Viikkokatsaus 16/22: Ensimmäinen kouluviikko
Maanantai
Toinen pääsiäispäivä me vietettiin poikaystävän kanssa kahdestaan. Kun minun aamuäreydestäni oli selvitty, halailtiin, oltiin lähekkäin ja katsottiin sarjoja yhdessä. Ikävä kyllä poikkikselle oli iskenyt miesflunssa, joten hän lepäili osan päivää myös itsekseen. Muun muassa sen hetken, kun kävin pitkällä lenkillä Heidin kanssa. Ulkona oli uskomattoman lämmin ilma ja hikoilin lenkin aikana ihan kunnolla. Havahduin jossain vaiheessa lenkkiä siihen, että poikaystäväni ei ollut soittanut tai laittanut kertaakaan viestiä, että koska tulen. Väkivaltaisessa parisuhteessani kumppanini soitteli ja viestitteli viiden minuutin välein, koska tulen ja meneekö minulla kauan. Oli jotenkin todella rauhoittavaa tajuta, että menemisiäni ei kytätä enää samalla tavalla kuin ennen. Saan mennä ja tehdä myös omien aikataulujeni mukaan.

Asu, jossa olen viettänyt suurimman osan päivistäni kotona ollessa. Eli legginssit ja kauluspaita.

Lenkkimaisemat ilta-auringossa.
Tiistai
Sain vielä tänä aamuna herätä poikaystäväni kainalosta. Mokoma oli kuitenkin ehtinyt tartuttaa miesflunssansa myös minuun. Oloni ei ollut kovin paha, mutta en viitsinyt kurkkukivun vuoksi lähteä fyysisesti koululle. Onneksi sähköposti pelasi ja sain sovittua kesäkuulle ruotsin lähiopetusta ja sain aloitettua matikan tehtävät. Iltapäivällä hain lapset kotiin. Käytiin kotimatkalla puistoilemassa vähän. Lapset juoksi vehkeeltä toiselle ja minä nautin auringosta samalla, kun valvoin heitä. Kotona me maalailtiin vähän vesiväreillä Pikku Kakkosen jälkeen. Ilta oli pientä säätöä, kun mennyt ikävä purkaantui nyt kevyenä kiukutteluna. Kumpikin lapsi halusi nukkua makuuhuoneessani. Toinen vieressäni ja toinen sängyn vieressä patjalla. Ja se on minulle enemmän kuin ok, jos se helpottaa heidän oloaan. Ja on ihanaa saada kumpikin lapsi lähelle, kun olen joutunut olemaan erossa heistä monta päivää.

Keskiviikko
Vein aamulla lapset päiväkotiin ja eskariin ja suuntasin kodin kautta koululle, jossa minua odotti tukihenkilöni. Saimme minulle viimein kulkuluvan koulun tiloihin ja suunnittelimme hieman tulevaa. Tukihenkilöni, joka on koulun työohjaaja oli maailman ihanin tyyppi. Kerroin hänelle käytännössä koko elämäntarinani ja hän kyseli minulta ahdistuneisuushäiriöstäni. Katsottiin tärkeimpiä juttuja valmiiksi ja sovittiin, että tavattaisiin viikon päästä uudestaan. Olin ahdistuksen vuoksi kahden tunnin jälkeen aivan totaallisen poikki. Ehdin onneksi päiväunille kotiin. Toki niistä päiväunista taisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä olin loppuillan aivan töttöröö.

Meidän tomaatintaimi, josta toivon mukaan kasvaa tänä kesänä tomaatti.

Kukkamekossa matkalla kouluun.

