Hae
Big mamas home

Ruskea arkimekko

Postauksessa näkyy saatuja tuotteita.*

Hei ihana! Mitä kuuluu? Minä olen ollut tänään lasten kanssa juhlistamassa 80-vuotiasta isoäitiäni. Oli aivan ihanaa juhlia meidän suvun kesken ja mieltäni lämmitti aivan erityisesti, kun näin tämän nuorimman sukupolven serkusten leikkimistä. Melkoinen serkuslauma meidän sukuun onkin jo ehtinyt siunaantumaan.

Olen myös äärettömän kiitollinen siitä, että minulla on elossa yksi isovanhemmistani ja vielä niin, että hän on niin hyvässä kunnossa, kuin isoäitini on. Tuntui tosi arvokkaalta, että saimme juhlia hänen 80:ttä syntymäpäivää yhdessä.

Mutta palaan juhliin ehkä myöhemmin uudelleen, nyt voisin siirtyä puhumaan tästä upeasta arkimekosta.

 

 

Mekko / Nosh saatu*

Laukku / Second hand

Kengät / Ulla Popken second hand

Korut / Daughter of the North

 

 

Se täydellinen arkimekko

Sain Noshilta pr-lahjana tämän aivan upean ruskean Molly mekon. Tämä on täydellinen mekko tähän syksyyn. Mekko on melko ohutta kangasta ja näin ollen helposti kerrostettavissa esimerkiksi neuleella. Tuo ruskea väri on kerrassaan herkullinen. Plussaa mekossa on se, että siinä on tosi hyvät, syvät taskus. Niissä tavarat pysyvät varmasti.

Oikein asustamalla tämä menee ehdottomasti myös juhlamekkona, mutta minä en säästä tätä pelkkiin juhlatilaisuuksiin. Minulle tämä on täydellinen arkimekko. Ruskean värin vuoksi miellän tämän hyvin vahvasti sellaiseksi syksymekoksi. Tämän kaveriksi sopivat kurpitsakorvikset, sekä nilkkurit ja tuollaisen korkeavartiset saappaat.

 

 

Nostan tosi mielelläni esille kotimaisia vaatebrändejä ja Nosh on ehdottomasti sellainen, jota kannattaa nostaa. Ollaan saatu taas hetki sitten kuulla, miten taas eräs suomalainen brändi joutui lopettamaan. Joten, jos taloutesi antaa periksi, niin suosikaa kotimaista. Nosh on ehtottomasti sellainen yritys, jota kannattaa tukea. Heiltä löytyy tosi kauniita perusvaatteita. Sekä tämän mekon kaltaisia helmiä.

 

Ihanaa kun luet blogiani! Kerro kommenteissa mitä sinulle kuuluu juuri nyt.

-Jenni

 

KUVAT: Nadja Koitela / EDITOINTI: Minä

 

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Loppukesän upein hame

Raikas ja kaunis asu loppukesään, sekä ajatuksia vihreästä

Hellettä piisaa – Mitä pukea päälle helteellä?

Hunajan värinen, lyhyt kesämekko

Se täydellinen kesämekko

Kaupallinen yhteistyö

Loppukesän upein hame

Kaupallinen yhteistyö: Ulla Popken

Hei ihana! Ja kiitos jokaisesta kommentista ja onnittelusta, jonka sain edelliseen postaukseen blogin syntymäpäivästä. Tämä on ollut aivan huikea matka, joka jatkuu vaan.

Viimeiset päivät ovat olleet todella täysiä. Tuntuu ettei aika ole riittänyt kunnolla mihinkään. Olen käsitellyt myös useita satoja valokuvia, jotka ovat ottaneet työlistallani. Tuntuu hyvältä, kun sain eilen illalla urakan päätökseen. Tämä tarkoittaa sitä, että pääsen seuraavaksi kirjoittamaan teille postauksia, joita niitäkin on jo melkoinen jono.

Nyt minulla olisi hieman asiaa vaatteista. Olen saanut Instagramin (@jennisanssi) puolella tehdä yhteistyötä Ulla Popkenin kanssa. Kyseessä on siis isoihin kokoihin erikoistunut vaatebrändi.

 

Toppi / H&M

Hame / Ulla Popken saatu*

Laukku / Zara

Kengät / Rieker second hand

Korvakorut / Smiling Design saatu*

 

Hameihmiselle sopiva maxihame

Te tiedätte jo, että olen nykyään hame- ja mekkoihminen. Nuorempana välttelen kumpaakin vaatetta, mutta nyt puen päälleni jomman kumman melkein useammin kuin housut, oli kesä tai talvi. Minulla on ollut jo entuudestaan hyviä, luottohameita, mutta tässä on yksi lisää.

Sain Ulla Popkenilta yhteistyön yhteydessä tuon mielettömän kauniin punaisen hameen. Hame on upea! Olen arastellut jonkin verran tällaisia kirkkaita värejä. Pidän enemmän murretuista väreistä, mutta tämän suhteen rohkaistuin. Ja onneksi rohkaistuin. Hameen materiaali on  viskoosi, jonka vuoksi se tuntuu iholla miellyttävältä ja viileältä.

Minulla ei ole ollut aiemmin näin pitkää maxihametta. Yleensä nilkat ovat näkyneet helman alta. Tämän kanssa, sieltä vilkkuvat korkeintaan varpaat. Ilman kenkiä tämä meinaa kyllä laahata maata. Toki hameen vyötäröä voi nostaa ylemmäs vartalolla. Minulle, 167 senttiselle ihmiselle, pituus on kuitenkin aika kiva.

Tästä tulee helposti sellainen fiilis, että päästä tanssimaan jonnekin. Helma liikkuu todella kauniisti minun liikkuessani kävellessäni.

Hame löytyy Ulla Popkenin valikoimasta helposti minun suosikkien sivun kautta, jos innostuit siitä.

En  malta odottaa, että pääsen pian kirjoittamaan syyspukeutumisesta. Minusta on näin vanhetessa alkanut tulla yhä enemmän syksy ihminen. Rakastan ruskaa ja syyspukeutumista. Pääsen pukeutumaan ihaniin neuleisiin ja kivoihin takkeihin. Voisin kokeilla stailata myös tämän hameen johonkin viileämmän päivän kokonaisuuteen.

Odotatko sinä syksyä?

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Mistä löytää vaatteita pluskoossa

Hunajan värinen lyhyt kesämekko

Se täydellinen kesämekko

Farkkutakki sydämillä

Minä heinäkuussa x 6