Kulunut kevät on ollut monella tapaa mahtavaa ja eheyttävää aikaa, mutta osaltaan myös todella kuluttavaa. Siinä missä muilla elämän osa-alueilla asiat sujuvat hyvin, yksi juttu kuluttaa voimavarojani enemmän kuin minulla niitä olisi.

Tällä hetkellä tilanne on nimittäin se, että ihan sama, mitä sanon tai kirjoitan somessa, blogissa tai podcastissa, sitä yritetään käyttää jollain tapaa minua vastaan. Sitä ruoditaan ja arvostellaan ja yleensä se päätyy jotenkin myös minun tietouteeni. Tämän lisäksi, kuluneen kevään aikana minusta on tehty useampi perätön lastensuojeluilmoitus ja jopa rikosilmoitus. Ilmoitukset eivät minua pelota, sillä ne ovat tekemällä tehtyjä. Selvitän ne viranomaisten kanssa, mutta onhan tämä nyt ihan älytöntä. Kaiken lisäksi sitä tulee mietittyä, tajuavatko ihmiset ollenkaan tekojaan ja niiden vakavuutta.

Tämä minua kohtaan tehty kiusaaminen nimittäin täyttää jo vainoamisen kriteereitä. Niin uskomattomalta, kuin se kuulostaakin. Rehellisesti, sitä oli itsekin vaikeaa ajatella sellaisena. Mutta juteltuani erään ammattilaisen kanssa, hän nosti asian esille ja kysyi, olenko ajattellut asiaa tällaisena. En ollut. En todellakaan ollut ajatellut asiaa tältä kantilta. Vainoaminen tuntui jo sanana, jotenkin paljon isommalta ja vakavammalta, kuin kiusanteko, jota olen kokenut.

Vainoamisen määritelmä on, että joku toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muihin näillä rinnastettavalla tavalla vainoaa toista. Vainoamisen on oltava sellaista, että se aiheuttaa uhrissa pelkoa tai ahdistusta. Vainoamiseksi on helppoa käsittää sellaiset ilmiselvät teot, kuin seuraaminen, tarkkailu ja ei toivotut yhteydenotot. Mutta kokonaisuudessa perättömien tietojen levitys, sekä perättömät ilmoitukset virkavallalle ovat osa vainoa.

Jälleen kerran, jos minunkin on ollut vaikeaa tunnistaa sitä, mitä joudun kokemaan, tajuaako kiusaajani mitä hän tekee?

Viestittelyt on loppujen lopuksi todella helppo blokata minimiin. Siksi blogiinkaan ei voi tällä hetkellä kommentoida. Mutta entäs tämä kaikki muu? Rehellisesti sanottuna, en millään haluaisi lopettaa blogin tai somen tekemistä, kun ne ovat olleet tärkeä osa elämääni jo kuluneet viisi vuotta. Mutta ehkä te nyt ymmärrätte, minkä vuoksi halu kirjoittaa ja julkaista on ollut viime aikoina vähissä.

Minun on todella vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka tieten tahtoen haluavat satuttaa toista. Samoin minusta on järkyttävää se, miten jonkun mielestä toiselle ihmiselle voi puhua (tia kommentoida). Jonkun äidin mielestä on ihan ok, nimitellä toista somehuoraksi. Järkyttävää. Anonymiteetin suojissa on tavattoman helppoa sanoa jotain ilkeää. Liian helppoa. Niin helppoa, että sitä saattaa olla vaikeaa ajatella kiusaamisena. Ja seuraavalla hetkellä tämä sama ihminen saattaa hyvinkin opettaa omille lapsilleen ettei ketään saa kiusata. Nurin kurista, vai mitä?

Somekiusaamista on monenlaista. Jo pelkkä yksittäinen kommentti on paha. Sitten on niitä ihmisiä, jotka esimerkiksi estoista välittämättä näkevät vaivaa päästäkseen sanomaan sanottavansa. Jossain vaiheessa oli jo suoranainen trendi tehdä vaikuttajasta riittävän monta valitusta, jotta tämä saa kanaviinsa estot. Tiedän myös useamman vaikuttajan, josta on tehty perättömiä lastensuojeluilmoituksia. Tästä viimeisestä kärsii moni muukin taho, kun viranomaisten työaikaa menee hukkaan turhien ilmoitusten käsittelyyn. Se, mikä minua mietityttää, on se, tajuavatko aikuiset ihmiset todella mitä somekiusaaminen on? Ensinnäkin se on jo rikollinen teko. Minäkin olen joutunut viemään asioita eteenpäin viranomaisille, kun en nähnyt muuta vaihtoehtoa. Kiusaamista kun ei missään nimessä pidä hyväksyä.

Meistä jokaisella tulee vastaan tilanteita, joissa on mahdollista tehdä valinta sen suhteen kiusaako vai ei. Minä haluan ainakin toimia tyttärieni kanssa niin, että elän omien opetusteni mukaan. En ikinä, ikinä, halua joutua siihen tilanteeseen, että joutuisin selittämään lapsilleni tekojani.

Sanna, jota pidän ehdottomasti yhtenä hyväsydämisimmistä ihmisistä, jonka tiedän ja tunnen, sanoi omassa kanavassaan; ”Kun kuvailet toista, kerrot itsestäsi.” Minusta tätä voi käyttää myös tässä tilanteessa.

Minä toivon, että mahdollisimman moni vaikuttaja lähtee mukaan tähän kampanjaan ja somesta saataisiin parempi paikka meidän lapsia varten.

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä? Millaista somekiusaamista te olette saaneet kokea?