Hae
Big mamas home

Joululahja itselle

*Sisältää mainoslinkkejä

Minulla on hieman ristiriitaiset tunteet siitä, kun ostetaan itselle lahjoja. Koska se saattaa mennä helposti sellaiseen ”minulla oli rankka päivä, joten olen ansainnut tämän”-ajatteluun. Mutta uskon tähän joissain erityistilanteissa. Yksi niistä on joulu, mutta kukaan ei tarvitse seitsemää erilaista joululahjaa vain itselleen. Mutta jouluun voi säästää jotain spesiaalia, johon on vaikka säästänyt. Minulla on eräs asia, jonka aion ostaa itselleni joululahjaksi. Ja pyrin hyödyntämään siihen myös Black Fridayta.

Hintavertailu - BMH - Big mamas home by Jenni Hintaopas - BMH - Big mamas home by Jenni

Sydämeni sykkii suomalaiselle lasidesignille. Samaten himoitsen maljakkoja enemmän, kuin oikeasti niitä tarvitsisin. Olenkin nyt miettinyt, että alan panostaa enemmän laatuun ja designiin, kuin muutaman euron maljakoihin. Minulla on kuitenkin useampi designmaljakkohaave. Joten vaikka käytettyjen lasiesineiden metsästäminen on minulle aikalailla jo harrastus, tällä kertaa ajattelin satsata. Olen jo monta vuotta haaveillut Marimekon Flower vaasista. Ajattelin, että tänä vuonna vihdoin hankin sen.

Olen arponut värin kanssa pidemmän aikaa. Sekä kirkas, vaaleanpuaninen, että oliivinvihreä houkuttelevat kaikki. Mutta oman tyylini tuntien päädyin kirkkaaseen, sillä se kestää varmasti parhaiten aikaa, enkä todennäköisesti kadu sen valitsemista. Vaaleanpunainen maljakko saattaisi jäädä helpommin kaappiin piiloon. Ja jos maksan useamman kympin maljakosta, niin en todellakaan aio piilottaa sitä kaappiin.

Hintaopas - BMH - Big mamas home by Jenni Hintavertailu - BMH - Big mamas home by Jenni

Hintaopas, tarjoushaukan kaveri

Vertailin kyseisen vaasin hintoja Hintaoppaan* kanssa ja huomasin, että hintaeroa on edullisimman ja kalliimman tuotteen välillä peräti 13 euroa. Mikä on aika paljon, kun maljakon hinta on 30-40 euroa. Tässä tapauksessa ei olisi mitenkään järkevää ostaa tuotetta ensimmäisestä mahdollisesta paikasta, vaan nimenomaan vertailla. Minusta tulee pihi siinä vaiheessa, kun pitäisi maksaa asiasta enemmän, kuin kaksikymppiä ja silloin mieluummin säästän, jos se on mahdollista. Hintaopas on älyttömän kätevä tapa vertailla tuotteiden hintoja, koska nettisivusto tekee sen valmiiksi. Minulle jää hommaksi enää valita halvin vaihtoehto ja tilata toivomani maljakko.

Aion opetella käyttämään Hintaopasta ja veikkaan, että lasten ulkovaatteita metsästäessä meistä tulee hyvät kaverit.

Otan teille muutamat kuvat maljakosta, kun saan sen käsiini. Mitä mieltä olette lahjojen ostamisesta itselle?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Katkeran kodinhoitajan tilitykset – Eli kuinka päätin hankkia robotti-imurin

Köyhän naisen ikkunalauta

Syksyinen olohuone

Kolmion pieni parveke

Köyhän naisen ikkunalauta

Minulla on olohuoneessa ikkunalauta, jota R A K A S T A N ! Se on ehkä mieluisampia yksityiskohtia tässä tämän hetkisessä kodissa. Ihan vähän on harmittanut, että muissa huoneissa, kuin olohuoneessa ei ole ikkunalautaa. Jos olisin todella kätevä käsistäni, saattaisin tehdä sellaiset. Mutta ihan niin näppärä en ole. Ennen tänne muuttoa vietin paljon aikaa suunnitellen erilaisia ikkunalautavirityksiä,  joten kun tässä kodissa sellainen oli jo valmiina, olin innoissani. Pidän siitä millaisen fiiliksen ikkunalauta tekee. Samalla voin kasata sen päälle erilaisia sisustusasetelmia.

Makuuhuoneen sisustus - BMH - Big mamas home by Jenni Makuuhuoneen sisustus - BMH - Big mamas home by Jenni Klassisen boheemi sisustus - BMH - Big mamas home by Jenni Köyhän naisen ikkunalauta - BMH - Big mamas home by Jenni

Kesän lopussa, oman surkean sisustussuunnitteluni johdosta, minulla etsi omaa paikkaansa Ikean Satsumas-kukkapöytä. Sen piti alunperin tulla keittiöön, mutta olin arvioinut tilan väärän kokoiseksi. Hups. Niinpä päätin yhtenä sisustushepuliaamuna kokeilla miten se istuu makuuhuoneeseeni ikkunan eteen. Minun täytyi siirtää sänky kiinni kaappeihin, jotta tila ikkunan ja sängyn väliin ei jää liian kapeaksi. Sänkyä siirtämällä sain juuri sopivasti tilaa kyseiseen reunaan ja kukkapöytä löysi paikkansa ikkunan edestä.

Oli puhdas, positiivinen sattuma, että kukkapöytä sopii peilini kanssa yhteen valkoisen ja puisen värimaailmansa ansioista. Melkein voisi kuvitella niiden olevan samaa sarjaa.

Sisustusasetelma - BMH - Big mamas home by Jenni Köyhän naisen ikkunalauta - BMH - Big mamas home by Jenni Köyhän naisen ikkunalauta - BMH - Big mamas home by Jenni Makuuhuoneen sisustus - BMH - Big mamas home by Jenni

Pidän huoneen uudesta ilmeestä. Kukkapöytä sopii aivan täydellisesti tuohon ikkunan eteen ja toimii kivana tasona kaikelle kauniille, sekä myös käsirasvoilleni ja kynsiseerumeilleni.

Uupumisesta toipuminen on muuten edennyt siihen vaiheeseen, että jaksan päivittäin pedata sängyn. Mikä on aivan ihanaa. Rakastan kodin siistiä yleisilmettä ja sitä, että tavarat ovat järjestyksessä ja paikoillaan. Joten epäsiisti sänky on monesti ahdistanut minua samaan aikaan, kun olen niin uupunut, että en todellakaan jaksanut pedata sitä. Nyt petaaminen on taas ihana, aamuinen rutiini, jonka tuloksesta saan nauttia koko päivän.

Makuuhuoneeni sisustus alkaa olla aika lailla valmis. Kattovalaisin on ainoa, mikä enää puuttuu huoneesta.

Köyhän naisen ikkunalauta - BMH - Big mamas home by Jenni Eukalyptyksen oksa - BMH - Big mamas home by Jenni Köyhän naisen ikkunalauta - BMH - Big mamas home by Jenni Makuuhuoneen sisustus - BMH - Big mamas home by Jenni

Me ollaan tänään lähdössä lasten kanssa ruskaretkelle. Kunhan saan aamukahviannokseni juotua, niin alan tekemään meille eväitä retkeä varten.

Mitä pidätte tästä sisustusratkaisusta?

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Uuden kodin esittely: Makuuhuone

Minulla on viimein sänky

Päivän paras tapa

Sisustuspäivitystä makuuhuoneessa