Hae
Big mamas home

Suunnitelmia loppuvuodelle

Päivät ja viikot vierivät ja kohta tämäkin vuosi on jo ohi. Tein hieman suunnitelmia loppuvuodelle. En noudata tätä listaa orjallisesti suorittaen, mutta monet jutut on jo lyöty lukkoon.

Pikkujoulu

Meidän perheessä elää ilmeisesti satakuntalainen jouluperinne pikkujoulusta, jolloin tonttu tuo lapsille pienen, koristelemattoman kuusen vierelle pienet joululahjat, jotka saattavat sisältää herkkuja ja pienen yllätyksen. Tämä tapahtuu aina joulukuun ensimmäisen päivän aamuna. Minulla on sukujuuria Satakunnasta, joten siitä syystä tämä perinne elää meidän perheessä. Pikkujou on minulle aivan äärettömän rakas perinne ja olen lapsena odottanut pikkujoulua yhtä hartaasti kuin itse jouluaattoa. Nyt vanhempana yritän miettiä tarkkaan, mitä tonttu lahjoihin laittaa, koska en varsinaisesti halua meille enää mitään turhaa. Herkut, kuten piparit ja rusinat ovat hyviä vaihtoehtoja. Mietin myös, jos kävisi ostamassa jotkut söpöt joulukoristeet Stockmannilta lahjoihin mukaan.

Loppuvuoden suunnitelmat - BMH - Big mamas home by Jenni

Lasten joulukalentereiden osto

En vähättele joulukalentereiden merkitystä lasten joulunodotuksessa. Omia suosikkejani ovat olleet kirjakalenterit. Meillä on myös ollut muumien kalenteri, josta tuli 24 erillaista pientä muumihahmoa (joita saatan kiroilla nykyään, kun ne löytyvät jalkani alta). Tiedostan koko ajan paremmin ja paremmin sen, mistä kaikesta lapsille kertyy kaikenlaista pientä sälää. Tänä vuonna tytöt toivoivat todella hartaasti Barbie-joulukalentereita. Joulukalenteireissa on Barbie-nukke ja sille jotain tavaroita. Päätin heltyä tässä asiassa, mutta tytöt eivät saa sitten minulta muuta lelujoululahjaa. Hankin molemmille todennäköisesti jotkut kirjat ja pyjamat paketteihin, mutta lelut saavat tulla nyt joulukalenterin muodossa. Tiedän, että kummeilta ja mummeilta leluja todennäköisesti tulee, joten tuskin lapset edes noteeraavat tätä.

 

Blacklist

Olen ennenkin hehkuttanut kuinka hyvä sarja Blacklist on, mutta se on jäänyt minulta kesken. Nyt aloin katsomaan sitä uudestaan ja aion tässä joulun alla tykittää sitä aina sopivan hetken tullen. Todennäköisesti tätä projektia tulee hieman häiritsemään Marvelin uusi sarja Hawkeye, joka alkaa joulukuun puolella.

Loppuvuoden suunnitelmia - BMH - Big mamas home by Jenni

Joulukierros, johon kuuluu Stockmannin jouluikkuna ja Vepsäläinen

Tämä on minun ja tyttöjen yhteinen perinne. Eli luvassa jouluvalojen ihastelua, Stockmannin jouluikkuna, kaakaot ja sitten lopuksi vielä joulupallojen osto joko Stockmannilta tai sitten Kampin Vepsäläiseltä, jossa on taas Shishin ihania koristeita. Yritän ajoittaa tämän päivän niin, että joulukatu on jo auki, jotta lapset saavat koko elämyksen. Olen kuullut huhua, että Stockmannin jouluikkuna on tänä vuonna jotenkin erityisen hyvä ja lapset ovat olleet aivan innoissaan siitä.

 

Glögillä käynti

Haluaisin, jos koronatilanne sen sallii, käydä jossain glögillä. Haaveilen pienestä jouluisesta glögielämyksestä jossain päin Helsinkiä. Siis niin, että voin laittaa sinne vaikka Nanson mustan mekon päälle. En oikein tiedä, missä tämä tapahtuisi. Pitää selvittää Helsingin glögitarjoiluja. Ja ottaa joku ystävä mukaan.

Joulun odotus - BMH - Big mamas home by Jenni

Vauvanvaatteiden myyminen

Olen hillonnut tyttöjen pieniä vauvanvaatteita kaappeihin säilöön vanhasta tottumuksesta, enkä ole osannut luopua niistä. Nyt vinopino vaatteita meni toki parhaalle ystävälleni ja hänen vauvalleen, mutta loppujen säilöminen on typerää. Vaikka toivonkin vielä vauvaa, niin tässä nykyisessä elämäntilanteessa on on aivan turhaa säilöä vauvantarvikkeita, kun säilytystilaa on muutenkin vähän. Ajattelin laittaa suurimman osan myyntiin suoraan Vähän käytettyyn. Säästän muutamat ihan helmet ja sitten jotkut yksittäiset myyn Zadaassa itse.

 

Esikoisen syntymäpäivä

Loppuvuodesta juhlitaan myös esikoiseni syntymäpäiviä. Varsinaiset bileet pidämme heti alkuvuodesta, koska hän on syntynyt keskelle juhlakautta. Näin saamme hänen juhlansa erotettua joulusta ja uudesta vuodesta ja hän saa ihan omat juhlansa. Mutta olen luvannut pienen muistamisen ihan meidän tyttöjen kesken varsinaiselle juhlapäivälle. Silloin minun sairaalaharjoittelunikin on loppu, joten todennäköisesti vietämme silloin oikein kunnon tyttöjen päivän. Olen luvannut muun muassa donitseja kyseiselle päivälle. Ehkä teemme olohuoneeseen myös leffapesän ja katsomme jonkun hyvän jouluelokuvan.

Joulun odotus - BMH - Big mamas home by Jenni

Joulu ja joululoma

Joulu ahdistaa minua tänä vuonna todella paljon. Se on ensimmäinen, jonka vietän ilman lapsia ja oikeastaan ensimmäinen, jonka vietän itsekseni. Muutin lapsuuden kodistani suoraan yhteen exäni kanssa, joten takana ei ole yhtään sinkkujoulua. Tämän vuoksi tuleva joulu ahdistaa minua melkoisesti. Rakastan joulua ja haluaisin viettää sen rakkaiden lasten kanssa, mutta tänä vuonna on vuorossa joulu toisessa kodissa. En tiedä yhtään, millainen tulee olemaan oma sinkkujouluni. Tässä ajassa tuskin ehtii löytää kumppania, jonka kanssa viettäisi joulun.

 

Uusi vuosi

Uuden vuoden lapset ovat minun luonani ja tämän suhteen meinasi iskeä tänkka på. Uusi vuosi ei ole mielijuhliani ja aiemmin olen ollut mieluiten töissä. Mutta päädyin ikään kuin kutsumaan meidät ystäväperheen luokse. Olemme viettäneet myös aiempina vuosina uutta vuotta yhdessä, joten tämä vain jatkaa perinnettä. Plus minun ei tarvitse yksin stressata kaiken maailman ohjelmasta. Lapset keksivät varmasti ohjelmaa keskenään ja me aikuiset saamme chillata.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Viikon parhaat 45/21

Meidän joulu

Joulu yhdessä paikassa

Joulukuplassa

Deittailu ja sen jakaminen julkisesti

Olen alusta asti ollut teille melko avoin deittailukuvioistani. Olen iloinnut ihastumisistani, olen kertonut epäonnistumisistani ja sen lisäksi olen jakanut kanssanne monenmoisia deittikokemuksia. Olen saanut kommenttia siitä, että ihastumiseni on tarttuvaa. Mutta samaan aikaan olen saanut palautetta, että pitääkö jokainen ihastus jakaa. Enkö voi vain olla sinkku, kunnes toisin todistetaan? Samaan aikaan pyydetään sitä rehellistä sisältöä.

Deittailu - BMH - Big mamas home by Jenni

Deittailukokemusten jakaminen

Olen tehnyt tietoisen valinnan sen suhteen, että haluan jakaa kanssanne ne deittailun hyvät ja huonot hetket. Eli ihastukset ja pettymykset. Voin periaatteessa koska tahansa tehdä sen päätöksen, että en enää jaa näitä asioita. En kuitenkaan ole tässä sinkkuna tilivelvollinen muille kuin itselleni. Jakamalla näitä asioita, altistan itseni arvostelulle ja somekiusaamiselle.

Jos olen jotain oppinut tässä sinkkuna ollessa, niin deittailu on äärimmäisen epävarmaa touhua. Tilanteet voivat muuttua nopeasti, kun ihmiset vasta tutustuvat toisiinsa. Mieli voi yksinkertaisesti muuttua. Muutamankaan viikon tapailu ei vielä takaa mitään, mikä on välillä todella riipivää. Eikä siihen todellakaan aina vaikuta se, kuinka ihastunut itse ole. Minutkin on ghostattu ja tapailusuhde on päätetty toisen puolelta. Joten, vaikka olisin yhtenä hetkenä todella ihastunut, seuraava hetki voi olla aivan toisenlainen. Olen kokenut monenlaisia pettymyksiä. Samalla olen todennäköisesti aiheuttanut niitä myös itse tunnelukkoineni. Joskus se pettymys tulee täysin yllättäen.

Deittailun jakaminen - BMH - Big mamas home by Jenni

Samaan aikaan näytän someen vain pintapuolen. Hehkutan ihastuksiani, koska ihastumisen tunne on ihana ja siinä mielentilassa haluan kuuluttaa tunteen koko maailmalle. Normaalisti ihmiset kuuluttavat ihastustaan kavereilleen, mutta minä teen sen kanavissani avoimesti teille. Silläkin uhalla, että näytän ihmiseltä, joka ei vaan saa rakennettua pysyvää suhdetta kenenkään kanssa. Vaikka totuus on toki aivan toinen. Ihastuminen on kuitenkin aivan eri asia, kuin rakastuminen. Ja henkilökohtaisesti en edes tiedä, olenko koskaan ollut rakastunut kehenkään. Ellei lasketa teini-iän riipivää ensirakkautta lasketa.

Joten mikäli haluatte jatkossakin avointa deittailupuhetta minulta, ihastumisineen, kaikkineen, niin lähettäkää ennemmin niitä jaksuhaleja, kuin ”taasko uusi mies”-kommentteja. Koska loppujen lopuksi, tämä on minun elämääni. Pettymyksineen kaikkineen. Jos koen siitä puhumisen liian raskaaksi, minun ei tarvitse tehdä sitä. Voin piinata ystäviäni yksityisesti jutuillani ja keskittyä niihin pettymysten kestämiseen, joka on jo ihan riittävän veemäistä.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Mikä on kun rehellinen suomalainen mies ei enää kelpaa naiselle?

Parisuhdetta etsivällä naisella ei saisi olla seksisuhdetta

Yksi mätä omena

Deittailu pluskokoisena