Hae
Big mamas home

Hei hei marraskuu ja tervetuloa odotettu joulukuu!

Hei ihana! 💖 Ja aivan ihanaa alkanutta joulukuuta! Me ollaan alettu tunnelmoida joulua jo marraskuun puolella, kuten joka vuosi. Toki lasten myötä on pitänyt juhlia halloween ensin pois alta. Eikä sitä ennen tajunnut, kuinka paljon lapset vaikuttavat eri juhlapäivien viettoon. Mutta niin vain koululaiset ovat saaneet ujutettua halloweenin meidän kalenteriin muiden pyhien lisäksi.

Marraskuussa on tapahtunut isoja juttuja. Vaikuttajamedialla, jossa tämä blogini on, vaihtui omistajat. Tämä on tuonut lisää virtaa koko alustalle ja moni blogi on heräillyt nyt pienestä horroksesta. Vaikuttajamedian tuoreet blogipostaukset löytyy täältä. Tämä on ollut ehdottomasti yksi marraskuun isoimpia ja mahtavampia juttuja. Itselle blogi on tärkeä osa sometekemistä, joten olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että sillä on oikeasti maailman paras blogikoti. 🩷

 

Kuvat Aino jäätelöiden ja Otavan pr-tilaisuuksista. (mainos)

 

Kivoja PR-tapahtumia

Marraskuu on ollut aika kiireinen myös erilaisten pr-tapahtumien (mainos*) suhteen. Olen ollut monessa tosi kivassa. Ensimmäisenä oli kuun alussa Aino jäätelön ja Jonna Luukon tilaisuus, jossa olin Katrin avecina. Vietettiin iltaa Espan lavalla, mikä oli aivan huikea kokemus. Lava oli lasitettuna, joten emme olleet vesisateen armoilla, vaan meillä oli oikein mukavat oltavat.

Tässä hetki sitten olin juhlimassa myös Otavan uusinta Tähtietsivät aapista. Tilaisuudessa tutustuttiin muun muassa kuvittajan työhön ja muisteltiin omia aapisia. Googlasin myös oman aapiseni 90-luvulta ja löysinkin siitä pari kuvaa. Tässä kyseisessä tilaisuudessa mietin taas sitä, että tämä työ on siinäkin mielessä aika hienoa, että koskaan ei tiedä kenen kanssa pääsee istumaan samaan pöytään. Tässä tilaisuudessa istuin nimittäin HP Parviaisen (Duudsonit) kanssa. Olen nuorena katsonut veljieni kanssa Duudsoneita, eikä silloin tullut kyllä mieleen, että päätyisin vuosikymmeniä myöhemmin samaan pöytään juhlimaan aapisen julkistusta. Elämä on kyllä ihmeellistä.

 

Muki saatu Lyhtytalolta / Mainos*

 

Ja kuten sanoi, jouluttaminen on alkanut. Joulukuun ensimmäisellä viikolla laitettiin kuusi ja joulukoristeet paikoilleen. Kuusi ilahduttaa meitä taas joka päivä, vaikka alimmat oksat ovat vielä aika tyhjinä, kiitos uteliaan taaperon. Tämän vuoden rikki menneiden joulukoristeiden saldo on 2 koristetta. Toivottavasti se ei kasva tästä enempää.

Suunnitellaan kuumeisesti Toten kanssa lahjoja. Lasten joululahjalistat pääsivät yllättämään maltillisuudellaan. Kumpikin koululainen toivoi sellaisia juttuja, jotka on mahdollista toteuttaa ilman, että joudutaan konkurssiin. Mutta tässä alkaa pikku hiljaa huomata, että he ovat jo aika isoja lapsia ja heidän mielenkiinnon kohteet on myös sen mukaiset.

 

 

Viime viikonloppuna oltiin myös juhlimassa pikkujoulua Katrin ja hänen puolisonsa luona. Saatiin ottaa taapero mukaan juhlintaan, mistä hän oli innoissaan. Taapero hoki kotona: ”Katri. Baila, baila.”  Hän oli innoissaan myös pupuista, joita Katrilla on kaksin kappalein.

Päädyttiin olemaan juhlissa vain reilun tunnin verran, mutta oli sitäkin ihanampaa päästä paikan päälle. Onneksi me nähdään Katrin kanssa jo tällä viikolla, kun meillä on yhteinen pöytävaraus ja illallinen sovittuna. Katri oli laittanut kodin tosi tunnelmalliseksi ja tarjoilut olivat super ihanat. Alkudrinkki erityisesti. Siihen tuli proseccoa ja tilkka seljankukkamehutiivistettä, sekä jäisiä karpaloita ja rosmariinin oksa. Me otettiin alkoholittomat ja nekin oli aivan ihanat.

 

Kalenteri saatu Otava / mainos*

 

Kirjaprojekti

Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, aloitin kirjoittamaan kirjaa. Oman fantasiakirjan kirjoittaminen on ollut mun haave jo 9-10-vuotiaasta lähtien. Fun fact: Oon ollut silloin ensimmäistä kertaa yhteydessä kustantamoihin ja kysellyt, miten kirjan saisi kustantamoiden listoille. Ja sain silloin myös pari vastausta. Arvostan suunnattomasti sen aikaisia tyyppejä, jotka vastasivat myös lapselle asiallisesti.

