Hae
Big mamas home

Kesäkuun alun kuulumisia

Hei ihana! 🩷 Siis aivan yhtäkkiä on kesäkuun puoliväli! En voi uskoa tätä. Mihin tämä kaksi viikkoa on oikein kadonnut? Ihan hullua. Tuntuuko sinusta, että aika menee todella nopeasti? Koska viikot ovat kuluneet täysin varkain, niin ajattelin kirjoittaa viime aikojen kuulumisia tänne blogin puolelle.

Tuntuu, että itselläni on tällä hetkellä todella paljon ja se ajankäyttö ei ole missään nimessä vahvuuteni. Mutta yritän olla stressaamatta. Sen lisäksi viime viikkoina on ollut kaikenlaista ohjelmaa. On ollut erilaisia markkinointitilaisuuksia, sekä muita menoja. Sen lisäksi taapero on nukkunut viime aikoina huonosti. Veikkaan, että pientä häiritsee kesän valoisuus, jonka vuoksi hän herää öisin kolmen aikaan, eikä meinaa enää rauhoittua. Tämän vuoksi ollaan oltu tosi väsyneitä.

 

 

Arki on ihanaa

Vaikka elämä on ollut hektistä, siihen on mahtunut paljon aivan ihania hetkiä, niin lasten, kuin Totenkin kanssa. Sanon tätä usein, mutta koen olevani todella onnekas siitä mitä olen saanut. Taaperosta on kasvanut ihan mieletön pieni tyyppi, omine jekkuineen ja vitseineen. Sen lisäksi isommat ilmentävät koko ajan enemmän persoonaansa ja omia mielenkiinnonkohteitaan. Olen super ylpeä jokaisesta murusesta.

Olin tänään lasten kanssa taas keskenään kotona. Laitoin taaperon nukkumaan ja tulin olohuoneeseen, jossa kumpikin isommista luki sohvalla kirjaa. Näky lämmitti sydäntä todella paljon. Olen todella iloinen ja ylpeä itsestäni, kun olen onnistunut kannustamaan lapsiani lukemaan ja kirjojen pariin. Lukemisesta saa niin paljon hyvää, joka kantaa pidemmälle elämässä. Joten olen todella iloinen, kun lapseni lukevat.

 

 

Vietettiin kesäkuun alku Toten ja taaperon kanssa kolmistaan, kun isot olivat ensimmäisellä lomapätkällä toisessa kodissa. Toki toisella lomaviikolla saimme heidät neljänä päivänä meille ”päivähoitoon”, muutamaksi tunniksi. Mikä helpotti ihan jokaisen ikävää. Tuntuu aina yhtä kamalalta olla erossa koululaisista. Sen lisäksi tuntuu pahalta, kun taapero ikävöi joka toinen viikko parhaita kavereitaan.

Onneksi isommilla on omat puhelimet ja yhteydenpito on tosi helppoa, vaikka ikävä onkin. Taapero saa isommat videopuhelun päähän, mikä selkeästi ilahduttaa kaikkia. Sitä on myös ihanaa seurata.

 

 

Synttärihuumaa

Me täytetään Toten kanssa kumpikin kesällä vuosia. Ollaan suunniteltu kimppasynttäreitä heinäkuulle. Alaustava suunnitelma on pitää ystäville brunssi. Toivon mukaan saataisiin silloin myös perheen pienin hoitoon, jolloin meillä olisi mahdollisuus lähteä myös ulos ystävien kanssa.

Minun täytyy tehdä Pinterest-kansio juhlia varten, jotta voin visioida itselleni koristeluita ja tarjottavia. Tämä on omasta mielestäni paras osuus juhlissa. Toki tässä pitää suunnitella myös taaperon 2-vuotisjuhlia. 🥹

Totte hankki minulle aikaiseksi synttärilahjaksi Insta360 Go 3S action-kameran YouTube-videoitani varten. Mikä oli paras mahdollinen lahja. Olen kuvannut kameralla jonkin verran ja laatu on ollut todella hyvä. Ensimmäisiä kuvattuja pätkiä voi nähdä uusimmalla videollani. Käyttö vaatii vielä jonkin verran harjoittelua, harjaannusta ja luovuutta, mutta olen innoissani.

Ja siis, minähän ostin Totelle termosmukin. 😅 Totesin aika pian tämän jälkeen, että täydennän lahjaa jollain mieluisalla. Mutta puolustuksekseni on sanottava, että Totte on toivonut pitkää omaa matkamukia kahville. Joten toteutin pitkäaikaisen toiveen.

 

 

Mitä opiskeluihin tulee, niin olen saanut aloitettua. Saan opinto-ohjauksen vasta syksyllä, joten siihen nähden olen itsestäni hyvin ylpeä, sillä olen mukana useammalla kesäkurssilla. Olen myös aloittanut osan kursseista ja palauttanut myös tehtäviä opettajalle.