Torstai
Kuopus nukkui yöllä huonosti ja herätti minutkin pariin kertaan, joten unet jäivät katkonaisiksi, mikä tuntui taas aamulla. Vein lapset aamulla päiväkotiin ja eskariin ja tulin kotiin tankkaamaan kahvia. Minulla oli tapaaminen sovittuna koululla vasta iltapäivällä, joten aamu meni enemmän tai vähemmän toipuessa väsymyksestä. Iltapäivällä saavuin koululle sen verran reilusti etuajassa, että menin istuskelemaan kirjastoon. Tapaaminen oli nopeasti ohi. Ahdistus oli taas tapissa tapaamisen jälkeen. Menin tämän jälkeen moikkaamaan poikaystävääni hänen työpaikalleen ennen kuin hain lapset. Illalla poikkis tuli vielä meidän luokse ja luki lapsille iltasadun. Me saimme istuskella hetken aikaa yhdessä sovalla katsomassa telkkaria ennen kuin menimme nukkumaan.

Viikon isoin hitti oli myöhästynyt lahja kummitädiltä, eli keijupurkki. Yllättävän paljon täällä meidänkin nurkissa pyörii erilaisia keijuja.
Mietin, että löytyisikö sängynalta myös maahinen kultapatoineen?

Minut yllätettiin ihanalla lahjalla.

Meillä saippuakuplat ovat varmaakin varmempi kevään merkki.
Perjantai
Perjantai oli lapsimessupäivä. Kuten kirjoitinkin, se alkoi varhain, kun lähdin Erikan luokse meikkaamaan ja juoruamaan. Bestikseni on muuttanut juuri kumppaninsa kanssa uuteen, isompaan ja aika viihtyisään kotiin. Vitsailimme jo siitä, että meidän pitäisi poikaystäväni kanssa muuttaa yhdessä heidän naapuriinsa. Siinä sitä vasta olisi ryhmä rämä naapurustossa. 😀 Olisihan se tavallaan tosi siistiä, mutta katsotaan nyt mihin elämä vie. Lapsimessuja ennen käytiin moikkaamassa taas mun poikkista työpaikalla. Messuilla oli kivaa ja oli ihanaa nähdä tuttuja siellä. Messujen päätteeksi käytiin vielä kahvilla kahdestaan ennen kuin lähdettiin eri suuntiin. Minä ehdin pyörähtää pikaisesti kotona ennen kuin hain lapset päiväkodista. Poikkis tuli taas illaksi meille ja luki tänäkin iltana lapsille iltasadun. Olen ihan järjettömän kiitollinen siitä, kuinka osallistuva hän on tässä meidän arjessa ja millainen halu hänellä on tutustua mun lapsiin. Esikoinen käy antamassa hyvänyön halit jo molemmille meistä. ♥

Leivoin lauantaiaamuna tuoreita muumimukisämpylöitä. Resepti on niin helppo ja nopea, että tällainen aamuleipominen ei tunnu edes työltä.

Viikonloppu
Lauantaiaamu oli varsinainen uusperheaamu. Minä leipasin aamulla reippaana muumimukisämpylöitä, pelattiin yhdessä lautapeliä ja lopulta minä sain ottaa pikku tirsat, kun poikkis vei lapset pihalle ulkoilemaan. Lopulta lauantai meni ohi enemmän tai vähemmän sumussa, kiitos kovan päänsärkyni. Havahduin jossain vaiheessa siihen, että oli aika hoputtaa lapsia iltatoimiin. Sunnuntai meni huomattavasti paremmin. Sain siivottua, kuvattua kuvat erääseen kamppanjaan, laitoin ruokaa ja käytiin kaupassa. Kahden aikaan tuli stoppi touhuamiselle. Tämä ei toki koskenut lapsia vaan he suostuttelivat minut kanssaan pelaamaan Koralliriuttaa. Iltapäivä otettiin kuitenkin huomattavasti rennommin. Lapset leikkivät myös hyvän tovin ulkona pihan kavereiden kanssa. Edellisessä kerrostalossamme ei asunut muita lapsia, eikä siellä ollut myöskään kunon pihaa, joten sieltä ei myöskään löytynyt kavereita. Nyt meidän taloyhtiössä lapsia riittää ja lapset ovat ystävystyneet muiden lasten kanssa. On kivaa, kun leikkikavereita on niin lähellä.

