Hae
Big mamas home

Treffeillä Madonnassa

Me päästiin Toten kanssa treffeille. Mikä oli aivan super ihanaa. Saatiin mummi hoitamaan kaikkia kolmea lasta muutamaksi tunniksi, jolloin me päästiin hyödyntämään lahjaksi saatu ravintolalahjakortti.

Saatiin siis babyshower lahjaksi lahjakortti Nohon ravintoloihin. Päätettiin jo silloin, että lähdetän treffeille, kun vauva on syntynyt, kun voin syödä vapaammin. Homma ihan vähän venyi, kun yritettiin valita kivaa ravintolaa ja saada lapsenvahtia kolmelle lapselle. Lopulta saatiin tähdet kohdilleen paria päivää ennen, kuin lahjakortti umpeutui. Ilmassa oli hieman jännitystä saadaanko lahjakortti käytettyä ennen umpeutumista. Kukaan ei onneksi tullut kipeäksi ja me pääsimme Toten kanssa treffeille.

Isot lapset olivat innoissaan, kun mummi tuli hoitamaan heitä. Heillä on niin ihanat välit isovanhempien kanssa. Mummi vielä paistoi heille illan päätteeksi vinon pinon lettuja. Meistä varmaan kaikki toivoo, että saadaan mummi toistekin katsomaan tämän trion perään. On onni, että meillä on perhettä ja ystäviä sen verran lähellä, että saadaan silloin tällöin apua lasten kanssa.

Treffeille Madonnaan

Noholla oli melkoinen lista ravintoloita, joista valita. Saatiin karsittua itse vaihtoehdot muutamaan ja ystävien suosituksesta päädyttiin lopulta Madonnaan. Meille sanottiin, että siellä on rento, miellyttävä tunnelma ja ruoka on hyvää. Madonna on viihtyisä italialainen ravintola, joka on vähän piilossa. Miljöö ylitti meidän odotukset. Ravintola oli kuin minimatka Italiaan. Minä ihastelin illan aikana ravintolan sisustusta ja astioita, Totte katseli silmä kovana drinkkien tekoa. Sain samalla huomautuksia siitä, miten drinkit tehdään.

Päädyttiin tilaamaan listalta Bella Notte menu kahdelle. Menu sisälsi burrattaa ja bruchettaa, pääruuaksi pizzaa ja gnoccheja, sekä jälkiruuaksi gelattoa ja tiramisua. Ei ehkä oltaisi tilattu kovinkaan montaa näistä, mutta tässä ne tulivat menun mukana. Minä ihastuin burrataan ja gnocchi annokseen. Gnocchit olivat jotain uskomattoman hyvää. Olisin voinut syödä niitä huomattavasti enemmän. Sen lisäksi tilaan todella usein ravintolassa tiramisun ja täällä se oli aivan erityisen hyvää.

Totte hoiti taas drinkkien tilaamisen, kun hän tietää makumaailman pelkkien ainesosien perusteella. Oma baarimestari on kyllä tietyissä tilanteissa aivan erityisen kätevä.

Meillä oli aivan ihanat treffit. Oli niin ihanaa keskittyä vain toisiimme. Siihen ei ole viime aikoina ollut juurikaan mahdollisuuksia, kun talo on ollut täynnä lapsosia. Sovittiin, että yritetään jatkossa järjestää vastaavia vähän useammin. Ja siis, miten hyvä lahjaidea ravintolalahjakortti onkaan! Meillä oli aivan ihana ilta, jonka mahdollisti meidän ihanat ystävät. Joten jos teillä on lahja ostamatta, kannattaa harkita tämän tyyppistä lahjakorttia.