Tavoite on työstää noin kahta kurssia kerrallaan, ainakin näin aluksi. Muutan tavoitteita sitten kun osaan arvioida työmäärää paremmin. Haluan suorittaa lukion mahdollisimman nopeasti, mutta en oman hyvinvoinnin ehdoilla.

Toistaiseksi olen nauttinut suunnattomasti. Minulla on hyvä opiskeludraivi ja käytän sitä hyväkseni niin kauan kuin sitä vain kestää. Vaikeita hetkiä tulee varmasti, mutta minulla on kerrankin hyvät tukiverkostot. Ja syksyllä aion kyllä pyytää kaiken mahdollisen avun koulun puolelta.

 

 

Inspismiitti

Viime viikolla oli myös Marian Someneuvolan ensimmäinen live Inspismiitti. Oon ollut Marian someneuvolassa mukana melkein alusta asti ja olen suositellut sitä monille, jotka haluavat kehittää omaa someaan. Ja suosittelen edelleen!

Mentiin sinne Jaanan kanssa yhdessä. Meitä yhdistävä tekijä on ollut alunperin Katri, jonka molemmat tunnemme. Sitten olemme tavanneet erilaisissa markkinointitilaisuuksissa ja tulleet sitä kautta tutuiksi. Jaana kysyi minulta haluaisinko kyydin inspismiittiin ja suostuin. Reilu tunnin matka autossa jutellen meni yhdessä tosi kivasti.

Itse tapaaminen oli todella inspiroiva. Oli ihanaa nähdä Mariaa. Hän on niin taitava tässä sometyössä ja ainakin itse halusin imeä ihan kaiken hänen sanoistaan itseeni ja oppia lisää. Some ei ole mikään helppo urapolku. Se vaatii valtavasti työtä ja algoritmien ymmärtämistä. Se ei ole yksinkertaista.

Minua suoraan sanottuna huvittaa ne tyypit, jotka sanovat, että some on helppo työ. Nämä tyypit harvoin tietävät mistä puhuvat. Kaikki eivät saa menestystä yhdessä yössä. Se on itseasiassa melko harvinaista. Joten tällainen oppi on todella arvokasta. Sanoinkin Marialle, että hän tekee todella merkittävää työtä tämän kautta.

 

 

Siltä varalta, että unohdin jotain, niin kysy ihmeessä, jos jokin jäi askarruttamaan. Toivottavasti sinun kesäsi on alkanut hyvin. Ihanaa kuluvaa kesäkuuta!

-Jenni

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Vappu täynnä iloa ja surua

Viime viikko kuvina

Tervetuloa huhtikuu!

Aloitin YouTuben!

Yhtä keuhkokuume diagnoosia myöhemmin

Toukokuun hetkiä

Hei ihana! 🩷 Tämä toukokuu on ollut kyllä täynnä kaikenlaista tekemistä ja puuhaa. Mikä on ollut toki aivan ihanaa, mutta olen huomannut myös pientä väsymystä kaiken hulinan keskellä. Olen nauttinut keväästä, nähnyt kaveita, touhunnut perheen kanssa ja viimeisimpänä ilmoittautunut kouluun.

Ajatus aikuilukiosta lähti Einon ja Riinan viinibatlessa (mainos/kutsuvierastilaisuus Viiniposti*). Juttelin siellä erään ihmisen kanssa, jonka jälkeen ajatus jäi pyörimään päähäni. Minulla on urahaaveita, jotka liittyvät muotiin ja minulle perusteltiin miksi lukio olisi minulle paras vaihtoehto nyt. Ensinnäkin meidän yhteiskunnassa arvostetaan yo-tutkintoa. Toisekseen, pääsen ilmoittautumaan lukioon heti, eikä minun tarvitse miettiä pääsykokeita. Voin tehdä opintoja tässä samalla, kun olen vielä kotona taaperon kanssa.

Ensi viikolla pääsen toivon mukaan ilmoittautumaan ensimmäisille kursseille. Tulen kirjoittamaan perusteellisemman postauksen ajatuksistani blogikirjeen puolelle Substackiin. Voit tilata kirjeen tästä linkistä.

 

 

Rakastuin pilatekseen

Tämän toukokuun aikana pääsin testaamaan ensimmäistä kertaa laitepilatesta Veeran ohjaamana Bay studion Punavuoren toimipisteellä. Veera järjesti yhteistyössä Fazerin kanssa näytetunnin, jolle kuka tahansa saattoi ilmoittautua mukaan ja nopeimmin ilmoittautuneet pääsivät mukaan. Olen halunnut pitkään kokeilla laitepilatesta, joten tämä oli ihan mahtava tilaisuus.

