Koululaisten kanssa arki ei ole ainakaan vielä ole täynnä kovin suurta draamaa. Sen lisäksi he ovat jo todella osaavia, taitavia ja aika itsenäisiäkin. Taapero puolestaan oppii joka päivä jotain uutta. Hänen persoonansa kehittyy myös jatkuvasti, mitä on ilo seurata.
Lisäksi, lasten kasvaessa muistan yhä selvemmin sen, kuinka lyhyen aikaa he ovat lopulta riippuvaisia meistä aikuisista. Se on yksi silmänräpäys, kun he aloittelevat jo omaa elämäänsä. Lapset ovat meillä vain lainassa.

Aamiainen yhdessä
Arvostan myös joka vuosi Tottea ja hänen panostaan tähän päivään. Nykyään saan tänä kyseisenä päivänä nukkua pitkään ja nousta valmiiseen pöytään. Meillä tämä käytäntö on ollut tapana niin kauan, kun ollaan juhlittu näitä päiviä Toten kanssa yhdessä. Juhlakalu saa nukkua pitkään ja toinen valmistaa puolestaan aamiaista. Lapset toivat lahjat sänkyyn heti, kun osoiti heräämisen merkkejä.
Sain jälleen aivan ihania lahjoja. Lapset olivat tehneet aivan ihania kortteja. Pienin oli saanut tänä vuonna vielä apua iskältä. Sain Totelta lahjaksi uuden Muumit aakkoset mukin, sekä yhden niistä trendaavista värityskirjoista. Nyt väritetään parhaimmillaan koko perheen voimin pöydän ääressä. Mikä on ihanaa!

Tämä äitienpäivä oli jälleen aivan ihana. Totte oli ison osan päivää töissä ja minä vietin laatuaikaa lasten kanssa. Mikä oli aivan mainio tapa viettää äitienpäivää. Oli ihanaa, että saatiin kuitenkin se yhteinen aamiainen koko perheen kesken.
Nyt alan pakkaamaan meidän perheen kamoja, sillä ollaan lähdössä viikonloppureissuun Toten ja taaperon voimin. Ihanaa viikonloppua!
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Miten pääsiäinen sujui
Hei ihana! 🩷 Toivottavasti sinun pääsiäisesi sujui mukavasti. Toivottavasti sait rauhoittua ja ladata akkuja, oli tapa millainen tahansa. Mikäli olet ollut pyhät töissä, toivottavasti työrupeama on ollut mahdollisimman lempeä. Me vietimme pääsiäisen reissaten ja retkeillen, mikä tuntui tällaisesta kotihiirestä yllättävän hyvältä.
Vietimme aikaa meidän kummankin perheen luona. Perjantaina matkustettiin Toten perheen luokse ja sunnuntaina minun perheeni luokse. Kaikki meni yllättävän kivuttomasti. Stressaan aina lähtemistä ja liikkumista ihan tahtomattanikin, jonka vuoksi tällainen useampi reissu muutaman päivän sisään, on itselleni melkoinen rupeama. Sen lisäksi vielä se, että oma henkinen akkuni kuluu aina ihmisten kanssa. Joten kovin usein en jaksa tällaisia rupeamia. Tällä kertaa kuitenkin nautin pääsiäisestä tien päällä.

Arki tauolla
Tämä jos jokin on tuonut tauon arkeen. Pääsiäisenä ehdin rentoutua ja keskittyä muuhun, kuin omiin töihini ja someen. Pidin jopa julkaisuvapaita päiviä, mitä en ihan hirveän usein tee. (Paitsi, että päätin pitää kesällä taas sometaukoa ja piilottaa itseltäni Instagramin.) Ainoat jutut mitä oikeastaan tein oli yhden videon editoiminen lauantaina ja pientä kuvankäsittelyä. Pääsin taas kiinni kirjojen lukemiseen, mikä on kaiken kiireen keskellä ollut hieman tahmeaa.

Aikaa perheen kanssa
Perhevierailujen lisäksi retkeiltiin myös meidän omassa kotikaupungissa. Vietiin lapset Talvipuutarhaan ihmettelemään niin pääsiäiskoristeita, kasveja, kuin myös kaloja. Ne kalat taisivat olla lasten mielestä se the juttu. Mikään ei kiinnostanut kaloja enempää. He olisivat jääneet asumaan siihen lähteen reunalle.
Taaperolle Talvipuutarha oli taas melkoinen koettelemus, ihmismäärän vuoksi. Hän haki turvaa niin minusta, kuin Totestakin. Onneksi puutarhassa oli vaikka mitä kiinnostavaa, joka vei lopulta voiton jännityksestä.

Keskellä viikonloppua Totte vei esikoisen leffaan katsomaan Minecraft elokuvaa. Silloin minä tein retken kahden nuoremman kanssa meren rantaan. Totte on luvannut viedä myös keskimmäisen elokuviin, kun tulee jotain sellaista, jonka hän haluaa ehdottomasti nähdä.
Minusta on edelleen niin ihanaa, kun Totte haluaa tehdä asioita myös itsekseen vanhempien lasten kanssa ja rakentaa heihin omaa suhdettaan. Hän näyttää kerta toisensa jälkeen sitä, miten valitessaan minut kumppanikseen, hän valitsi meidän koko perheen. Koululaiset ovat hänelle täsmälleen samalla viivalla, kuin meidän kuopus. Tämä on vain yksi monista syistä, joiden vuoksi häntä rakastan. OIisi lasten kannalta todella epäreilua, jos sisarukset olisivat kotona jotenkin eriarvoisessa asemassa.


Good American Family
Viimeistelimme vapailla Bridgerton sarjan, jonka aloitimme alusta Toten toiveesta. Totte ei ollut aiemmin nähnyt sarjaa, jonka olen itse katsonut alusta loppuun jo aiemmin. Itse aloitin katsomaan Good American Family sarjaa Disney+:lta. Sarja perustuu tositapahtumiin ja kertoo Natalia Gracen tarinan. Tunnen Natalia Gracen tapauksen entuudestaan. Seurasin sen uutisointia jonkin verran. Sarja kertoo tarinaa mielestäni hyvin ja on paikoitellen todella ahdistava. Jos lapsiin kohdistuva laiminlyönti ja väkivalta ahdistaa, niin sitten en suosittele sarjaa sinulle, mutta jos uskot kestäväsi, niin mielestäni sarja on hyvä. Odotan jo kovasti seuraavaa jaksoa. Uusi jakso ilmestyy tällä hetkellä aina keskiviikkoisin.
Kiinnostaisiko muuten sarjakatsaus? Olen katsonut useamman hyvän sarjan ja voisin suositella joitain täällä blogin puolella.

Pääsiäinen oli kaikin puolin todella onnistunut ja mukava. Oli ihanaa viettää aikaa perheen kanssa yhdessä. Seuraavaksi juhlitaan sitten vappua, pienemmällä kokoonpanolla, kun koululaiset ovat toisessa kodissaan.
Tässä on muuten viidessä vuodessa sopeutunut jo aika hyvin tähän vuoroasumiseen, niin minä kuin lapset. Pyhinä, jolloin ei olla yhdessä, on ikävä, mutta onneksi saadaan kuitenkin viettää paljon niistä myös yhdessä.
Nyt toivottelen sinulle ihanaa viikonloppua.
-Jenni
Jos haluat nähdä videomuotoisia tunnelmia meidän pääsiäisestä, kannattaa vilkaista YouTuben puolelta Pääsiäisvlogi. Huomasitko muuten aiemmin jakamani italialaisen sitruunakakun reseptin?
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa


0