Parisuhteen Q&A
Pyysin Instagramissa (@jennisanssi) kysymyksiä liittyen parisuhteeseen. Tarkoitukseni on ollut vastata näihin kysymyksiin blogipostauksen muodossa. Tein tämän itseasiassa kahteen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla postauksen kirjoittaminen jäi muiden kiireiden alle. Nyt tartun kuitenkin härkää sarvista ja kirjoittaa postauksen. Sain teiltä edellisten kysymysten lisäksi monta uutta, hyvää kysymystä, joten uskon tästä tulevan mielenkiintoinen postaus.
Parisuhteen Q&A

Missä ja miten tapasitte?
Me tavattiin Tinderissä. Marraskuussa 2021 olin ollut lähes kaksi vuotta sinkkuna. Silloin päätin laittaa Tinderissä jokaiselle mykälle matchilleni viestin. Laitoin jokaiselle saman Baby Yoda GIF:in. Osa poisti matchin heti, osan kanssa vaihdettiin muutamat viestit ja osan kanssa vähän pidemmin. Totte oli yksi tuoreimpia matcheja. Hän vastasi toisella Star Wars aiheiselle GIF:illä ja siitä se meidän juttelu sitten lähti. Viestiteltiin päivittäin ja meidän juttu luisti tosi kivasti. Noin viikon jälkeen Totte ehdotti, että veisi mut treffeille.
Sovittiin treffit joulupäiväksi. Mutta oltiin malttamattomia ja tavattiin mun luona jo aattoiltana. Minulla oli silloin lapseton joulu, joten uskalsin sopia treffit siihen. Me hullaannuttiin toisiimme hetkessä. Kummallakin oli kuitenkin ihmissuhdepettymyksiä taustalla, joten haluttiin ottaa rauhaksiin. Tai niin rauhaksiin, kun se on tässä tilanteessa ollut mahdollista. Olin yli kolmekymppinen ja minulla oli toiveena saada lisää lapsia, joten meidän täytyi tiedostaa minun biologiani rajallisuus.
Totte myös ymmärsi jopa minua itseäni paremmin sen, että minä olen lasteni kanssa pakettidiili. Meillä oli se treffailuaika, jolloin tavattiin vain mun lapsivapailla. Totte tapasi lapset kun oli siihen valmis. Mutta hän alkoi heti ottaa aktiivista roolia meidän perheessä.
Haluan näin muistuttaa, että siellä Tinderissä on niitä hyviäkin tyyppejä. Heitä joutuu ehkä etsimään, mutta heitä on. Suosittelen myös olemaan itse aktiivinen.

Mitkä ovat teidän rakkauden kielet?
Niille, joille rakkaudenkielet ovat uusi juttu niin, niin Gary Chapman on määritellyt viisi rakkaudenkieltä, joita me puhumme. Toiset kielet ovat vahvempia kuin toiset. Rakkauden kieliä ovat kosketus, sanat, aika, lahjat ja teot.
Toten vahvin rakkaudenkieli on ehdottomasti lahjat. Tämä saattaa kuulostaa hassulta ja ehkä turhamaiseltakin, mutta Toten kanssa olen oppinut arvostamaan myös tätä rakkaudenkieltä. Totte miettii läheisilleen lahjoja todella pitkään ja hän myös haluaa antaa niitä. Hänelle on tärkeintä ennen kaikkea ilahduttaa ja osua lahjassa oikeaan. Ja samaa hän toivoo itselleen. Minulle, jolle tämä kyseinen kieli ei ole niin vahva, on tässä ollut hieman opettelemista. Mutta haluan ehdottomasti tsempata tässä, koska tämä on hänelle tärkeää.
Tämän lisäksi väitän, että Totella on myös sanat.
Minulla vahvoina kielinä on tällä hetkellä teot. Minulle pystyy näyttämöään rakkautta kaikkein parhaiten teoilla. Ruuanlaittaminen, kahvin keittäminen, imurointi ja muut vastaavat ovat minun kieltäni. Minä arvostan todella paljon sitä, että minun arkeani tehdäään helpommaksi. Minulla on kädet täynnä 99 % ajasta, joten jokainen velvollisuus, josta Totte pystyy ottamaan koppia on pois minun harteiltani.
Sen lisäksi meillä on suurinpiirtein yhtä vahvoina kosketus ja yhteinen aika.

Miten teillä on onnistunut uusperheeksi sulautuminen?
Tällä hetkellä uskallan väittää, että aika hyvin. Totte on ottanut minun lapseni omikseen ja isommat ovat ottaneet Toten omakseen. Sen lisäksi isommat lapset ovat aivan hullaantuneet meidän yhteiseen vauvaan. Tällä hetkellä kaikille lapsille käy pääasiassa kumpi tahansa aikuinen avuksi tai kaveriksi. Ollaan siinä suhteessa tasavertaisia. Totte pärjää myös hienosti, koko trion kanssa. Uusperhearki rullaa tällä hetkellä aika vaivattomasti, mistä olen todella kiitollinen.
Mietin, että voisin vastata tähän uudelleen vaikka viiden vuoden päästä. Muistan omalta kohdaltani, että se isoin kapina uusperheyttä vastaan alkoi vasta teini-iässä. Tällä hetkellä isompia ongelmia ei ole ollut.

