Hae
Big mamas home

Sitruuna-vadelma täytekakku ja sokerikakkupohja

Vietimme toissa viikonloppuna äitini syntymäpäiviä. Äiti oli toivonut juhlia perheen kesken ja nyyttikesteinä. Minä tarjouduin leipomaan kakun. Oli aivan ihanaa päästä leipomaan äidille kakku! Hän kun on leiponut meille kaiken maailman täyte- ja autokakut, kun olemme olleet pieniä, joten ihanaa kun voin antaa edes hieman takaisin. Oli kiva päästä leipomaan myös kakku hieman aikuisempaan makuun.

Meidän perheessä myös minä olen se, jolle äidin jauhopeukalo ja rakkaus leipomiseen lopulta periytyi. Olen saanut viettää hyvin pullantuoksuisen lapsuuden, josta into leipomiseen on taatusti lähtenyt. Olen tästä aivan tavattoman kiitollinen.

 

 

Mietin millaisista kakuista meidän äiti pitäisi. Tiedän, että hän arvostaa kakuissa sellaista pientä happamuutta sen makean ohessa. Siksi alusta asti ajattelin laittaa kakun täytteeseen jotain sitruunaa. Lopulta, pienen suunnittelun jälkeen päädyin lemoncurdiin ja helppoon vadelmamousseen. Näistä tulisi sellainen raikas, ihana kakku.

Tässä postauksessa on ohjeet itse kakkupohjaan ja vadelmatäytteeseen. Lemoncurdin ostin valmiina kaupasta ja kuortutukseen, sekä koristeluun palaan ihan omassa postauksessaan.

 

 

Pohjaksi valikoitui perus sokerikakkupohja. Olen viimein ratkaissut ongelman, joka itselläni liittyy kakkupohjiin. Olen miettinyt mikä siinä on, kun en ole saanut niistä riittävän kuohkeita. Ongelma on ollut se, että olen vatkannut taikinaa aivan liian vähän. Muna-sokeriseosta saa vatkata oikeasti minuutteja. Harvassa ohjeessa kerrrotaan tätä, joten itse olen vatkannut aivan liian vähän. Sen jälkeen, kun lopetin kiirehtimisen, kakkupohjistani on alkanut tulla oikeasti ihania ja kuohkeita.

Käytin pohjaan perinteistä lasitekniikkaa, joka on kyllä ihan lyömätön tässä puuhassa. Eli mittasin kolmeen lasiin saman verran munia, sokeria ja jauhoja. Mittasuhteet menevät kerralla nappiin.

 

 

Sokerikakkupohja

 

  • 5 munaa
  • sokeria
  • jauhoja
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 tl leivinjauhetta

 

Ohje:
  1. Mittaa kolmeen lasiin munat, sokeri ja jauhot. Lisää sokerin sekaan vaniljasokeri ja jauhojen sekaan leivinjauhe.
  2. Vatkaa munat ja sokeri keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Älä kiirehdi. Vatkaa rauhassa vähintään viisi minuuttia. Tässä maltti on valttia.
  3. Kun munat ja sokeri ovat vaaleaa vaahtoa, siivilöi sekaan jauhot noin kolmessa erässä ja kääntele ne rauhassa sekaisin.
  4. Kaada voideltuun vuokaan.
  5. Paista uunissa 175 asteessa noin 40 minuuttia uunista riippuen.

 

 

Vadelmatäyte

(Kahteen väliin)

 

  • 6 dl vispikermaa
  • 2 rkl sokeria
  • 400 g kotimaisia vadelmia
  • 6 rkl vaniljakreemijauhetta

 

Ohje:

  1. Vatkaa vispikerma vaahdoksi.
  2. Mausta sokerilla.
  3. Kaada sekaan vadelmat. Tähän käy niin tuoreet, kuin pakastevadelmat. (Muista, että ulkomaalaisia vadelmia pitää keittää ennen käyttöä.)
  4. Sekoita joukkoon vaniljakreemijauhetta, kunnes täytteen koostumus on jämäkkä.
  5. Täytä kakku.

 

HUOM! Itse käytin kakussa tosiaan myös kaupan lemoncurdia tuomaan kakkuun hieman hapokkuutta.

 

Kakun kuorrutukseen ja koristeluun palaan tosiaan omassa postauksessaan! Kerro, meinaatko kokeilla tätä yhdistelmää?

-Jenni

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Pellillinen maailman parasta porkkanapiirakkaa

Ihana vadelma valkosuklaa juustokakku

Mehevät browniet ja ihana suklaamousse

Suosikkireseptit lastenjuhliin

Todelliset unelmamuffinssit kinuskikreemillä

Pellillinen maailman parasta porkkanapiirakkaa

Porkkanapiirakka. Minulle se tuo heti mieleen lapsuuden. Meidän Sipoon kodin pienen keittiön, jossa korkeista ikkunoista paistoi aurinko sisään. Ikkunoita reunusti meidän äidin siniset lehmäverhot. (Kyllä, luit oikein.) Porkkanapiirakka oli mehevää, pehmeää ja kuorrute suorastaan suli suuhun. Minulle tämä muisto on äärimmäisen selvä ja palaan tähän aina, kun mietin porkkanapiirakkaa.

Äidin porkkanapiirakka oli taivaallista. Ja koska minulla on hyvin vahva käsitys siitä, miltä sen kuuluu maistua, olen testaillut reseptejä hyvin, hyvin varovaisesti. Minulla on syvä suhde tähän kyseiseen leivonnaiseen. Tällä reseptillä pääsen todella lähelle sitä oikeaa.

 

 

Porkkanapiirakka

n. 16 palaa

 

Pohja

  • 1,5 dl sokeria
  • 1,5 dl ruokosokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 3 kananmunaa
  • 200 g voita
  • 4,5 dl jauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl kardemummaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 300 g porkkanaraastetta

 

Kuorrute

  • 100 g voita
  • 6 dl tomusokeria
  • 250 g tuorejuustoa

 

Piirakkapohja
  1. Sekoita kuivat aineet ja mausteet kulhossa keskenään sekaisin.
  2. Vatkaa munat ja sokeri kevyesti sekaisin.
  3. Siivilöi jauhoseos munien ja sokerin joukkoon vähän kerrallaan. Sekoita tasaiseksi.
  4. Lisää joukkoon sulatettu voi.
  5. Kääntele taikinaa niin kauan, että kaikki ainekset ovat varmasti sekoittuneet keskenään.
  6. Lisää viimeisenä porkkanaraaste ja sekoita hyvin.
  7. Kaada taikina pellille.
  8. Paista piirakka uunissa 175 asteessa noin 25 minuuttia.
  9. Anna jäähtyä rauhassa.

 

Kuorrute

  1. Sekoita voi ja tomusokeri kunnolla keskenään. Tässä vaiheessa kuorrute on kuivaa ja kokkareista.
  2. Lisää tuorejuusto.
  3. Vatkaa, kunnes seos on taisaista.
  4. Leivitä kuorrute piirakan päälle.
  5. Paloittele piirakka sopivan kokoisiin palasiin. Tarjoile!

 

 

Tänään oli vuorossa tällainen klassikkoleivonnainen. Pidätkö sinä porkkanapiirakasta? Mikä on ollut sinun lapsuuden lempileivos?

-Jenni

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Mehevät browniet ja ihana suklaamousse

Suosikkireseptit (lasten)juhliin

Feta-tomaattipiirakka

1-vuotiaan sokeriton smash cake

Todelliset unelmamuffinssit kinuskikreemillä