Hae
Big mamas home

Ajatuksia uusperheestä

Me elämme jännittäviä aikoja, erityisesti lasten osalta. Kuten olen keronut, puhumme ja suunnittelemme kumppanini kanssa yhteen muuttoa. Eli meidän uusperhe alkaa tässä todella muodostua. Enää me ei olla ihan vain pelkästään tyttö- ja poikaystävä, vaan koko ajan enemmän ja enemään uusperhe. Tarkoitus on nyt viettää koko ajan enemmässä ja enemmässä määrin aikaa yhdessä, nelistään. Lapset saavat totuttautua kumppaniini ja siihen mitä tulevaisuus ehkä olisi.

Uusperhe vai bonusperhe - BMH - Big mamas home by Jenni

Uuspeheen kasvatti

Minä olen uusperheen kasvatti. Vanhempani erosivat minun ollessani yhdeksänvuotias. Hyvin pian toisella vanhemmallani oli uusi kumppani ja joitain vuosia erosta, myös toinen heistä löysi oman kumppaninsa. Sain elämääni siis aika nuorena bonusvanhempani. Olin kolmetoistavuotias, kun kolmas pikkuveljeni syntyi. Lopulta niitä pikkuveljiä siunaantui se seitsemän. Nuormman kanssa meillä on ikäeroa kahdeksantoista vuotta.

Näin aikuisena voin vain sanoa olevani onnellinen perheestäni. Vanhempien eroon liittyi tietysti sitä surua kun perhe ei ollut enää ”ehjä”, mutta me lapset sopeuduttiin. Ja varmaan osittain sen vuoksi, että toinen vanhempi löysi todella nopeasti sen uuden kumppanin, toiveet vanhempien yhteenpaluusta eivät olleet oikeastaan realistisia. Minulla on ollut vuosia elämässäni neljä välittävää ja rakastavaa aikuista, mikä oli rikkaus. Kun äidin kanssa hiersi, niin bonusäitini pystyi tarjoamaan minulle tukea, mikä oli onni. Samoin, kun isä asui kaukana, minulla oli bonusisäni, joka kesti sitä tunteiden tuiverrusta ja otti minun tunnemyrskyni vastaan. Samalla hän oli se, joka kuskasi minua tarvittaessa milloin teatterille ja milloin seurakunnalle.

Kuten sanottu, koin olevani onnekas.

Nyt minun lapseni ovat siinä tilanteessa, että heidän elämäänsä on tullut kaksi uutta aikuista. Yksi molempiin koteihin. Oma kumppanini alkaa nyt viettämään yhä enemmän ja enemmän aikaa tällä meidän kanssa, jotta sopeutuminen helpottuisi vähän. Enkä voi olla ajattelematta, miten onnekkaita lapseni ovat.

Uusperhe - BMH - Big mamas home by Jenni

Meidän vahvuudet

Minun ja kumppanini vahvuuksia on ehdottomasti meidän avoin keskustelusuhde. Me pystytään puhumaan aivan kaikesta ja uskon, että sillä me päästään pitkälle. Väitän, että sama pätee lapsiin. Minulla ja lapsilla on omasta mielestäni hyvä ja avoin suhde. Pystytään puhumaan kaikesta ja minun tavoitteeni on oikeasti vastata heidän kaikkiin kysymyksiinsä rehellisesti ja lasten tasoisesti. Arki on välillä todella hektistä, mutta silti aina kun siltä näyttää ja usein kyllä muutenkin, pysähdyn ja otan aikaa lapsilleni. Harvoin on niin kiire mihinkään etteikö olisi oikeasti mahdollista pysähtyä ja kuunnella lasta. Aikuisten yhteen muutto, vaikka uskon sen tuovan pelkästään positiivisia asioita heidän elämäänsä, on silti todella iso asia. Yritän olla heidän tukemaan mahdollismman paljon.

Ajatuksia uusperheestä - BMH - Big mamas home by Jenni

Uusperhe vai bonusperhe?

Tämä uusperheiden termistö on ollut murroksessa viime aikoina. Meillä, minä puhun uusperheestä, koska se tuntuu itselleni kaikkein luontevimmalta. Aika vähän kuitenkin käytän termiä arjessa. Toki tilanne voi muuttua, kun asumme yhdessä kumppanini kanssa.

