Hae
Big mamas home

Joulukuussa aion…

Joulukuussa aion…

Toteuttaa pitkään suunnitellun blogijoulukalenterini.

Tämä on yksi niistä asioista, mistä olen kokenut melkoisesti paineita tässä loppuvuotena. Koska haluan joulukalenterini olevan hyvä ja inspiroiva. Haluan teidän nauttivan siitä, jonka vuoksi olen nähnyt sitä varten melkoisesti vaivaa. Tämä on ensimmäinen blogijoulukalenterini ikinä. Tiesin, että siinä on iso työ ja työn määrä on ihan vähän myös yllättänyt. Mutta samaan aikaan olen nauttinut sen tekemisestä. Joten pian tekin pääsette nauttimaan tästä tuotoksesta.

 

Havukranssit ovessa mustilla nauhoilla.

Käydä perheeni kanssa ensimmäistä kertaa Tuomaan markkinoilla.

Tämä on jotain, jota olen halunnut toteuttaa jo monena vuotena, mutta aina se on vain jäänyt. Nyt lapset ovat aika isoja ja minulla on kumppani, joka haluaa tehdä asioita perheenä, joten tämä tulee ihan varmasti myös toteutumaan.

 

Käydä neuvolassa ja varhaisultrassa.

Tämä ei liity jouluun, mutta tämä liittyy hyvin vahvasti tämän hetkiseen elämääni. Ollaan varattu varhaisultra ja meidän ensimmäinen neuvola, jotka ovat kumpikin joulukuun aikana. Varhaisultraa odotan jännityksen ja pienen pelon sekaisesti. Kuten aina. Onko kaikki niin kuin pitää? Onko alkio oikeassa paikassa? Onko se elävä? Näemmekö sykkeen? Onneksi tähän on jo alle pari viikkoa.

 

Helsingin Tuomiokirkko. Jääpuikkoja roikkumassa lumisesta havusta.

Juhlia esikoistani.

Joulukuu on esikoiseni synttärikuukausi. Minun pienen joululahjalapseni. <3 Vietämme joulukuussa sukulaissynttärit ja todennäköisesti tammikuun puolella hän saa ensimmäiset kaverisynttärinsä koulukavereilleen. Alkuperäinen tarkoitus oli, että juhlisimme molemmat synttärit peräkkäisinä päivinä. Mutta tässä alkuraskauden väsymyksessä jo sukulaissynttärien järjestäminen on minulle riittävän suuri ponnistus. Siksi toisenlainen järjestely.

 

Levätä.

Sairaslomani jatkuu, joten joulukuulle optimoin mahdollisimman paljon lepoa. Viime kerralla, kun otin lääkärin kanssa puheeksi, että haluaisin hakeutua alkukeväästä jonnekin töihin, hän pudisteli vain päätään ja sanoi, että hoida ensin itsesi kuntoon. Ne työt odottavat. Joten lepoa siis. Ja vastapainoksi liikuntaa ja kivaa tekemistä.

 

Joulukuussa aion.. - BMH - Big mamas home by JenniKämpin lasiseinä.

Aktivoitua taas uimisen suhteen.

Alkuraskauden väsymyksen alettua liikunnan harrastaminen on tyssännyt. Mutta sovimme puolisoni kanssa, että jatkamme taas uimista yhdessä joulukussa. Se kun on tehnyt molemmille todella hyvää. Lääkärini kannusti myös jatkamaan sitä samaan malliin kuin ennenkin.

 

Hoitaa hammas asiani kuntoon.

Kärsin todella kovasta hammaslääkäripelosta ja olen nyt vitkuttanut hammaslääkärille menoa vähän turhan kauan. Nyt minulla on kuitenkin sovittuna ensimmäinen toimenpideaika ja tämä asia etenee. Raskaus on ollut äärimmäisen hyvä motivaattori tämän asian hoitamiseen. Viimeisin lääkäri, joka laati minulle hoitosuunnitelman totesi, että kaikki on hoidettavissa, mutta se vaatii todennäkäisesti pari käyntiä. Puolisoni on onneksi luvannut tulla tsemppariksi mukaan lääkäriin. Ja minulle se, että olen saanut varattua ajan, on jo puoli voittoa. Kiitos kuitenkin teidän tsemppienne ja omien kokemustenne, tiedän etten ole ainoa, joka kärsii tästä pelosta.

