Korkeasaareen lasten kanssa – Tunnelmia videolla!
Hei ihana! 🩷 Lomailin tässä noin viikon verran, enkä ottanut mitään stressiä sometöistä ja se oli ihanaa! Toki loman yhteyteen sain myös pienen flunssan, koska mikä loma se sellainen olisi, jonka olisi kokonaan terveenä. 😅
Pieni irtautuminen teki hyvää. Tykkään mun työstä ja tykkään tehdä somea, joten irtautuminen on välillä todella vaikeaa. Sitä miettii herkästi, että tarvitseeko jostain sellaisesta päästä irti, josta pitää? Kyllä tarvitsee, jos se on työtä. Irrottautumisessa auttoi tällä kertaa vanhan harrastuksen pariin löytäminen. Tästä tosin kerron ehkä vähän myöhemmin lisää.

Myös YouTube oli pienellä tauolla. Tämä tosin lähinnä sen flunssan vuoksi. Mutta tällä viikolla ilmestyy kaksi videota. 💖 Tällä ensimmäisellä videolla on hieman lomapuuhia ja meidän perheen retki Korkeasaareen. Retki oli tosi kiva, kaikki tykkäsivät ja kaikki lapset viihtyivät. Taapero yllätti jaksamisellaan meidät kaikki.
Videon pääsee näkemään YouTuben puolelta tästä linkistä! Muista tilata kanava, jos et ole sitä jo tehnyt!
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Synttäriviikonlopun tunnelmia videolla
Synttäriviikonlopun tunnelmia videolla
Hei ihana! 🩷 Kuvasin meidän synttäriviikonlopusta vlogin, joka on katsottavissa YouTuben puolella. Me järjestettiin ystäville yhteinen brunssi ja juhlittiin samalla kertaa minun 36-vuotis päivää ja Toten kanssa. Kuvasin juhlavalmistelut videolle. Sen lisäksi videolla vietetään lapsivapaata iltaa ja käydään laitepilateksessa. Kyseinen viikonloppu oli ihan täydellinen monella tavalla.
Tämän videon jälkeen palaan YouTubessa taas ainakin hetkeksi kerta viikossa julkaisutahtiin, jotta saan hieman hengähtää. Vlogiputki on ollut melkoinen puristus ja kaipaan väljempää aikataulua.

Katso koko video YouTuben puolelta tästä linkistä! Muista painaa peukkua videolle ja tilata mun kanava! Kanavan tilaaminen ei maksa sulle mitään ja saat tiedon aina kun multa tulee uusi video. 🩷
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Vlogiputki käynnissä – Katso uusimmat videot NYT!
Arkivlogi: Työpäivä. Kotona lasten kanssa


0