13. luukku: Meidän joulukoti
Nyt olisi aika esitellä meidän joulukoti ja joulusisustus. Olen aika maltillinen joulusisustaja. Meiltä ei löydy punaisia tonttuverhoja tai pöytäliinoja. Minun joululakananikin ovat harmaa ruudulliset flanellilakanat. Kuusen alla majailee muutama huopatonttu lasten toiveesta, mutta siinäpä se oikeastaan tonttujen osalta. Minä ajattelen, että joulun tunnelman voi tuoda kotiin myös pienemmällä.


Isoin tunnelmanluoja on totta kai olohuoneen nurkassa oleva joulukuusi. Tämä kyseinen kestokuusi on kirppislöytö viime vuodelta, johon olen todella tyytyväinen. Kuusi taisi maksaa 5 €. Se ei ole ihan toiveideni mukainen, haaveilen sellaisesta lumihuurrekuusesta, mutta se saa olla meillä vielä toistaiseksi. Vaihdetaan sitten jossain vaiheessa.

Koristeita olen kerännyt nyt jokusen vuoden Sieltä löytyy paljon kimallusta ja hilettä. Sen lisäksi paljon valkoista ja metallinhohtoa, sekä vaaleita neutraaleja värejä. Sitten on lasten koristeet, jotka ovat aika leikkisiä. On huovasta tehty ballerinahiiri, glitteryksisarvinen, vaaleanpunaiset macaronssit, pinkin strassein koristeltu eiffeltorni, sekä glitter leopardi-pallo. Veikkaan, että vaikka lasten koristeet eivät ehkä ole ihan sitä omaa tyyliäni, niitä tulen kaipaamaan aikanaan eniten, kun lapset muuttavat pois kotoa ja vievät omat kokoelmat mennessään.

Varsinaisen joulukuusen lisäksi meillä on noita Sostrene Grenestä löytyneitä pahvikuusia, joita rakastan. Ne ovat ihan yksiä suosikeistani. Näiden kuusien lisäksi kaivan joka vuosi esiin esikoiseni askarteleman käpykuusen. Se on ensimmäisiä hänen tekemiään joulukoristeita ja sitä minä vaalin ihan todella.

Kuten näkyy, varsinaisia joulukoristeita meillä ei ole ihan hirveästi kuusen lisäksi, mikä on meille täysin okei. Tämäkin riittää paremmin kuin hyvin. Näidän lisäksi tuon sitä tunnelmaa joulukukilla. Rakastan oikeastaan kaikkia joulukukkia. Tänä vuonna kannoin kotiin myös hyvin hennon oranssin sävyisen joulutähden. Ritarinkukkia meillä on ollut leikkokukkina jo marraskuusta asti ja nyt kotona kukkivat viimein myös hyasintit.


Tällainen on meidän joulukoti. Maltillinen, mutta kuitenkin jouluinen. Millaisia koristeita teillä on jouluna?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
11. luukku: Jouluinen kinuskijuustokakku
10. luukku: Miten meillä puhutaan joulupukista
9. luukku: Joululahjaideoita aikuisille
Eteisen liinavaatekaappi
Me ollaan laitettu kumppanin kanssa laitettu kotia. Kumppanin muutto lähestyy kovaa vauhtia. Tässä on hoidettu niin käytännönasioita, kuin pakattu ja järjestetty. On ihan erilaista muuttaa yhteen näin aikuisiällä, kun kummallakin on oma koti ja omat tavarat. Ollaan neuvoteltu siitä mitä kaikkea pidetään kummankin tavaroista ja mitä pistetään eteenpäin.
Kotona on täytynyt raivata tilaa kumppanin tavaroille. Meillä on aika rajoitetusti kaappitilaa. Sitä on ollut aika tarkalleen sopivasti minulle ja lapsille. Mutta nyt kun tänne muuttaa toinen aikuinen, niin tässä on ollut pakko miettiä jotain säilytysratkaisuja. Pääasiassa ollaan pärjätty sillä tilalla mitä on, mutta muutama hankinta tässä pitää tehdä.

Liinavaatekaappi
Yksi näistä hankinnoista oli liinavaatekaappi eteiseen. Tämä vapautti kumppanilleni oman vaatekaapin. Bongasin Ikean Lommarp-kaapin alunperin kollegani Hannan Instagramista. Kaappi on täydellinen liinavaatekaapiksi. Toki muuhunkin tarkoitukseen. Näytin kaapin kumppanilleni Ikean sivuilta ja hän tykästyi siihen heti, kuten minäkin.

Minä arvoin ihan vähän kaapin värin kanssa. Tummanvihreä kaappi tuntui todella levottomalta ratkaisulta. Kaapista on olemassa myös kermanvalkoinen versio, mutta se tuntui taas ihan liian maalaisromanttiselta minun makuuni. Halusin jotain tummaa. Pidän valtavasti siitä, miten meillä on sekä mustia, että valkoisia huonekaluja. Haluaisin säilyttää niiden tasapainon. Pelkkä valkoinen ei ole minun juttuni, vaikka se äärimmäisen kauniilta näyttääkin. Minä kaipaan kontrasteja.
Mutta ongelma oli, että tämä kaappi ei ollut musta. Se on tummanvihreä. Emme kuitenkaan löytäneet malliltaan yhtä kivaa vaihtoehtoa mistään. Ja kumppanini oli ehtinyt jo innostumaan ajatuksesta.

Nyt kyseinen kaappi on ollut meillä sen verran, että olen sopeutunut täysin sen vihreään sävyyn. Se toimii, koska ei ole kirkkaanvihreä vaan tumma ja murrettu. Hämärässä se näyttää lähes mustalta.
Järjestys
Meillä tosiaan kaappiin viikattiin kaappiin niin pyyhkeet, kuin lakanatkin, joita ei ole mitenkään mielettömästi. Tykkään pitää liinavaatteita kaapeissa vain tarpeeseen, enkä haalia niitä roppakaupalla. Samoin kaappiin mahtuivat ainakin toistaiseksi lasten pelit, höyrytin ja minun lämpötyynyni. Vatolaatikkoon on viikattu koristetyynyjen päälliset, joita on kerynyt melkoisesti. Ne vaativat vielä pientä karsimista.

Kumppanini on asettunut meidän kotiimme melko huomaamattomasti. Siis siinä mielessä, että jossain vaiheessa vain huomasimme, että hän viettää enemmän aikaa täällä kuin omassa kodissaan. Järjestyksen puolesta niitä muutoksia on täytynyt tehdä. Kuten se, että nyt meidän makuuhuoneessa on tosiaan hänen pelipöytänsä, mistä minä en ollut kaikkein eniten innoissani. Mutta pikku hiljaa tästä on oikeasti tulossa meidän yhteinen koti.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Sisustuskelat rullaavat eteisessä
Kesäkoti juuri ennen arjen rytmeihin palaamista
Meidän parveke ja mitä kuuluu parvekekasvimaalle


0