Paahdettu vaahtokarkkitäyte kakkuun
Hei ihana! 🩷 Nyt olisi aikaa jatkaa reseptien jakamista koululaisten sukulaissynttäreiltä. Lapsilla oli tässä vuoden alussa yhteiset sukulaisjuhlat ja sen lisäksi he saavat järjestää kavereille yökyläsynttärit. Esikoisen yökyläilyt ovat jo takana päin ja vitsit tämä synttärikonsepti on tosi kiva. 10-vuotias on jo sen verran iso, että meille aikuisille jäi melkeinpä vain kaupassa käynti ja synttäreiden valvominen tässä kotosalla. Jatketaan tätä konseptia ihan ehdottomasti tulevina vuosina.

Sukulaissynttäreille leivoin suklaakakkupohjan (tällä ohjeella), jonka täytin paahdetulla vaahtokarkkitäytteellä ja kuorrutin marenkikreemillä (ohje täällä). Koristelussa käytin myös popkornia, vaahtokarkkeja, suklaakuulia ja kinuskikastiketta. Päivänsankarit totesivat, että tämä on ehdottomasti paras kakku jonka olen koskaan tehnyt.
Jaan teille nyt paahdetun vaahtokarkkitäytteen, jota viilailin itse tätä kakkua varten. Kinuskikissalta löytyy resepti paahdettuun vaahtokarkkikuorrutteeseen, mutta se ei käynyt sellaisenaan kakun väliin. Tästä tuli tosi toimiva täyte ja tämä sopi tosi hyvin suklaakakun väliin.

Paahdettu vaahtokarkkitäyte
Kahteen kerrokseen 20 Ø kakku.
Ainekset:
- 200 g vaahtokarkkeja
- 5 dl kuohukermaa
- 200 g tuorejuustoa (mascarpone)
- 1/2 dl tomusokeria
Valmistus:
- Levitä uuninpellille leivinpaperi ja voitele sen pinta kevyesti öljyllä.
- Levitä vaahtokarkit uuninpellille ja jätä niiden väliin hieman leviämisvaraa.
- Paahda vaahtokarkkeja 200 asteessa ja noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet selkeästi ruskean pinnan.
- Samalla valmistele kerma lämmittämällä sitä kattilassa.
- Kaavi vaahtokarkit heti kerman joukkoon.
- Sulata vaahtokarkit kerman joukkoon ja laita vaahtokarkkikerma yön yli jääkaappiin.
- Vatkaa kylmä vaahtokarkkikerma vaahdoksi.
- Sekoita joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri.
- Täytä kakku.
Vinkki: Tämä sopii myös muffissien päälle!

Meillä on jo seuraavien lastenjuhlien teema suunnitteilla. 🤣 Katsotaan kuinka kauan saan leipoa isommille näitä kakkuja.
Meneekö testiin?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Tonnikala – pastasalaatti ja torttillarullat – Mitä tarjoilla juhlissa?
Hei ihana! 🩷 Kun kyselin halutaanko täällä lukea tammikuun kirjoista vai juhlien resepteistä, viesti oli hyvin selvä; reseptit kehiin!
Testattiin tällä kertaa suolaisten kanssa paria uutta tarjottavaa. Tonnika – pastalasalaatti oli siitä ihana, että tämä menee todennäköisesti moneen makuun. Minä söin sitä myös pari päivää lounaana juhlien jälkeen.
Ja nuo tortillarullat on super herkullisia ja helppoja tehdä. Niiden väliin voi laittaa meilkein mitä vaan ja aiotaan jatkossa todellakin tuunata ja varioida näitä. Ne meni ihan kaikki, vaikka vieraita saapuikin suunniteltua vähemmän.

Tonnikala – pastasalaatti
Salaatti:
- 1 ps pastaa (Rummo fusilli)
- 2 tlk tonnikalaa
- 1 tlk salaattijuusto kuutioita
- 1 pieni punasipuli
- 1 rs miniluumutomaatteja
- 2 maustekurkkua
- 1 ps jääsalaattia
Kastike:
- 1 prk kermaviiliä
- 1 rkl valkosipulimajoneesia
- 1 rkl sitruunamehua
- Mustapippuria
- Suolaa
Valmistus:
- Keitä pasta.
- Valmista kastike sekoittamalla ainekset yhteen. Tarkista maku.
- Pilko tomaatit, maustekurkut ja sipuli.
- Pese ja revi salaatti.
- Sekoita ainekset kulhossa keskenään ja lisää joukkoon kastike.
- Tarjoile ja nauti.

Tortillarullat
- 8 kpl tortillalettuja
- 1 prk tuorejuustoa (Yrittituorejuusto)
- Kalkkunaleikeittä
- Juustoviipaleita
- Salaattia
- Kurkkua
Valmistus:
- Levitä tuorejuustoa ohuelti tortillalätyn päälle.
- Täytä letusta puolet kalkkunaleikkeellä, juustolla, salaatilla ja kurkulla.
- Rullaa tortillalettu.
- Leikkaa rulla sopivan kokoisiksi palasiksi.
- Coctailtikulla voi varmistaa, että rulla pysyy kasassa.
- Tarjoile ja nauti!

Tortillarullista tuli takuuvarmasti vakio tarjottava meidän juhliin, sillä ne olivat niin helppoja ja hyviä. Mitä sä laittaisit niiden väliin?
Seuraavaksi lupaan jakaa makeita reseptejä!
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS


5