Hae
Big mamas home

Raskausviikko 25 (24+0 – 24+6)

Beben koko: Lanttu

Oireet: Närästys, selkä- ja liitoskivut.

Himot: Juustosämpylät, tuoremehu.

 

Raskausviikko 25

Tällä viikolla olo on ollut ihan todella vaihteleva. Mietin osuiko oma kehu tällä kertaa, kun olin viime viikolla hehkuttanut sitä, mtien hyvin olen voinut. Nyt olen kärsinyt sekä selkäkivuista, että jonkinlaisista kohdun venymiskivuista. Tämä on saanut minut googlaamaan sekä äitiyshierontaa, että tukivöitä. Tukivyön ostin nyt ja toivon todella, että se on hyvä ja auttaa. Pahimpina päivinä olen miettinyt, että tätäkö pitää kestää nyt loppuun asti. Onneksi vastavuoroisesti on ollut niitä päiviä, kun olo on ollut täysin normaali.

Pikkuhiljaa pitää tosin ehkä alkaa tunnustamaan, että olen hyvin tukevasta raskaana. Se tarkoittaa myös sitä, että tukka putkella pitkin poikin pääkaupunkiseutua painaminen ja sen päälle kotona puuhaaminen ei ehkä ole se kaikkein fiksuin päätös. Sen jälkeen illalla tuntuu todella.

Nyt olen kuitenkin saanut pääasiassa nukuttua, mikä on iso helpotus. Tällä hetkellä huomaan, että yksikin huonosti nukuttu yö vaikuttaa todennäköisesti koko seuraavaan päivään. Siksi on todella helpottavaa, että saan nukuttua pääasiassa kaikki yöt. Tällä raskausviikolla oli yksi yöllinen hormoniherääminen, sitä edeltävällä niitä ei ollut. Nyt pidän sormia ristissä sen suhteen, että tämän asianlaita jatkuu muuttumattomana raskauden loppuun ja saan vielä hyvin nukuttuja öitä ennen synnytystä.

 

Hätkähdin yksi päivä peilikuvaani. Vatsa on kasvanut älyttömästi. En huomaa sitä kun katson vatsaani ylhäältä päin, mutta peilistä sen huomaa. Ihan hullua. Ei ihme, että kaikki paidat tulevat enemmän ja vähemmän vastaan. Se myös tuntuu niinä kohdun venymiskipuina. Neuvolassa sanottiin, että kohtu kasvaa normaalilla käyrällä, mutta en nyt osaa yhtään sanoa, onko tahti sama kuin aiemmissa raskauksissa. On kuitenkin ilmeisesti ihan tavallista, että kohtu ja vatsa kasvavat enemmän joka raskauden myötä. Toistaiseksi olo ei kuitenkaan ole tukala tai huono. Kipujen kanssa onneksi kestää ja tukivyöstäkin tuli jo lähetysilmoitus, joten olen edelleen positiivisin mielin.

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Raskausviikko 24 (23+0 – 23+6)

Raskausviikko 23 (22+0 – 22+6)

Raskausviikko 22 (21+0 – 21+6)

Raskausviikko 21 (20+0 – 20+6)

Raskausviikko 20 (19+0 – 19+6)

Raskausviikko 24 (23+0 – 23+6)

Beben koko: Maissintähkä

Oireet: Liitoskivut, supistelut.

Himot: Tuoremehu.

 

Raskausviikko 24

Vauvan pitäisi olla nyt noin 30 cm pitkä ja painaa 600 g. Eli edelleen aika pieni, mutta voin kertoa, että potkuista löytyy kyllä voimaa. Olen voinut nyt useamman viikon pääasiassa todella hyvin. Mitään isompaa ei ole ollut. Liitoskipuja on ja mielialan vaihteluita välillä, mutta muutoin olen saanut voida hyvin. Siihen super energiseen keskiraskauteen en ole päässyt käsiksi, mutta eipä minua väsytä mitenkään normaalia enempää. Jos päivä on ollut tosi hektinen ja olen ollut paljon liikenteessä, se tuntuu illalla kipuina ja supisteluna. Mutta jos vain muistan ottaa rauhassa, niin pärjään hyvin. Ja tämä on ihanaa. Täytyy yrittää muistaa nauttia tästä vaiheesta raskautta.

Tällä viikolla meillä oli myös neuvola, joka meni tosi hyvin. Sain lähetteen pelkopolille, mikäoli oma toiveeni edellisten synnytysten jälkeen. Tuntuu hyvältä päästä puhumaan asiasta ammattilaisten kanssa ja tekemään myös synnytyssuunnitelmaa. Todennäköisesti lähtökohtaisesti toivon itse joko sektiota tai käynnistystä. Edellinen käynnistys oli kuitenkin niin onnistunut, että se ei pelota minua enää. Se tehtiin niin pikkuhiljaa ja varovaisesti, että vaikka odottavan aika olikin pitkä, olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että esimerkiksi oksitosiinitiputusta ei tarvittu.

Sain myös lähetteen verikokeisiin raskaushepatoosia ajatellen. Ensimmäiset oireet tulevat keskimäärin noin viikolla 30 ja hepatogestoosi todetaan sitten verikokeilla. Minä olen täysin valmistautunut siihen, että oireet alkavat taas ja loppuraskaus menee viikottaisissa tarkastuksissa. Eikä se haittaa. Tiedän mitä tuleman pitää ja tiedän tarkkailulla riskien olevan pienet. Tämä nyt vain on minun osani. Monet ovat yrittäneet lohduttaa minua sillä, että jos se ei nyt tällä kertaa iskisikään. Mutta kaikki hoitajat ja lääkärit pitävät näin kolmannella kerralla epätodennäköisenä sitä, että tällä kertaa selviäisin jotenkin ihmeen kaupalla ilman.

Miten seksi sujuu

Päivitän tähän vielä seksielämän kuulumisia, koska tällä kertaa raskaus on vaikuttanut siihen merkittävästi. Kirjoitin aiemmin, että minulla ei ole tällä hetkellä seksuaalisia haluja, enkä varsinaisesti kiihotu. Siitä huolimatta, meillä on ollut ihan kivasti seksiä viimeaikoina. Vaikka se on omalta osaltani aika laimeaa, niin minusta on ollut kiva, että sitä on ollut ja sitä saa olla jatkossakin. Toki se vaatii puolisoltani vähän enemmän työtä ja se vaatii myös reilusti liukkaria. Minä en siis varsinaisesti kaipaa seksiä, mutta olen sille avoin ja suostuvainen. Sanon kyllä sitten, kun en ole yhtään sillä tuulella.

 

Kaikin puolin kulunut raskausviikko on ollut hyvä. Nyt toivotaan, että tämä olo jatkuu mahdollisimman pitkään.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Raskausviikko 23 (22+0 – 22+6)

Raskausviikko 22 (21+0 – 21+6)

Raskausviikko 21 (20+0 – 20+6)

Raskausviikko 20 (19+0 – 19+6)

Raskausviikko 19 (18+0 – 18+6)