Syysloma tuli ja meni, minä sairastuin flunssaan
Hei ihana! Tähän tuli suunnittelematon postaustauko. Sairastuin melkoisen ärhäkkään flunssaan ja olen ollut sängyn pohjalla useamman päivän. Päätin pitää suosiolla taukoa myös postaamisesta ja ottaa ihan vain lepoa.
Toki sairastuminen sattui juuri sille viikolle, kun tekemistä olisi ollut kaikkein eniten. Minulla oli kalenterissa palavereja, PR-tilaisuuksia ja haastattelu. Eli siis kiirettä piti. Jouduin lopulta siirtämään osan menoista ja muuttamaan tuon haastattelun etähaastatteluksi, kun alunperin piti tavata kasvotusten. Tästä kaikesta onneksi selvittiin lopulta. Aika paljon jouduin tosin lepäämään ja lepuuttamaan.

Mä olen tämän sometyön suhteen huono pitäämään vapaapäiviä, vaikka pitäisi. Sitä tulee oikeastaan joka päivä päivitettyä jotain. Ja suurinpiirtein viimeiset puoli vuotta olen tehnyt IG:seen joka päivä yhden videon. Eli käytännössä olen tehnyt puoli vuotta töitä, ilman vapaapäiviä. En tosin ole tehnyt joka päivä yhtä paljon ja postaaminen ei yleensä edes tunnu työltä.
Mutta en kiellä etteikö tämä viime päivien himmaaminen olisi tuntunut hyvältä, vaikka teinkin sen sairastamisen varjolla. Tämä sai minut myös miettimään sitä, että pitäisi oikeasti pitää enemmän niitä vapaapäiviä. Oma someni tuskin kaatuu siihen, jos pidän oikeasti yhden vapaapäivän kerta viikkoon. Se saattaisi tehdä allekirjoittaneellekin ihan hyvää.

Syysloma tuli ja meni ja arki rullaa meidän perheessä taas täysillä. On työt, on lasten koulu ja harrastukset. Tällä viikolla koululaisilla on myös koulun naamiaiset, sekä halloween disco. Saan yhtenä aamuna maskeerata lapsia aamupalan ohessa, kun kouluun lähtee lepakko ja muumio. Totte kävi ostamassa apteekista 9 metriä sideharsoja, joten voisi äkkiä kuvitella, että sillä saa yhden pienen muumion käärittyä. 😂
Mutta onhan tämä nyt aivan ihanaa, että koulussa järjestetään kaikkea tällaista kivaa. Lisäksi on ihanaa, että nyt molemmat isot pääsevät osalliseksi näistä koulun riennoista. Kuullaan ihan vähän vähemmän nurinaa siitä, kun toisella on kivoja juttuja koulussa ja toisella ei.
Sellaiset nopeat kuulumiset tällä kertaa. Nyt taas tiheämmästä tahdista kiinni.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kun imetys ei tehnyt sitä mitä luvattiin
Miten olemme järjestäneet lasten syysloman
Postauksessa näkyy saatuja tuotteita.*
Tässä on sellainen tuhannen taalan kysymys, jota moni pohtii syysloman aikaan. Vanhemmilla harvemmin riittää lomapäivät kaikkiin lasten lomiin.
Tällä hetkellä meidän koululaiset elää sitä kahden kodin arkea, jonka pitäisi jakautua joka suhteessa 50/50. Nyt lapset ovat olleet lomilla pääasiassa meidän luona, koska meillä nämä loma-ajat ovat helpommin järjestettävissä. Eikä meitä haittaa todellakaan viettää ekstra-aikaa lasten kanssa.
Meillä asuu yksi kotona työskentelevä yrittäjä ja toinen vuorotyöläinen. Voidaan aika hyvin pallotella nämä loma-ajat läpi. Käytännössä siis, minä painotan työajat siihen, kun täällä on kotona toinen aikuinen, sekä iltoihin. Kun sitten vuorotyöläinen on töissä, niin minä keskityn lapsiin. Sen lisäksi tehdään asioita yhdessä, yleensä silloin, kun vuorotyöläisellä on vapaata. Eli meidän viikonloppu saattaa hyvinkin olla keskellä arkea.

Neule, housut ja takki saatu.*
Tämä on meille helppoa jo sen vuoksi, että näin me hoidetaan taaperon hoito. Minä olen yrittämisen ohella hoitovapaalla meidän nuorimmaisen kanssa. Tarkoitus olisi pitää häntä kotona kahteen vuoteen asti. Eli vielä vähän vajaa vuosi. Tämä tuntuu tällä hetkellä meille parhaalta mahdolliselta ratkaisulta.
Hyvän syysloman resepti
Haluan, että lapset ovat lomalla, sillä he ovat ansainneet sen. Huomaan varsinkin näistä koululaisista, miten ne lomat tulevat joka kerta tarpeeseen. Tarkoitus on aikanaan pitää taaperollakin lomia, kun hän aloittaa päiväkotitaipaleensa.
Tämä syksy on ollut taas sillä tavalla vaikeimmasta päästä, kun kummallakin koululaisella se arki on vähän muuttunut. Kakkonen on aloittanut ekaluokan, mikä on melkoinen myllerrys pienelle lapselle, joka on tottunut aivan erilaiseen arkeen esiopetuksesta. Ykkönen on aloittanut taas kolmannen luokan, eli alkuopetus on päättynyt. Kolmannella luokalla se koulunkäynti on todella erilaista, kuin aiemmilla luokilla. Sen vuoksi olen huomannut hänessäkin uupumusta. Tämän lisäksi hänellä on nyt myös ensimmäistä kertaa harrastuksia koulun jälkeen.

Tämän vuoksi meidän resepti lomaan on ollut paljon lepoa ja vapaata tekemistä, hallitusti ruutua ja joitain kivoja aktiviteettaja perheen kesken. Ja tämä on ollut tosi toimiva konsepti.
Kirjoittelen meidän lomatekemisistä vähän enemmän, kun saan kuvat käsiteltyä. Meillä on ollut kyllä super kiva syysloma lasten kanssa tähän asti. Tänään tehdään vielä retki kirjastoon koko porukalla.
Miten siellä on järjestetty lasten syysloma?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kun imetys ei tehnyt sitä mitä luvattiin
Makuuhuoneen järjestys ja 1-vuotiaan nukkumisjärjestelyt


0