Hae
Big mamas home

Raskausviikko 23 (22+0 – 22+6)

Beben koko: Greippi

Oireet: PMS oireita muistuttavat mielialan heittelyt, liitoskivut, närästys

 

Raskausviikko 23

Se olisi taas uusi raskausviikko, joka toivottavasti olisi hieman tasaisempi mielialojen puolesta, kuin edeltäjänsä. Voin siis muuten hyvin, mutta mielialojen heittelyt ovat muistuttaneet PMS oireita. Yksi päivä itkin vartin välein ilman sen kummempaa syytä. Kaikki myös ärsytti ja tuntui pahalta. Puolisonikin ihmetteli hieman, mistä nyt tuulee kun vuoroin itkin, vuoroin nauroin ja vuoroin huusin jostain pikku jutusta. Kyseinen päivä ei ollut se kaikkein helpoin vuoristorata.

Seuraava neuvola meillä on edessä ensi viikolla. Tuntuu, että näitä tarkastuksia on ollut nyt tosi harvakseltaan tässä kolmannessa raskaudessa. Mutta niin kai se menee uudelleensynnyttäjillä. Toisaalta, ne raskaushepatoosiviikot lähestyvät koko ajan ja silloin noita tarkastuksia tulee viikottain. En siis yhtään odota sitä, että kutinat alkavat, mutta olen jotenkin nyt sisäistänyt sen, että todennäköisesti ne alkavat. Jos kahdessa aiemmassa raskaudessa on ollut raskaushepatoosi, niin uusiutuminen seuraavilla kerroilla on hyvin todennäköistä. Eli tämä on todennäköisesti minun osani raskauksissa. Itsellä kutinat ovat loppuneet ja maksa-arvot palautuneet normaaleiksi jo pari tuntia synnytyksen jälkeen, joten tiedän ainakin milloin oireet loppuvat.

Tällä hetkellä vauva potkii ja touhuilee paljon. Vatsassa käy varsinkin iltaisin melkoinen mylläys. Ja nyt liikkeet ovat alkaneet hiljalleen tuntumaan ulos päin. Mutta kun lapset tai puoliso laittaa käden vatsalleni, niin tyyppi lakkaa saman tien liikkumasta. Hän on vissiin sitä mieltä, että ei ole mikään esiintyjä, mitä voi ihmetellä porukalla. Mutta viikko viikolta liikkeet muuttuvat selkeämmiksi, joten uskon myös muun perheen pääsevän pian tuntemaan kunnolla vauvan liikkeet.

Ollaan aloitettu nyt kunnolla vauvan tarvikkeiden etsiminen ja kerääminen. Vaatepolitiikka on aika hyvällä mallilla, kuten eilen kerroin. Syöttötuolia etsitään parhaillaan käytettynä. Stokken tuoleja ollaan mietitty, kun niitä liikkuu kuitenkin tosi hyvin käytettynä. Haaveilen myös siitä, että syöttötuoliin saa myös sitterin. Vauvan saisi samalle tasolle ruokapöytään ja myös pois noiden siskojen jaloista aina välillä, mikä helpottaisi elämää kummasti.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Raskausviikko 22 (21+0 – 21+6)

Raskausviikko 21 (20+0 – 20+6)

Raskausviikko 20 (19+0 – 19+6)

Raskausviikko 19 (18+0 – 18+6)

Raskausviikko 18 (17+0 – 17+6)

Raskausviikko 22 (21+0 – 21+6)

Beben koko: Papaija

Oireet: Liitoskivut, yöllinen valvominen, supistukset.

 

Raskausviikko 22

Raskausviikko 22 on tullut täyteen ja me ollaan saavutettu nyt tässä raskaudessa tämä mieletön etappi. Eli tästä eteenpäin, jos jotain tapahtuisi ja vauva lähtisi syntymään, kyseessä ei olisi enää keskenmeno, vaan ennenaikainen synnytys. Lisäksi vauvan selviämisen eteen tehtäisiin kaikki mahdollinen ja selviämismahdollisuudet kasvavat nyt viikko viikolta. Tämä tuo itselleni ihan mieletöntä huojennusta odotukseen. Suomessa on maailman parasta keskoshoitoa, joten oltaisiin hyvissä käsissä, jos jotain tapahtuisi. Toki toivomme kovasti, että vauva kasvaisi vielä kuukausia kohdun suojissa, eikä suotta kiirehtisi ulos.

Raskauden puolesta olen voinut todella hyvin, mutta muuten minulla oli viime viikonloppuna todella ärhäkkä flunssa. Niin, että yhtenä päivänä pysyin hereillä oikeastaan pelkästään vartin pätkissä ja flunssasta toipuminen vei monta päivää. Ja raskaana sairastaessa itsellä on ainakin aina huoli vauvasta. Vaikka yleensä nämä perustaudit eivät vaikuta vauvaan oikeastaan mitenkään.

Tällä viikolla oli myös rakenneultra, joka meni aivan loistavasti. Puoliso ei päässyt mukaan, mutta onneksi hän on päässyt mukaan kahteen aiempaan ultraäänitutkimukseen. Kohdussa näkyi oikein kehittynyt, aktiivinen pieni tyyppi. Kätilö oli ihana. Hän jutteli mulle paljon ja selosti mitä etsii ja miksi. Vauvan kaikki rakenteet olivat selleiset kuin pitääkin, vaikka osaa piti välillä etsiä. Edelleen jaksan ihmetellä, kuinka hienoa nykylääketiede on ja kuinka paljon turvallisemmaksi tämä kaikki on tehty naisille ja lapsille.

Vauvan liikkeet ovat alkaneet tuntua nyt myös ulos päin. Pieni todella vahvistuu koko ajan ja todennäköisesti saan kohta hyvästellä sisäelimeni. Tyypistä on tuloss yhtä kova futari, kuin isosiskostaan, joka potkii minua öisin sängyssä. Tämä tarkoittaa onneksi myös sitä, että tunnen vauvan liikkeitä säännöllisemmin ja selkeämmin. Ei ainakaan tarvitse miettiä, onko hän kunnossa.

Nyt nautin siitä, että oloni on hyvä. Sitä kun ei tiedä, kuinka kauan tätä kestää, kun ottaa huomioon sen miten näytän koko ajan enemmän ja enemmän muumimammalta.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Raskausviikko 21 (20+0 – 20+6)

Raskausviikko 20 (19+0 – 19+6)

Raskausviikko 19 (18+0 – 18+6)

Raskausviikko 18 (17+0 – 17+6)

Raskausviikko 17 (16+0 – 16+6)