Hae
Big mamas home

Ihan sekaisin ku seinäkello

”Olen ollut pari päivää todella epävarma, vähätellyt itseäni, olen pelännyt ja olen ollut ahdistunut. Olen yrittänyt jäsentää ajatuksia kirjoittamalla, puhumalla ja ulkoilemalla. Onneksi olen saanut olla nämä päivät yksin kotona.”


Anna Abreu laulaa kappaleessaan Teipillä ja rakkaudella: “Mä oon ihan sekaisin ku seinäkello.” Tämä kohta on kuvannut omaa fiilistäni hyvin vahvasti viime päivinä. Olen ollut pasmat täysin sekaisin. Tuntuu, että päässä on ollut liikaa ajateltavaa, jota en ole saanut jäsenneltyä oikeisiin lokeroihin. Tämän vuoksi muutaman päivän somevapaa on tullut tarpeeseen.

LUE MYÖS: Käyttäytymiseni kaava

Big mamas home by Jenni S. Ihan sekaisin ku seinäkello - tunnelukot

Paljastin instastooreissa ennen sitä Tunnelukkokurssin yhteistyöklipeissä, että viimeisimmän viikon tehtävät menivät aika paljon tunteisiin. Kurssin vetäjä Helka lupaili minulle, että tämä olisi helppo viikko. Mutta eipä ollut. Tämän viikkoiset tehtävät sorkkivat ja sohivat kipupisteitäni oikein kunnolla. Mikä on toki siinä mielessä hyvä, että pääsen käsittelemään niitä. Mutta kyllä ne pistävät ihmismielen sekaisin.

Big mamas home by Jenni S. Ihan sekaisin ku seinäkello - tunnelukot

Näiden tunnelukkojen kanssa on yleistä, että monesti tajuan milloin toimin tunnelukkoni mukaan, enkä järjellä. Tällä kertaa taisin ärsyttää niin montaa tunnelukkoa kerralla, että en oikein tiedä, mitkä tunteet tulevat lukosta ja mitkä ovat oikeasti omiani. Olen ollut pari päivää todella epävarma, vähätellyt itseäni, olen pelännyt ja olen ollut ahdistunut. Olen yrittänyt jäsentää ajatuksia kirjoittamalla, puhumalla ja ulkoilemalla. Onneksi olen saanut olla nämä päivät yksin kotona. Pikku hiljaa ajatukset ovat alkaneet selkeytyä ja lukkojen aieheuttamat reaktiot tasaantua. Ainakin toistaiseksi.

Big mamas home by Jenni S. Ihan sekaisin ku seinäkello - tunnelukot

LUE MYÖS: Tunnelukkoni

Juuri nyt päällimmäiset tunteet ovat jonkinlainen katkeruus. Minua ärsyttää tunnelukkojen olemassa olo ja se, että en pysty yhtään hallitsemaan niitä. Elämä olisi niin monin paikoin paljon helpompaa ilman lukkojen tuomia sudenkuoppia. Välillä mietin kannattaako minun yrittää ihmissuhteita ollenkaan, kun se on niin vaikeaa. Tunnen itseni myös ajoittain todella vialliseksi ja kuka nyt haluaisi itselleen viallisen tyttöystävän. Näinä hetkinä on todella vaikeaa kuunnella sitä järjen ääntä, joka yrittää sitkeästi väittää vastaan. Onneksi on ystäviä, joiden kanssa voi puhua ja purkaa asioita.

Eiköhän tämä tästä. Nämä tunteet ja ajatukset ovat osa prosessia ja osa tunnelukkojani. Lähden selvittämään niitä hiljalleen, yksi kerrallaan. Ehkä jonain päivänä olen hieman tasapainoisempi näiden suhteen.

LUE MYÖS:
Tunnelukkokäsittelyn verkkokurssi
Pelot uuden edessä
Hylätyksi tulemisen pelko

Käyttäytymiseni kaava

”Listasin tänään ihmissuhteitani, joita minulla on ollut kahdeksan, mukaan lukien nykyinen poikaystäväni. Ja voin sanoa suoraan, että niistä ainakin kuusi on ollut minulle jollain tapaa haitallisia.”