Pyörähdettiin ravintolan jälkeen vielä yhdessä terassilla, ennen kuin päästiin kotiin, jossa odotti yksi nukkuva vauva, kaksi innokasta isompaa ja niitä lettuja.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Treffeillä

Sekalaisia kuulumisia viime viikolta

Päiväretkellä ja Suomenlinnan panimo ravintola

Tallinnan ravintola vinkit

Story telakkaranta – Aamiainen Helsingissä

Dumblings tacot

Heippa. Mitä sinulle kuuluu? Me ollaan täällä hoidettu sairasta vauvaa. Pieni on ollut tosi kipeänä ja tosi tarvitseva, mikä on sitonut minua ja Tottea melkoisesti. Toivottavasti tämä alkaisi tästä helpottamaan nyt. Pienen ihmisen sairastaminen tietää aina huolta ja ahdistusta. Minäkin mietin ja googlasin missä vaiheessa pitää lähteä päivystykseen. Niin se huoli vaikuttaa siihen omaan järkevään ajatteluun.

Mutta jaan teille seuraavaksi reseptin, johon me ihastuttiin Toten kanssa kertaheitolla. Tässä ovat dumblings tacot. Bongasin idean IG-reelsistä. Kyseisessä julkaisussa ei ollut koko reseptiä näkyvillä, joten minun piti hieman improvisoida. Onneksi tunnen jo sen verran hyvin aasialaistyyppisiä kastikkeita ja makumaailmoja, joten tämä ei ollut mikään ongelma. Kirjoitan nyt reseptin ylös, jotta voin itsekin palata siihen.

Tämä oli super herkullinen, mutta aika sotkuinen ruoka. Periaate näissä on suht samanlainen kuin burger tacoissa, jotka levisivät somessa viime vuoden puolella. Jauhelihatäyte painellaan tortillaletun päälle ja sitten se paistetaan pannulla. Helppoa ja hyvää.

Dumblings tacot

10 tacoa

 

  • 10 kpl tortillalettuja (small)
Jauhelihatäyte
  • 400 g jauhelihaa
  • 1/2 dl seesaminsiemeniä
  • 1 nippu kevätsipulia
  • 1 ruukku lehtipersiljaa (tai korianteria)
  • 2 rkl seesamiöljyä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 1 rkl teriyaki kastiketta
Kurkku
  • Pätkä kurkkua
  • 1/2 rkl riisiviinietikkaa
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 rkl seesaminsiemeniä
Kastike
  • 2 rkl seesamiöljyä
  • 3 rkl hoisinkastiketta
  • 1 rkl soijaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 1/2 tl srirachakastiketta

 

Valmistus
  1. Pilko kevätsipuli ja lehtipersilja. Ota sipulista noin 1/3 erilleen talteen.
  2. Sekoita jauhelihan joukkoon 2/3 kevätsipulista ja lehtipersilja.
  3. Mausta jauheliha kulhossa. Vaivaa massa mahdollisimman tasaiseksi ja siirrä hetkeksi sivuun.
  4. Ota kurkku, kuori se, halkaise se ja kaavi sisus pois. Pilko kurkku pieniksi kuutioiksi kulhoon. Lisää mukaan riisiviinietikka, suola ja seesaminsiemenet. Siirrä kurkut sivuun.
  5. Tee kastike lisäämällä kulhoon kaikki ainekset ja sekoita. Siirrä sivuun.
  6. Ota lusikalla jauhelihasta palloja. Painele jauhelihapallo tortillaletun päälle.
  7. Paista letut aloittaen jauhelihapuolesta. Kun jauheliha on kypsää, käännä koko lettu ympäri ja paista vielä hetki toiselta puolelta. Siirrä valmis taco lautaselle.
  8. Lusikoi päälle kurkkua ja kastiketta. Ripottele päälle vielä kevätsipulia siitä määrästä, jonka otit talteen.
  9. Nauti.

 

Olisi kiva kuulla oletko törmännyt muualla vastaavaan reseptiin? Ja meinaatko kokeilla tätä? Tämä on oikeasti helppoa ja hyvää, jos pidät aasialaisesta makumaailmasta.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Sieni-tortellinipannu

Kotitekoinen calzone pitsan ystävälle

Helppo arkiruoka: Tortillavuoka

Marry me-pasta eli mennään naimisiin pasta (veg)

Bataatti-kookoskeitto