Kolme lasta – Miten sujuu?
2Sain yllättäen aivan ihanan kommentin vanhaan kirjoitukseeni. Julkaisin kyseisen tekstin melkein puolitoista vuotta sitten, kun kuopus on ollut kuukauden ikäinen. Kyseinen postaus on nimeltään Kolme lasta – kolmatta kertaa äiti. Kun luen postausta, palaan mielessäni tuon aikaisiin tunteisiin. Olin todella onnellinen ja täysin rakastunut perheen uusimpaan tulokkaaseen.
Tästä tuli mieleen, että voisin hyvin päivittää fiiliksiä, kun kyseisestä postauksesta on tosiaan yli vuosi. Enää meillä ei ole pientä vastasyntynyttä vauvaa. Meillä on taapero ja kaksi koululaista. Vauvavuodesta on selvitty ja elämä on asettunut tiettyihin uomiin.
Kolmannen lapsen mukanaan tuoma varmuus
Kirjoitin silloin:
”Omalla kohdallani voin sanoa, että tämä kolmas lapsi on vain solahtanut mukaan tähän meidän arkeen. Tuntuu, että hän on ollut aina osa perhettämme, vaikka aikaa on kulunut kuukausi. Kaikkeen osaa suhtautua jo sellaisella tietyllä vanhemman virkaiän mutsin varmuudella. Tiheän imun kauden tullessa sitä saattoi todeta, että nyt sitten katsellaan vähän enemmän sarjoja vauvan kanssa tissitellessä. Ei sekään kuitenkaan kauaa kestä. Seuraavaa tiheän imun kautta ja kolmen kuukauden hulinoita odotellessa, nekin ovat vain vaiheita. Lisäksi rankimmat vuodet menevät lopulta todella nopeasti. Vauvavuosikin on monesti vain silmän räpäys. Kolmen vuoden päästä on taas jo todella helppoa. Vaikka minä olen se, joka heräilee yöllä, tiedän tämän ajan olevan puolisolleni paljon rankempaa, koska hänelle kaikki on aivan uutta.”
Ja tosiaan, aika moneen asiaan on pystynyt kolmannen lapsen kohdalla suhtautumaan paljon rennommin. Ne, reilu puoli vuotta jatkuneisiin aamu viiden herätyksiin oli yllättävän helppo suhtautua vaiheena, joka ei kestä loputtomiin. Oliko se raskasta? Oli, ehdottomasti. Mutta sen kesti, kun tiesi ettei tuo lapsi herää hamaan loppuun asti klo 5 aamulla.
Enää ei myöskään tarvitse todistella kenellekään mitään. En koe tarvetta todistella kenellekään olevani ”täydellinen äiti”. Olen saanut kasvatettua kaksi oikein hyvää ihmisen alkua, jotka testailevat siipiään maailmalla, joten todennäköisesti osaan homman tämän kolmannenkin kanssa. Ekat kaksi kasvoivat vallan mainiosti korvikkeilla, tämä kolmas, ei ole vieläkään valmis luopumaan tissistä. Uskallan kuitenkin väittää, että eiköhän hänet ole armeijaan mennessä siitäkin vieroitettu. Ekat kaksi oli kiire saada nukkumaan omaan sänkyyn. Tämän kolmannen kanssa jaetaan edelleen suurin osa yöstä yhteinen parisänky. Valitsen entistä tarkempaan ne taistelut, joilla on oikeasti merkitystä. En jaksa vääntää joka pikku asiassa. Taaperotantrumeita seuraan vierestä kahvin kanssa ja kun tilanne on rauhoittunut riittävästi, otan lapsen syliin ja rinnalle.
Nämä ovat vain vaiheita.
Sisarukset
Yksi asia, joka todella pääsi yllättämään minut oli se, miten isompien lasten innostus pikkusisarukseen ei laantunutkaan sitä mukaan, kun hän kasvoi. Isosisarukset ovat edellen aivan pikkuveljen sormen ympärillä. He vilkuttavat viimeisenä ovesta lähtiessään taaperolle ja juoksevat ensimmäiseksi ovesta tullessaan hänen luokseen. Taaperon kasvoilta puolestaan paistaa puhdas ilo ja riemu, kun hän näkee sisaruksensa.
Heillä on aivan omat leikit ja jutut keskenään. Vaikka isommat ottavatkin välillä aikaa omiin touhuihinsa, taaperon kanssa touhutaan ja painitaan ihan päivittäin. Olen sanonut sen ennenkin, mutta olen valmis toistamaan itseäni: On mieletön etuoikeus saada seurata näiden kolmen kasvua ja sisarussuhteiden lujittumista. Se on ihan mielettömän arvokasta.
Muistan toki itsekin, miten tärkeitä sen reilu kymmenen vuotta nuoremmat pikkuveljeni olivat minulle ja ovat sitä edelleen.
Arki kahden koululaisen ja taaperon kanssa on vauhdikasta. Kädet ovat usein todella täynnä. Taapero kaipaa yhä paljon huomiota, mutta niin tarvitsevat pienet koululaisetkin. Mutta en silti vaihtaisi päivääkään. Minulle äitiys on ollut todella iso unelma jo nuoresta asti ja olen mielettömän onnellinen siitä, että saan elää tätä unelmaa joka päivä.