Pakko tulla kertomaan, kuinka antoisaa ja silmiä avaavaa tunnelukkotyöskentely, jota olen tehnyt viime viikkoina, on ollut. Osallistun yhteistyön merkeissä Helka Beltin vetämälle tunnelukkotyöskentelyn verkkokurssille, josta kerron enemmän yhteistyöpostauksessani täällä. Kurssi on aivan loistava ja suosittelisin sitä ihan ilman yhteistyötäkin. Esimerkiksi tänään puhelun aikana Helka auttoi minua tajuamaan, että vaikka tunnelukkoni ovat päässeet kasvamaan ja kuistamaan haitallisten ihmissuhteiden aikana, niiden alkiot on istutettu jo lapsuudessa.

Tulen vielä kirjoittamaan yhteistyön tiimoilta toisen postauksen itse kurssista, kun se on ohi.

LUE MYÖS: Tunnelukkoni

Big mamas home by Jenni S. Käyttäytymiseni kaava sopeutumiskäyttäytymismallit

Listasin tänään ihmissuhteitani, joita minulla on ollut kahdeksan, mukaan lukien nykyinen poikaystäväni. Ja voin sanoa suoraan, että niistä ainakin kuusi on ollut minulle jollain tapaa haitallisia. Suurin osa on ruokkinut sopeutumiskäyttäytymismallejani ja ovat jo siitä syystä olleet enemmän tai vähemmän tuhoon tuomittuja. Omia sopeutumiskäyttäytymismalleja ovat ylivastuullinen ja miellyttäjä. Joissain tilanteissa olen myös alivastuullinen ja nyt viime vuosina, minussa on syntynyt myös kapinoitsija. On mahdollista, että tämä kapinoitsija on syntynyt jonkinlaisena vastareaktiona.

Big mamas home by Jenni S. Käyttäytymiseni kaava sopeutumiskäyttäytymismallit

Tunnelukoista puhutaan nykyään paljon, mutta ilmeisesti sopeutumiskäyttäymismalleista puhutaan huomattavasti vähemmän. Ja yllättävän harvoin niitä liitetään yhteen. Vaikka ne liittyvätkin toisiinsa läheisesti. Tunnelukot nimittäin syntyvät traumoista. Ne suojelevat meitä. Tunnelukot taas ohjaavat meitä sopeutumaan tilanteeseen, jolloin syntyy sopeutumiskäyttäytymismalli.

Miellyttäjänä minä olen etsinyt ihmissuhteita, joissa voin toteuttaa juuri tätä kyseistä sopeutumiskäyttäytymismallia. Ihastun hyvin tyypillisesti karismaattisiin ja dominoiviin miehiin, koska heidän kanssaan pääsen parhaiten toteuttamaan tätä sopeutumiskäyttäytmismallia. Toisenlaiset miehet saatan mieltää helposti tylsiksi, sillä näihin piirteisiin kuuluu sellainen tietty draaman kaipuu. Deittailusta tulee kerralla vielä vaikeampaa, kun täytyy alkaa miettiä, että pitäisi löytää kumppani, joka ei ruoki haitallisia käytösmalleja ja jonka kanssa suhteessa on kuitenkin sitä jotain, joka kantaa pidemmälle.

LUE MYÖS: Pelot uuden edessä

Nimittäin suhteet, joissa ihminen pääsee toteuttamaan omaa sopeutumiskäytösmalliaan, eivät kestä. Sillä jokaista alkaa jossain vaiheessa ärsyttää se, että meidän täytyy käyttäytyä sopeutumiskäyttäytymismallimme mukaan. Ärsyyntymisestä seuraa muutoksen halu ja haku. Ihminen alkaa kapinoimaan omaa sopeutumiskäyttäytymistään vastaan. Kumppani puolestaan saattaa yllättyä, kun toinen ei olekaan sitä, mitä aluksi on sanonut olevansa. Monesti kapinoija lopulta lähtee suhteesta.

Big mamas home by Jenni S. Käyttäytymiseni kaava sopeutumiskäyttäytymismallit

Henkilökohtaisesti tunnistan kaavan itsessäni ja suhteissani. Miellytän saadakseni rakkautta. Jos en saa sitä, yritän entistä enemmän ja yritän välttää konflikteja. Kunnes raja tulee vastaan.

Kuten sanoin, näihin asioihin perehtyminen on ollut todella mielenkiintoista ja silmiä avaavaa. Olen oppinut paljon uutta itsestäni. Ja esimerkiksi siitä, että hyvä ja tasapainoinenkin lapsuus voi synnyttää tunnelukkoja.

Kuvat: Katri Konderla / Editointi: Minä
LUE MYÖS: