Hae
Big mamas home

Valmistaudutaan mekkokeleihin: Kaunis, ruskea mekko kotimaiselta brändiltä

Hei ihana! 🩷 Minulla on viimein aikaa kirjoittaa blogiin hieman tiheämmällä tahdilla. Päätin alkaa julkaista YouTubeen videoita kerta viikkoon, jotta minulla on aikaa myös muille kanavilleni. Kuten tälle blogille, joka on pitkäaikaisin kanavani.

Tiesitkö, että blogi täyttää tulevana elokuuna 10 vuotta? Kun aikanaan kirjoitin ensimmäisen blogipostaukseni en todellakaan osannut kuvitella tällaista matkaa. Kun blogin syntymäpäivä lähenee, kirjoitan varmasti enemmän ajatuksia kuluneista vuosista.

 

Nämä postauksen kuvat on napsittu jo jonkin aikaa sitten Katrin kanssa. Silloin kevät oli vasta aluillaan. Puut eivät vihertäneet, vaikka nyt puissa on jo paikoitellen pieniä lehtiä. Meidän kuvausrytmi on harventunut huomattavasti alkuajoista, jolloin käytiin kuvaamassa säntillisesti jokatoinen viikko. Nyt kuvaamisella saattaa olla kuukaudenkin verran väliä. Mikä ei sinänsä haittaa. Nautin kuvauskerroista ihan yhtälailla joka kerta, vaikka niitä onkin harvemmin.

 

 

Päivän asu

Mekko – NOSH (mainos/tuote saatu*)

Neuletakki – NOSH (mainos/tuote saatu*)

Takki – H&M

Kengät – Second hand

Korvakorut – MAMA koru

 

 

Esittelin kuvissa näkyvän ruskean mekon teille ensimmäistä kertaa syksyllä. (Linkki blogipostaukseen.) Tämä on edelleen aivan ihana mekko ja sopii lämpimän syksyn lisäksi myös tähän viileään kevääseen. Toki näissä säissä kuvissa näkyvä neuletakki tulee kyllä tarpeeseen.

Käytän mekkoja nykyään ympäri vuoden, mutta mitä lähemmäs kevättä mennään, sitä useammin valitsen päälleni mekon. Huomasin, että tämä on aiheuttanut vaatekaapissa pienehkön epäsuhdan. Minulta puuttuu hyviä, ohuempia pitkähihaisia näille keleille, kun neuleet ovat liian kuumia, mutta pelkät topit ja t-paidat ovat puolestaan liian viileitä. Pitää ehkä tehdä tälle jotain tulevaisuudessa.

 

Pikku vinkki tähän väliin. Nosh on avannut uuden pop up-henkisen liikkeen Helsinkiin Liisankadulle (17). (Mainos/Tutustuin liikkeeseen markkinointitarkoituksessa.*)

Liikkeessä on valikoima Noshin urheiluvaatteita, sekä joitain kauden uutuuksia. Liikkeessä on mahdollista sovittaa kaikkia kokoja, joita on aina XXXL:ään asti. Rekeillä kokoja on vähemmän, mutta pyytämällä on mahdollista saada juuri sinun kaipaamasi koko sovitettavaksi. Liikkeelle kävelee kahdeksan minuuttia Helsingin Yliopiston metroasemalta, joten jos olet lähellä, kannattaa ehdottomasti käydä pyörähtämässä.

 

 

Toivottavasti pidit postauksesta. Mitä muuten pidät tästä asusata? Onko se sinun mieleesi? Onko sinulla muuten postaustoiveita.

Ja hei, vinkkinä YouTuben puolelle! Siellä ilmestyi tänään uusi video meidän arkiviikosta. Videon kommentteihin voi myös käydä laittamassa kysymyksiä minulle ja Totelle. Teemme yhteisen q&a videon lähitulevaisuudessa.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Kevättä kohti – Viimeisiä talviasuja

Valkoinen pooloneule ja luminen maisema

Neulemekko ja kangastakki yhdessä

Vihreä katseenvangitsija ja pehmeitä hiekan sävyjä

Kaksi vuotta vanha takki

 

 

Viime viikon kuulumisia ja keväinen asu

Heipä hei! Mitä kuuluu? Minulle kuuluu aika hyvää. Viime viikko on ollut aika vauhdikas. On ollut pr-matkaa ja lasten kaverisynttäreitä tän meidän melko hektisen perhearjen ohella. Tämä sunnuntai on mennyt sitten pitkälti levätessä, liikkuessa ja perheen kanssa touhutessa. Lenkki luisti erityisen hyvin aurinkoisessa säässä. Bongasin myös kevään ensimmäiset kukkaset. Isommat lapset ovat tänään tutkineet kaverisynttäreillä saamiaan lahjoja. Taapero on päässyt puolestaan kevään ja hiekkalaatikkoleikkien makuun. Eli tämä on ollut hyvin tavallinen sunnuntai.

Lenkillä nähdyt kukkaset piristivät mieltä todella. Kyllä se kevät sieltä tulee.

 

 

Totuus asukuvauksista

Pieni paljastus tähän väliin, nämä kuvat on kuvattu talvella sellaisessa melkein kymmenen asteen pakkasessa. Voin kertoa, että kylmä oli. Asu sopisi paljon paremmin viime aikaisiin keleihin. Olinkin tämän kuvausreissun jälkeen viikon kipeänä. En ole varmaan koskaan kertonut, miten asukuvaukset ovat välillä hieman haastavia.

Kuvaushetkellä pitää miettiä usein hieman tulevaa ja ennakoida, kun kuvia ei tule välttämättä julkaistua edes samalla viikolla. Näin keväällä maassa saattaa olla kuvaushetkellä vielä lunta ja julkaisuhetkellä lämmintä taas piisaa. Viimeksi kuvattiin Katrin kanssa trenssiasuja, vaikka minulla ei ole ollut trenssiä vielä tälle keväälle käytössä.

 

 

Takki / Ulla Popken (saatu markkinoointitarkoituksessa*)

Neuletakki / Zizzi (mainoslinkki*)

Farkut / H&M

Kaulahuivi / NOSH (saatu markkinointitarkoituksessa*)

Korvakorut / Ihala Desing (saatu markkinointarkoituksessa*)

Kengät / Vagabond (second hand)

 

 

 

klass

Asu on mielestäni tosi kiva. Klassinen ja mukava, juuri tyyliseni. Tämä on se toinen puoli tyylistäni. Toinen on se kukkamekkoja ja värejä rakastava puoli. Onneksi osaan nykyään yhdistellä näitä kahta puolta tyylissäni. Olen puhunut parin ihmisen kanssa juuri tästä, kun oma tyyli tuntuu peri klassiselta

Nuo farkut löysin jostain kaapin perukoilta talvella, kun siivosin vaatekaappiani. (Olen muuten myymässä vaatteita Vintedissä jahka ehdin naputella tuotteita myyntiin. Jos minun vanhat vaatteeni kiinnostavat, kannattaa ottaa tili siellä seurantaan. ) Ilahduin, kun farkut sopivat päälleni, kun tällä hetkellä on tuntunut ennemmin siltä, että kaikki vanhat vaatteeni kinnaavat jostain. (Tähän liittyen päätettiin alkaa hiljalleen karsimaan imetyskertoja taaperon kanssa. Tavoite on, että kesään mennessä imetys olisi loppunut.)

Huomaan, että tällä hetkellä minulla olisi tosi paljon asiaa kerrottavana sinulle. Ehkä minun pitäisi kirjoittaa kunnon kuulumispostaus. Mitä olet mieltä?

 

Vielä nopea vinkki, YouTuben puolella on ilmestynyt kaksi videota. Toisessa esittelen Viikon arkiruokia ja toinen on viime viikonlopulta, kun meillä oli kotona ainoastaan taapero. Kiitos, kun luit tänne asti!

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Kevättä kohti – Viimeisiä talviasuja

Valkoinen pooloneule ja luminen maisema

Neulemekko ja kangastakki yhdessä

Vihreä katseenvangitsija ja pehmeitä hiekan sävyjä

Kaksi vuotta vanha takki