Siinä oli tämä viikko pähkinän kuoressa. Aivan ihanaa alkavaa viikkoa teille!
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Viikkokatsaus 15/22: Pääsiäisviikko
Viikkokatsaus 14/22: Äidin lohta ja synttärit part 2.
Viikkokatsaus 13/22: Koko viikon kestänyt noidannuoli
Vappu suunnitelmia
*Sisältää mainoslinkkejä
Kiitos pääsiäisen, viikkorytmini on täysin sekaisin. Sekoilen koko ajan päivistä. Toki tämä koulurytmin opettelu hetken tauon jälkeen on myös oma työmaansa. Palaan tähän ehkä ensi viikolla uudelleen, kun olen päässyt viimein pajoille.
Kuka muu muuten on aivan fiiliksissä näistä lämmenneistä ilmoista? Rakastan tuota orastavaa lämpöä ja sitä, että takin kanssa alkaa olla jo vähän liian kuuma. Kukkamekot kaapissani puhuttelevat minua erityisen kovaan ääneen ja aion todellakin antaa periksi niiden huuteluille, nyt kun lämpöä riittää ja niiden päälle ei tarvitse pukea kolmea kerrosta neuleita. Rakastan tätä aikaa vuodesta.

Takki – H&M
Neule – H&M
Legginssit – H&M
Laukku – NEW LOOK
Lenkkarit – ZADAA Second hand
Korvakorut – ANNIDIUDIY uniikit
Panta – TOKMANNI

Vappu suunnitelmat
Tänä vuonna lapset ovat vapun luonani. Eli käytännössä saan nauttia lapsistani kolme viikonloppua putkeen. ♥ Ollaan suunniteltu lasten kanssa hieman vappuviikonloppua. Kuopus halusi kutsua mummin ja papan vappukahveille ja tilasi tarjottavaksi lettuja. Mieleeni tuli, että lettujen kaveriksi voisi sopia hyvin itse tehty sitruunajäätelö. Joten tietysti googlaan nyt erilaisia reseptivariaatioita siihen. Olen siis täysin hurahtanut kotitekoisen jäätelön tekoon.
olen selannut My dream day-verkkokaupan* valikoimaa, jos löytäisin jotain pientä kivaa vappukoristeiksi. Ei mitään erikoista. Muutamat ilmapallot*, kivat servetit* ja tasseliviiri*, jota tulen hyödyntämään heti kuopuksen viisivuotissynttäreillä uudestaan. Uskon, että näillä muutamilla jutuilla saa jo hyvin juhlafiilistä aikaaan ja uskon lasten pitävän näistä.
Koska lapset olivat pääsiäisen isällään, haluan laittaa vappuun hieman extrapanostusta, koska voin.

Lapsimessut
Tänään alkavat viimein myös lapsimessut, joita on odotettu kaksi vuotta. Minä olen menossa sinne huomenna bloggaajapassilla, kahden avecini kanssa. Toinen aveceistani on bestikseni ja toinen kahdeksan kuukautta. En tiedä olenko enemmän innossani messuista, vai siitä, että saan viettää päivää kahden eritysrakkaan ihmisen kanssa ja haltiakummeilla menemään. Suunnittelimme, että aloitamme päivän laittautumalla yhdessä bestikseni uudessa kodissa, jonka näen ensimmäistä kertaa. Haluan käydä messut kertaalleen läpi ihan rauhassa ja katsoa sitten viikonloppuna, jos lapset jaksaisivat lähteä mukaan katselemaan mitä messuilla on heille tarjottavanaan.
Aion koostaa messuista heti huomenna pienen jutun tänne blogiin teitä varten, jotka käytte messuilla mahdollisesti viikonloppuna. Jaan tunnelmia myös Instagramissa suoraan messuilta, joten kannattaa seurata @bmhjenni-tiliä, jos nämä jutut kiinnostavat.
Ja tulkaa moikkaamaan, jos satutte näkemään minut messuilla huomenna!
-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals


0