Hae
Big mamas home

Onko orgasmi edellytys hyvälle seksille

Olen viime aikoina miettinyt seksiä ja naisten orgasmeja. Olen kirjoittanut aikaisemmin orgasmien feikkaamisesta, mikä on yleinen tapa naisten keskuudessa. Orgasmien feikkaamiseen liittyy paljon halua miellyttää kumppania tai sitten vain halua lopettaa epämiellyttävä seksi. Minä olen myös niitä, jotka ovat näytelleet omat orgasminsa ja voin kertoa, että siitä tavasta on ollut todella vaikeaa opetella eroon. Eikä vähiten siksi, että kolmeenkymmeneen ikävuoteen asti olin ihminen, joka ei edes saanut orgasmeja kumppaneiden kanssa.

Onko orgasmi edellytys hyvälle seksille - BMH - Big mamas home by Jenni

Mahdollisia syitä sille, miksi en ole saanut orgasmia

Olen pohtinut sitä, miksi olen alkanut saamaan orgasmeja kumppaneiden kanssa ja sitä, miksi seksi on vasta nyt alkanut tuntumaan oikeasti nautinnolliselta, vasta näin kolmenkympin puolella. Iso merkitys on varmasti sillä, että eron jälkeen löysin sekä naiseuteni ja itsevarmuuteni. Kun koko ajan ei tuntunut siltä, että omaa vartaloaan tarvitsisi piilotella toiselta, kun tämä keksii siitä huomauteltavaa. Nykyään olen sinut itseni ja vartaloni kanssa ja pääsen seksissä monesti sellaiseen tiettyyn zen tilaan, jossa en mieti kehoani ja sen virheitä. Nuorempana mietin jatkuvasti sitä miltä näytin tai kuulostin ja pitääkö toinen minusta.

Onko orgasmi edellytys hyvälle seksille - BMH - Big mamas home by Jenni

Toinen syy on todennäköisesti biologiassa, koska en halua uskoa, että olisin ollut niin lukkoinen etten ole kyennyt ollenkaan nauttimaan seksistä. Se on aina ollut ihan kivaa, mutta en ole täysin tajunnut penetraation funktiota, koska se ei ole tuntunut oikeastaan missään. Sitten täytin kolmekymmentä ja tuntuu siltä, kuin jotain olisi luiskahtanut sisälläni paikoilleen ja penetraatiokin alkoi tuntua hämmentävän hyvältä. Sitten aloin myös saamaan orgasmeja penetraatiossa. Tämä tapahtui siinä vaiheessa, kun olin jo hyväksynyt sen, että kuulun siihen valtaväestöön, joka ei vaan saa penetraatiossa. Sitten olenkin yhtäkkiä joutunut määrittelemään tilanteen uudelleen ja toteamaan sen olevan mahdollista. Se toki myös vaatii oikeanlaiset olosuhteet.

Sitten luin siitä, että naisen klirtoris kasvaa koko eliniän ajan, kuten nenä. Kolmeenkymmenen vuoteen mennessä, se on tuplannut oman kokonsa. Joten todennäköinen syy sille, miksi olen alkanut taianomaisesti saamaan orgasmeja myös penetraatiossa, on se että sukuelimeni on kehittynyt riittävästi sitä varten.

Naisen nautinto - BMH - Big mamas home by Jenni

Paljon riippuu myös kumppanista. Eräs tuttavani totesi hienosti, että on aivan eri asia kun kumppani haluaa sinun tulevan, kuin se että tulet eräänlaisena seksin sivutuotteena. Olen ollut useammin niiden miesten kanssa, joille naisen nautinto on nimenomaan sitä esileikkiä, eikä osa seksiä, kuten kuuluisi ja naisen orgasmi on bonus, joka tulee jos tulee. Sen eteen tehdään töistä sen verran, että saadaan näytettyä sen muka kiinnostavan. Huomattavasti harvemmassa ovat ne, jotka oikeasti välittävät naisen nautinnosta. Vielä harvemmasta ovat ne, jotka haluavat oikeasti saada naisen tulemaan ja ovat valmis tekemään töitä sen eteen.

Naisen nautinto - BMH - Big mamas home by Jenni

Mutta onko orgasmi edellytys hyvälle seksille?

Merkittävin asia, jonka olen oppinut on kuitenkin se, että tarvitsen seksiin paljon enemmän, kuin pelkkiä orgasmeja. Laukeaminen on ihanaa ja tuntuu äärimmäisen hyvältä, mutta orgasmi ei tee seksistä automaattisesti hyvää. Minä tarvitsen seksiltäni yhteyttä, läheisyyttä, intiimiyttä. Muuten kokemus jää tyhjäksi, vaikka saisin kuinka monta orgasmia. Jos seksiin liittyy intiimiys, läheisyys ja yhteys, se voi olla huomattavasti paljon parempaa, kuin seksi jossa saan useita orgasmeja.

Olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne aiheesta.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Parisuhdetta etsivällä naisella ei saisi olla seksisuhdetta

Jos ”haluan panna sua” ei toimi niin mikä toimii

Penetraatiokeskeisyys

Itsetyydytyksen kieltäminen kumppanilta

Parisuhdetta etsivällä naisella ei saisi olla seksisuhdetta

Tämän tekstin inspiraationa toimii taas eräs keskustelukumppanini deittisovellusten ihmeellisessä maailmassa. Kyseinen henkilö aloitti keskustelun hyvin vahvasti ehdottamalla hein jälkeen suoraan seksiä. Vastasin hänelle mahdollisimman asiallisesti, että kiitos ei, en etsi sovelluksesta pelkkää seksiä, vaan toivon löytäväni parisuhteen. Monesti keskustelunaloittajat toteavat tässä vaiheessa; ”Okei” ja ”kiitos hei”. Mutta tämä kyseinen yksilö koki parhaaksi, että alkaa ehdottelemaan josko tekisin hänen kohdallaan poikkeuksen ja kokeilisin seksiä hänen kanssaan. Päätin puhua suoraan, jos se saisi hänet viimein perääntymään. Kerroin, että minulla on hyvä seksisuhde, eikä näin ollen tarvetta satunnaiselle seksille. Tämä johti siihen, että tyyppi alkoi väittämään minun puhuvan paskaa siitä, että etsin vakituista parisuhdetta kun minulla on kerta vakituinen seksisuhde.

Naisen seksisuhde - BMH - Big mamas home by Jenni

Seksisuhteen positiiviset puolet

Deittailu naisena vaatii monesti suunnittelua. Nettideittaillessa ei koskaan tiedä kehen törmää ja väkivallan uhka on aina olemassa. Tilastollisesti väkivallan uhrit ovat yleensä naisia ja tekijät miehiä. Deittaillessa pyrin muun muassa siihen, että joku tietää aina missä olen ja kenen kanssa ja milloin treffien pitäisi suurinpiirtein päättyä. Yritän aina googlettaa tapaamani tyypit, jotta selviäisi suurin piirtein, onko kyseistä tyyppiä edes olemassa. Välillä toki tulee vastaan niitäkin, jotka kertovat mistä heidät löytää Facebookista ja LinkedInistä ja näin he tarjoavat minulle mahdollisuuden turvallisuuden tunteeseen jo ennen treffejä. Mitä näin naisena arvostan suuresti. Näin ollen, en halua nähdä googlaamisen ja varasuunnitelmien tekemisen vaivaa ihan jokaisen seksikutsun kohdalla.

Samaan aikaan, kun väkivallan riski on koko ajan olemassa, nautinnollisen seksin mahdollisuus on lopulta aika pieni. Omista sinkkuajan seksikokemuksista, seksi on ollut huomattavasti harvemmin hyvää, kuin huonoa. Lukuisia kertoja olen myös joutunut miettimään, mitä partneri oikeastaan edes yrittää tehdä. Ja edelleen syytän tästä enemmän suomalaisen seksivalistuksen tilaa, kuin miehiä itseään. Mutta näin ollen, kun löytää hyvän seksipartnerin, hänestä pitää mielellään kiinni vaikka suhde ei siitä muuhun etenisikään.

Bonuksena tässä järjestelyssä on myös se, että parisuhteen löytämiseen voi keskittyä ihan eri tavalla, kun fyysiset tarpeet eivät huuda jatkuvasti tyydytystä. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen madaltanut omaa rimaani tyydytyksen toivossa huonoin seurauksin. Koska, vaikka se tulisi joillekin yllätyksenä, myös naisilla on tarpeita.

Seksisuhteessa on kuitenkin tärkeää, että molemmat osapuolet ovat samalla viivalla ja tietävät suhteen todellisen luonteen.

Parisuhdetta etsivällä naisella ei saisi olla seksisuhdetta - BMH - Big mamas home by Jenni

Epätasa-arvoista ajattelua

Näin ollen seksisuhteessa on huomattavasti paremmat hyötysuhteet, kuin satunaisessa seksissä. Ja naisilla on oikeus olla yhtä lailla seksuaalisesti tuntevia olentoja, kuin miehilläkin. Samalla kun miehet ottavat itselleen oikeuden seksualisoida naisen ruumista myös tilanteissa, joissa nainen ei koe vartaloaan seksuaaliseksi, naisilta kielletään samat seksuaaliset oikeudet, kuin miehiltä. Tämä menee samaan sarjaan kuin se, että paljon seksiä harrastava mies on kunnioitettu playboy, mutta nainen on huora. Aivan, kuin parisuhdetta etsivän sinkkunaisen pitäisi olla nunna ja samaan aikaan miehet ovat valmiita valehtemaan tarkoitusperistään seksin toivossa.

Joten, olisiko viimein mahdollista uudistaa näitä käsityksiä miesten ja naisten seksuaalisuudesta? Olisi upeaa, jos seksin haluamisesta ei tarvitse kokea syyllisyyttä vain siksi, että on nainen.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Yksi mätä omena

Deittailu pluskokoisena

Kun väkivallantekijä on aina se ”kiva tyyppi” ja uhri ”nalkuttaja”

#textmewhenyougethome