Toki kolmen lapsen arjessa on joitain käytännön haasteita, kun sellainen normi perhekoko tuntuu olevan kaksi lasta ja kaksi aikuista. Mutta ei se ole mielestäni riittävä syy olla toteuttamatta unelmia. Meillä kolmas lapsi on tuonut lisää rakkautta, lisää iloa ja lisää kaikkea. Ja hän on tuonut sitä niin vanhemmilleen, kuin sisaruksilleen. Minä löydän tästä meidän arjesta huomattavasti enemmän hyviä, kuin huonoja puolia.
Yhteiskunta tarvitsee lisää positiivista perhepuhetta. 🩷 Tämä ei missään nimessä ole jokaiselle. Mutta mielestäni ne, jotka kaipaavat tätä, ansaitsevat kuulla niistä hyvistä asioista ja kannustusta. Somessa ainakin @iinalaura ja @kotimatka jakavat sellaista positiivista ja kannustavaa sisältöä suurperhearjesta. Monta lasta sinulla on?
-Jenni
Tilaa uutiskirjeeni, niin saat säännöllisesti uusia ajatuksia ja vinkkejä arkeen.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Voisin viettää loppu elämäni hänen kanssaan
Siitä ei ole kauaa, kun uskoin omalla kohdallani enemmän sarjamonogamiaan, kuin siihen, että omalle kohdalleni sattuisi sellainen loppuelämän suhde. Niin vain mieli saattaa muuttua. Nyt kun mietin minun ja Toten parisuhdetta, niin haluaisin todella, viettää loppu elämäni hänen kanssaan. Hän tuntuu siltä minun omalta ihmiseltäni.
Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten hyvältä meidän suhde tuntuu. Siinä on valtavasti sellaista rakkautta ja lempeyttä, jota en ole ennen kokenut. Se tuntuu suorastaan uskomattomalta. Meillä on todella avoin puheyhteys, eikä varmaan ole olemassa yhtään asiaa, josta ei voitaisi puhua. On asioita, joista tuntuu vaikealta puhua, mutta yleensä toinen onnistuu aina helpottamaan sitä toisen ahdistusta.
Ei enää peittelyä
Tämä on myös se parisuhde, jossa koen saavani olla 100 % oma itseni. Siihen meni vajaat kolme vuotta, että olen pystynyt viimein avautumaan niin paljon, että pystyn olemaan oma itseni. Olen tottunut parisuhteessa siihen, että pienennän itseäni ja piilotan ne puolet, jotka toista ärsyttävät. Minulle tämä on uutta ja ihanaa, että saan olla se kuka olen.
Piilottelen edelleen jotain itsessäni. Mutta aina, kun paljastan vähän lisää itsestäni ja saan sen hyväksynnän, tunne on sanoinkuvaamaton. En ole täysin valmis tällä matkalla. Minulla on vielä paljon opittavaa itsestäni ja myös kumppanistani.
Meillä molemmilla on itseasiassa ollut se kokemus, että ollaan oltu toiselle liikaa jotain sellaista, mitä ei ole hyväksytty. Molemmille tämä suhde on ollut vapauttava.
Parisuhdetta ei tarvitse hoitaa naama irvessä
Tiedän, että loppu elämän parisuhteet eivät vain tapahdu. Sellainen suhde vaatii töitä ja huolenpitoa. Toista ei voi vain unohtaa arjen ja ruuhkavuosien keskellä. Tuntuu kuitenkin vahvasti siltä, että Toten kanssa se työ voisi olla sen arvoista ja aivan yhtä antoisaa.
Olen oppinut, että hyvässä parisuhteessa se työ ja huoltaminen ei tunnut välttämältä työltä. Loppujen lopuksi parisuhteessa on paljon ihania, hauskoja ja nautinnollisia puolia, jotka syventävät sitä suhdetta, eivätkä tunnu työltä. Jos vuosi vuodelta sitä parisuhteen huoltoa täytyy tehdä naama irvessä, niin onko se oikeasti sen arvoista? Voin vastata tähän kokemuksen syvällä rintaäänellä; Ei ole.
Uskon vakaasti, että meidän suhde vain syvenee tästä. Niin uskomatonta, kuin se onkin, sain lopulta sen unelmieni parisuhteen. Tällaisesta olen haaveillut vuosikausia ja nyt se on käsissäni. Saan olla todella kiitollinen tästä kaikesta.
Tällä hetkellä kaikki tuntuu äärimmäisen hyvältä. Meillä on kaikki vielä edessä päin. Ollaan saatu kasvattaa meidän perhettä yhdellä upealla ihmisen alulla. Saadaan nyt kasvattaa yhdessä näitä kolmea lasta. Saadaan jakaa yhdessä ilot ja surut. Ja saadaan jakaa yhdessä tämä meidän arki. Se jos jokin on arvokasta.
Totte todennäköisesti taas leijuu ylpeydestä luettuaan tämän. Mutta eihän se huono asia ole. Mitä ajatuksia tämä postaus herätti sinussa?
-Jenni
KUVAT: Henria Kotamäki
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kaksi kuvaa, samaa paikka, aivan eri tilanne
Pystyn viimein tekemään aloitteen seksiin
Yhteinen aika kumppanin kanssa uusperheessä