Laji oli rakkautta ensikokeilulta. 😍 Oli ihan uskomatonta, miten laite tukee liikkeitä ja helpottaa niiden tekemistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että treeni ei olisi tuntunut. Olin seuraavana päivänä päästä varpaisiin kipeänä. 😂

Mutta omaksi iloiseksi yllätyksekseni jaksoin koko tunnin ilman ongelmia. En joutunut pitämään mitään ekstrataukoja. Hörppäsin välillä vettä ja jatkoin muiden tahdissa. Selkeästi puolen vuoden säännöllisestä treenaamisesta ja liikkumisesta on ollut hyötyä. Ihanaa huomata tuloksia.

Rakastuin pilatekseen niin, että pyrin jatkossa käymään tunnilla kerran kuussa. Tämä ei ole mikään edullinen harrastus. Mutta koska uskon vahvasti siihen, että kaikki liikunta lasketaan, niin kerran kuussa on varmasti jo ihan hyvä. Liikun kuitenkin paljon muutenkin arjessa, niin tämä olisi sille ainoastaan plussaa.

 

 

Einon ja Riinan viinibatle

Ja jotta elämässä pysyy balanssi, pilateksen lisäksi osallistuin myös Einon ja Riinan viinibatleen. Tilaisuus oli järjestetty yhteistyössä Viinipostin kanssa (mainos*). Kumpikin oli valinnut viinibatleen viisi viiniä ja meidän osallistujien piti valtia suosikit.

Huomaan viinien kiinnostavan itseäni koko ajan enemmän. Etenkin erilaiset viiniparitukset kiinnostavat. Niitä on ihanaa testailla ja huomata miten makuparit vaikuttavat toisiinsa.

Tällä erää Eino voitti tämän batlen. Riinalla on takana yksi voitto vuoden takaa ja illan aikana oli puhetta paras kolmesta ottelusta, joten saa nähdä tuleeko sellainen vielä.

Ilta oli super ihana. Tapasin kiinnostavia ihmisiä ja kävin hyviä keskusteluja ja kuten alussa kerroin, niin sain illan aikana myös idean opintojen jatkamisesta. Joten kannatti käydä viinillä.

 

 

Raclette ilta

Kuukauteen on mahtunut myös viikonloppu ystävien kanssa ja raclette ilta. Olen aivan rakastunut racletteen. Kyseessä on ilmesesti sveitsiläinen ruokalaji, mutta tätä ilmeisesti syödään muuallakin Euroopassa. Tämä on aivan ihana seurusteluruoka juuri ystävien kanssa. Tähän kannattaa varata rauhassa aikaa, sillä tämä ei ole pikaruokaa. Aineksia grillataan keskellä pöytää olevassa grillissä.

Yksi ruokalajin hyivä puolia on se, että jokainen voi koota lautaselleen juuri niitä juttuja, kun haluaa syödä. Lasten kanssa tämä on kätevää. Meidän piireissä lapsille on ollut yleensä tarjolla ainakin nakkeja ja lihapullia. Sen lisäksi on ollut kasviksi, sieniä, lihaa, katkarapuja. Grilliinhän voi laittaa oikeastaan mitä vaan. Racletteen kuuluu myös olennaisena osana juusto, joka sulatetaan grillivastuksen alla.

Meidän ystävät ihastui tähän myös. Meillä oli tällä kertaa grilli lainassa, mutta juteltiin pöydän ääressä, että sellainen olisi mahtavaa hankkia myös itse.

 

 

Kotimaista muotia

Kävin myös ihastelemassa kotimaista muotia Suomikin pop upin avajaisissa (mainos / kutsuvierastilaisuus*). Silloin mietin erityisesti opiskelua ja haavettani päästä vaikuttamaan kotimaisen muodin kenttään, jonka vuoksi tuntui erityiseltä olla paikalla.

Tilaisuudessa oli myös muotinäytös. Minua ilahdutti aivan erityisesti se, miten näytöksessä oli osallisena erilaisia malleja. Omassa somessani on nimittäin taas noussut keskusteluksi se, miten elämme taantumuksen aikaa myös kehojen tasa-arvossa.  Siksi jokainen edistysaskel ilahduttaa.

Näytöksessä oli malleina useita tuttujani ja oli ihanaa nähdä jokaista. Tämä on sen tyyppinen tilaisuus, että paikalla oli monia tuttujani. Oli super ihanaa nähdä jokaista.

 

Olen julkaissut tässä kuussa myös kaksi YouTube-videota. Ensimmäinen oli Äitienpäivä vlogi ja toinen oli eilen ilmestynyt My Day: Pilatesta ja viinibatle. Jos haluat päästä kuun tunnelmiin videoiden muodossa, niin suosittelen katsomaan kyseiset videot.

 

Miten sinunt toukokuusi on sujunut? Olisi ihanaa kuulla.

-Jenni

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Huhtikuun alun kuulumisia

Voisin viettää loppu elämäni hänen kanssaan

Yhtenä maaliskuun päivänä

Laskeutuminen pääsiäiseen

Ihana keväinen viikonloppu