Mutta sen sijaan puhun meidän uusista kumppaneista ruotsalaisittain bonus-etuliittellä. Eli puhun bonusisästä ja -äidistä. Olen itse käyttänyt nuorempana äitipuoli ja isäpuoli nimityksiä, mutta nykyään ajattelen, että niillä on vähän negatiivinen viba. Kaikissa saduissa äitipuoli on lapsille nimenomaan se ilkeä äitipuoli. Liekö johtuu tästä. Bonus-etuliite on itsestäni positiivisempi. Koska kaksi välittävää aikuista lisää lasten elämässä, on pelkkää bonusta. Samoin ne bonussisarukset.

Uusperhe vai bonusperhe - BMH - Big mamas home by Jenni

Summasummaarum, eli isoja asioita tapahtumassa. Mutta mä uskon vakaasti, että näistä selvitään hyvällä keskustelulla ja ajoittaisella pysähtymisellä. Luin, että uusperheen varsinaiseen muodostumiseen ja sopeutumiseen menee peräti viisi vuotta, joten tämä rupeama on vasta alussa.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä

Olen koululaisen äiti

Tämä kesä

Oodi kesälle ja Helsingille

Viimeaikojen kuulumisia

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä

Heräsin…

…siihen, että olohuoneesta alkoi kuulua lastenohjelmien ääniä, kun kuopus heräsi meistä kaikista ensimmäisenä. Esikoinen oli kömpinyt yöllä viereen nukkumaan, kun hänellä oli noussut yöllä taas kuume, kun edellisen lääkesatsin vaikutus oli hiipunut. Tunsin, että hän nousi myös sängystä ja juoksi olohuoneeseen. Tässä välissä minä torkahdin taas hetkeksi ja heräsin siihen, kun kuopus kömpi sänkyyn minua herättelemään. Neuvoteltiin siinä aamupalasta ja minä nousin hänen kanssaan aamupalan tekoon.

Join…

…kaksi kuppia kahvia viileällä parvekkeella aamulla. Kuopus kaatoi yhden kupin pitken parvekkeen lattiaa ollessaan vauhti päällä. Meidän parveke jää aamulla moneksi tunniksi varjoon. Siinä on ihanan viileä istuskella aamulla, joten viihdyn suurimman osan aamuista siellä. Kun ovi on auki, kuulen hyvin mitä lapset puuhaavat.

Mittasin…

…noin 30 kertaa kuumeen esikoiselta, kun jännättiin pysyisikö se viimein poissa. Aina kun mittari näytti normaalia lämpöä huokaisin helpotuksesta, mutta jännitin silti koko päivän sitä, nouseeko kuume uudelleen. Iltaan mennessä lämpö ei ollut noussut. Ehkä tämä oli tässä ja huomenna päästäisiin jo nauttimaan kesälomatekemisestä.

Heinäkuun ensimmäinen päivä - BMH - Big mamas home by Jenni Heinäkuun ensimmäinen päivä - BMH - Big mamas home by Jenni

Pesin…

…niin parvekkeen, kuin koko kylpyhuoneen lattiasta kattoon. Tämä on ollut homma, jota olen hieman vältellyt. Olen paikkasiivonnut kylpyhuonetta aina tarvittaessa, mutta hetkeen en ole kunnon siivoamista ja pesua tehnyt. Nyt kun, kiitos vähän viileämmän ilman, energiaa riitti tein sen. Parvekkeenpesu lähti siitä kuopuksen kaatamasta kahvikupista ja eskaloitui sitten siihen, että pesin parvekkeen lattian ja pöytätason. Parsin myös lehtipersiljan, jossa oli enemmän kuihtuneita oksia, kuin tuoreita. Katsotaan, josko se siitä piristyisi vielä.