Mun kirja tulee olemaan romantasiaa, eli romanttista fantasiaa. Sillä ei ole vielä kustantajaa, mutta aion kyllä tehdä töitä sen eteen, että jonain päivänä on. Olen kirjoittanut kirjaa nyt reilun viikon ja sanoja on kertynyt jo noin 20 000, eli 20-25 % kirjasta. Kirjoittaminen on sujunut tosi hyvin ja tarina on edennyt. Olen löytänyt myös kivan kirjoitusporukan, jonka kanssa me kirjoitetaan yhdessä ja tsempataan toisiamme. Oli niin ihanaa löytää tällainen yhteisö tähän projektiin, koska vaikka kirjoittaminen sujuu nyt todella hyvin niin vaikeita paikkojakin on varmasti tulossa.

 

Sellainen marraskuu näin tiivistetysti. Mitä sinulle kuuluu? Olisi ihanaa, jos jättäisit postaukseen kommentin. 💖

Ihanaa joulunaikaa! 🎄

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Syyskuun alun kuulumisia

Yhtä keuhkokuumediagnoosia myöhemmin

Viikonloppu ja sometauko

Hei ihana! 🩷 Olen nyt parin viikonloppuna pitänyt sometaukoa ja pysynyt oikeasti erossa työjutuista, mikä on tehnyt itselleni todella hyvää. Olen saanut oikeasti nollattua päätä ja tehtyä asioita, joista nautin. Lupasin itselleni, että pidän jatkossakin viikonloppuisin enemmän vapaata. Sen lisäksi suunnittelen joulukuulle ihan kunnon somelomaa, kuten minulla oli viime vuonna.

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Miną

 

Samaan aikaan iloitsen siitä, että olen löytänyt taas intoa kirjoittaa blogia. Mun luovuus kukkii jotenkin ihan uudella tavalla, mikä on ihanaa. Mun omat uudet harrastukset on auttaneet todella paljon luovuuden herättelyssä.

Some oli pitkään mun harrastus, joten se täytti ennen kaiken mun vapaa-ajan. Mikä oli tosi luonnollista. Nyt some on mun työ, joten se tarvitsee vastapainoksi vapaa-aikaa, minkä olen jotenkin nyt vasta tajunnut. Kun taapero menee vuoden vaihteen jälkeen päiväkotiin, niin alan entistä vahvemmin rajaamaan työ- ja vapaa-aikaa erilleen ja jatkan mun harrastuksia. Niitä on tällä hetkellä tosi monipuolisesti ja kaikki tuntuu niin hyvältä ihan sielussa asti.

 

 

Harrastuksia

Harrastuksista puheen ollen… Oon nyt treenannut tarottulkintaa. Totte osti minulle Maagisilta messuilta omat tarotkortit ja olen harjoitellut niiden kanssa nostamalla joka päivä yhden kortin. Ja huh huh, mitä settiä sieltä on tullut. Olen ollut aivan häkeltynyt siitä millä tavalla kortit ovat puhuneet. Lisäksi voin vannoa, että mun pakalla on jonkinlaista ironista huumorintajua. 😂 Nää on toki näitä hihhulihommia, joita kaikki eivät ymmärrä, mutta jotka ovat itselleni tosi merkityksellisiä.

Mä oon miettinyt kirjan kirjoittamista taas aktiivisesti, mitä en ole tehnyt moneen vuoteen. Olen haaveillut kirjan kirjoittamisesta suurin piirtein kymmenvuotiaasta asti. Nyt tämä haave on monen muun asian ohella nostanut päätään. Sain myös rohkaisua tähän yllättävältä taholta.

 

 

Lauantaina me oltiin Katrin kanssa kuvaamassa ja voi vitsit, miten me nautittiin auringosta. Me imettiin sitä itseemme ja tuntuu, että saatiin kumpikin joku D-vitamiinipiikki. Ihasteltiin myös Säätytalon valmistunutta julkisivuremonttia. Miten voikin olla rakennus niin upea.

Oli myös tosi kivaa kuvata yhdessä pitkästä aikaa. Meidän kuvaustauko on venynyt ihan kiitettävästi, joten oli ihanaa nähdä ja kuvata kerrankin vähän pidemmällä kaavalla ja useat setit.

 

 

Pelipäivä

Pelattiin sunnuntaina myös D&D:tä. 🩷 Aloitettiin mun ensimmäinen oma kamppanja, mikä tuntuu ihanalta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pelataan ekaa kertaa mun itseni kirjoittamaa tarinaa. Suunnittelen siis kohtaukset ja tilanteet, joihin pelaajat reagoi omilla hahmoillaan. Tämä on ollut itselleni todella jännittävää ja koin sunnuntaina tosi monta onnistumisen kokemusta pelinjohtajana. Sain muun muassa syötettyä pelaajilleni yhden juonenpätkän ja kaksi suunnittelemaani pientä extra-juttua onnistui myös.

D&D on ollut kyllä parasta mitä ollaan saatu tähän arkeen mukaan. Saadaan viettää aikaa ystävien kanssa, saadaan nauraa todella paljon ja sen lisäksi meillä on hauskaa tekemistä yhdessä.

Onko täällä muuten muita, joita kiinnostaa tarotkortit? Kiinnostaako aihe?

Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

 

Arkiviikko kuvina

Elokuun kuulumisia – Kouluarkea ja salitreenejä