Miten perhevapaat jakautuivat teillä ja jouduitteko neuvottelemaan?
Meillä taloudellinen tilanne saneli perhevapaiden jakautumisen, sillä olin ison osan raskaudestani sairaslomalla ja käytännössä työttömänä. Todettiin, että pärjätään paremmin, kun minä pidän vapaita mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä keskityn omaan yritykseen ja sen kasvattamiseen tässä perhe-elämän ohella. Toiveena on saada nostettua omat tulot sellaisiksi, että mikäli meille toinen yhteinen lapsi suodaan, niin Totte saisi vuorostaan pitää perhevapaat.
Ihannetilanteessa me olisimme jakaneet vapaat tasan.

Miten jaetaan kulut?
Meillä on yhteinen talous ja yhteiset rahat. Kun lyötiin hynttyyt yhteen, ei olla oltu mitään suuri tuloisia. Sen lisäksi minun tuloni romahtivat mielenterveysongelmien ja sairasloman myötä. Tällä hetkellä teen kovasti töitä, että saan tuloni säännöllisemmiksi ja tasaisemmiksi. Tilanne on ollut minulle kova paikka, sillä olen halunnut olla omavarainen ja haluaisin laittaa kaiken täysin 50/50. Mutta Totte on saanut minut ymmärtämään, että aina kaikki ei mene 50/50. Me kannatellaan toinen toisiamme, niin taloudellisesti, kuin muutenkin.

Kuvat: Ida Keränen
Postauksen kuvat on ottanut lahjakas Ida Keränen. Olen ollut Idan kuvattavana ennenkin ja nyt Tottekin pääsi hänen kameransa eteen portfoliokuvauksissa. Ida on todella taitava valokuvaaja ja hän pyrkii työllään tuomaan esiin marginalisoituja kehoja. Kannattaa ehdottomasti ottaa Idan tili seurantaan.
Kiitos kysymyksen laittaneille. 🩷
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Saako lapsihaaveista puhua ekoilla treffeillä
Treffeillä Madonnassa
Me päästiin Toten kanssa treffeille. Mikä oli aivan super ihanaa. Saatiin mummi hoitamaan kaikkia kolmea lasta muutamaksi tunniksi, jolloin me päästiin hyödyntämään lahjaksi saatu ravintolalahjakortti.
Saatiin siis babyshower lahjaksi lahjakortti Nohon ravintoloihin. Päätettiin jo silloin, että lähdetän treffeille, kun vauva on syntynyt, kun voin syödä vapaammin. Homma ihan vähän venyi, kun yritettiin valita kivaa ravintolaa ja saada lapsenvahtia kolmelle lapselle. Lopulta saatiin tähdet kohdilleen paria päivää ennen, kuin lahjakortti umpeutui. Ilmassa oli hieman jännitystä saadaanko lahjakortti käytettyä ennen umpeutumista. Kukaan ei onneksi tullut kipeäksi ja me pääsimme Toten kanssa treffeille.
Isot lapset olivat innoissaan, kun mummi tuli hoitamaan heitä. Heillä on niin ihanat välit isovanhempien kanssa. Mummi vielä paistoi heille illan päätteeksi vinon pinon lettuja. Meistä varmaan kaikki toivoo, että saadaan mummi toistekin katsomaan tämän trion perään. On onni, että meillä on perhettä ja ystäviä sen verran lähellä, että saadaan silloin tällöin apua lasten kanssa.

Treffeille Madonnaan
Noholla oli melkoinen lista ravintoloita, joista valita. Saatiin karsittua itse vaihtoehdot muutamaan ja ystävien suosituksesta päädyttiin lopulta Madonnaan. Meille sanottiin, että siellä on rento, miellyttävä tunnelma ja ruoka on hyvää. Madonna on viihtyisä italialainen ravintola, joka on vähän piilossa. Miljöö ylitti meidän odotukset. Ravintola oli kuin minimatka Italiaan. Minä ihastelin illan aikana ravintolan sisustusta ja astioita, Totte katseli silmä kovana drinkkien tekoa. Sain samalla huomautuksia siitä, miten drinkit tehdään.

Päädyttiin tilaamaan listalta Bella Notte menu kahdelle. Menu sisälsi burrattaa ja bruchettaa, pääruuaksi pizzaa ja gnoccheja, sekä jälkiruuaksi gelattoa ja tiramisua. Ei ehkä oltaisi tilattu kovinkaan montaa näistä, mutta tässä ne tulivat menun mukana. Minä ihastuin burrataan ja gnocchi annokseen. Gnocchit olivat jotain uskomattoman hyvää. Olisin voinut syödä niitä huomattavasti enemmän. Sen lisäksi tilaan todella usein ravintolassa tiramisun ja täällä se oli aivan erityisen hyvää.
Totte hoiti taas drinkkien tilaamisen, kun hän tietää makumaailman pelkkien ainesosien perusteella. Oma baarimestari on kyllä tietyissä tilanteissa aivan erityisen kätevä.

Meillä oli aivan ihanat treffit. Oli niin ihanaa keskittyä vain toisiimme. Siihen ei ole viime aikoina ollut juurikaan mahdollisuuksia, kun talo on ollut täynnä lapsosia. Sovittiin, että yritetään jatkossa järjestää vastaavia vähän useammin. Ja siis, miten hyvä lahjaidea ravintolalahjakortti onkaan! Meillä oli aivan ihana ilta, jonka mahdollisti meidän ihanat ystävät. Joten jos teillä on lahja ostamatta, kannattaa harkita tämän tyyppistä lahjakorttia.
Pyörähdettiin ravintolan jälkeen vielä yhdessä terassilla, ennen kuin päästiin kotiin, jossa odotti yksi nukkuva vauva, kaksi innokasta isompaa ja niitä lettuja.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Sekalaisia kuulumisia viime viikolta


4