Tein ruuaksi…

…uunissa grillimakkaraa grillivastuksella (toimii paremman puutteessa), uusia perunoita ja fetasaalaatin. En ole ollut mikään fetan suuri ystävä, mutta olen hiljalleen opetellut syömään sitä. Se alkaa mennä ja maistua ihan hyvältä. Makkarakiintiö alkaa tältä kesältä olla kyllä hiljalleen täynnä. 😀

Pelattiin…

…lasten kanssa Uno Junioria. Ostin kortit meille kesäpeliksi ja ollaan nyt harjoiteltu sitä. Koululainen pärjää jo todella hyvin itsenäisesti, mutta pienempi tarvitsee vielä vähän ohjausta. Nämä Junior tason kortit ovat näppärät, sillä ohjeissa on mukana vinkit, joilla pelin pystyy pitämään mahdollisimman yksinkertaisena. Lisäksi, koska pienempi ei täysin hallitse numeroita, mutta tunnistaa Ryhmä Haun hahmot, tunnistaa yhteensopivat kortit niiden avulla. Meidän peli on siis Ryhmä Hau versio.

Vastasin…

…joihinkin työsähköposteihin, joita oli tullut minulle. Tiedossa on pari yhteistyötä, mikä on aivan ihanaa.

Kylpyhuone - BMH - Big mamas home by Jenni Uno Junior - BMH - Big mamas home by Jenni

Paistoin…

…illalla pinon lettuja iltapalksi. Oli ehkä vähän hullua seistä melkein tunti kuuman hellan ääressä näillä ilmoilla, mutta lapset olivat todella onnellisia.

Ihmettelin…

…miten on mahdollista, että suomalaisessa keskustelupaneelissa on abortista keskustelemessa pelkkiä miehiä? Miehet keskustelevat asiasta, joka ei koske heitä millään tavalla. Olen puhunut avoimesti siitä, että en itse keksi tilannetta, jossa tekisin abortin. Mutta tämä on ehdottomasti asia, josta pitää saada itse päättää. Minun on helppoa sanoa, koska kumpikin raskauteni ovat olleet äärimmäisen kovasti toivottuja ja suunniteltuja. Toista toivoin seitsemän vuotta. En minä silti ole ihminen, joka voisi päättää toisen kohdullisen puolesta. Ja miehet ja kohduttomat ovat täysin vääriä tyyppejä tästä keskustelemaan tai päättämään. Kuten Rachel sen Frendeissä sanoi; ”Ei kohtua, ei mielipidettä.”

Heinäkuun ensimmäinen päivä - BMH - Big mamas home by Jenni Heinäkuun ensimmäinen päivä - BMH - Big mamas home by Jenni
Viestittelin…

…poikaystävän kanssa, joka on tällä hetkellä Provinssirockissa. On kuulemma yhä hengissä siellä ja on nähnyt niitä bändejä, joita on toivonut näkevänsä. Telttakin on ilmeisesti edelleen pystyssä.

Luonnostelin…

…kirjaideaani. Minulla on nyt pidemmän aikaa muhinut päässä idea kirjasta ja pikku hiljaa idea jalostuu muuksi, kuin pelkäksi ideaksi. Yllätin itseni sillä, että tämä ei olekaan romaani, vaan enemmän tietokirja. En olisi koskaan osannut arvata, että kiroittaisin tietokirjan, mutta siltä se alkaa näyttää.

Illalla…

…katselin MTV Katsomosta Flack-sarjaa. Kyseessä on todella hyvä sarja, joka on osa MTV:n kesäsarjoja. Se kertoo nokkelasta PR-agentista, joka auttaa asiakkaansa pulasta kuin pulasta, mutta sössii oman elämänsä. Oikein perus draamaa ja vielä ihan hyvääkin sellaista. Kiva katsella jotain tällaista lukuisten rikossarjojen jälkeen. Ja on kiva nähdä Anna Paquin uudessa roolissa.

 

Päivä on ollut aika kiva. Olen ollut aikaan saava ja toivon todella, että huomenna voidaan tehdä jo jotain kivaa kesäpuuhaa ja sairastelut olisi tältä erää tässä.

Ihanaa alkanutta heinäkuuta.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Viime viikonloppu kuvina

Keväiset kuulumiset

Hiihtoloma puhelinkuvina

Arki eristyksen jälkeen

Ensimmäinen kesäviikonloppu