 

Pohjois Esplanadi.

Suunnitella ja toteuttaa joululahjoja.

Olen suunnitellut tekeväni jonkin verran joululahjoja ihan itse. Suunnitelmissa on maalata pari akvarellia, neuloa ja leipoakin. Katsotaan mitä kaikkea saan lopulta tehtyä. Peukut pystyyn. Tämä ei ole vahvuusalueeni.

 

Viettää pikkujouluja vanhalla jengillä.

Aikana ennen lapsia, vietimme erään tietyn ystäväporukan kanssa eeppisiä kotibileitä. Mutta sitten tulivat lapset ja nämä bileet jäivät. Nyt on kuitenkin tarkoitus elvyttää tämä vanha perinne. Joitain tyyppejä on lähtenyt porukasta ja joitain tullut tilalle parisuhteiden myötä, mutta perus lössi on sama. Odotan tätä iltaa valtavasti. Tämä on ensimmäinen kerta, kun puolisoni tapaa tämän kyseisen jengin.

 

Tässä muutamia juttuja, mitä aion joulukussa tehdä. Miltä teidän joulukuunne näyttää?

Terkuin,

-Jenni

 

OSA KUVISTA: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Saan lapset kotiin!

Mieli mustana

Lounas pimeässä

6 parasta asiaa juuri nyt

Viimeaikoina

Saan lapset kotiin!

Huomenna on melko merkittävä päivä. Ensinnäkin me muutetaan puolison kanssa viimein virallisesti saman katon alle. Huomenna kannetaan tavarat sisään ja osa minun tavaroistani ulos. Päästään viimein eroon kahden asunnon limbosta, mikä on todella huojentavaa. Helpottaa suunnattomasti kun on yhteinen arki, koti ja talous.

Samoin saan huomenna lapset syyslomalta kotiin. Minulla on ollut viimeisten päivien ajan jatkuvasti aivan järkyttävä ikävä lapsia. En ole vieläkään tottunut näin pitkiin eroihin lapsista, vaikka niitä on loma-aikoina ollutkin. Me ollaan oltu lasten kanssa aina tiivis kolmen kopla, tehty kaikki yhdessä. Tällaiset pidemmät eroajat voi laskea vieläkin yhden käden sormilla.

Rantakatu. Nainen nojaamassa kaiteeseen. Taustalla näkyy merta, veneitä ja kaupunki.

Kun lapset tulevat

Huomenna saan lapseni kotiin sen jälkeen, kun ollaan saatu muutto hoidettua. Todettiin, että on parempi etteivät he ole säntäilemässä siellä täällä tiellä, kun tavaroita kannetaan. Mutta kun tilanne rauhoittuu ja he tulevat, minulla on suunnitelmissa tehdä lapsille jotain tosi hyvää iltapalaa. Mielessä kävi pinaattipannari, josta kumpikin tyttö ja me aikuiset pidämme. Siinä sitten syödään hyvin, halitaan, kerrotaan kuulumisia, luetaan rauhassa iltasatu ja sitten halitaan vähän lisää. Jutellaan ehkä vähän kuopuksen tulevista synttäreistä. Ensi kuukausi on kuopukseni synttärikuukausi ja hän on toivonut itselleen halloween teemaisia synttäreitä. Mutta niin ettei hänen rakastamiaan värejä pinkkiä ja lilaa unohdeta. Ja mikäli nuorimmainen haluaa nukkua kainalossani pitkän eron jälkeen, en todellakaan pistä vastaan.

Huomenna saan köllötellä illalla myös puolisoni kainalossa. Hän on tehnyt iltavuoroa viimeisen viikon ajan, joten olen ollut illat yksin kotona. Toki sillä on puolensa. Minä viihdyn hyvin yksinäni, mutta odotan sitä, että saadaan halailla sohvalla vierekkäin ja katsoa sarjaa tai leffaa yhdessä.

Rantakatu. Nainen nojaamassa kaiteeseen. Taustalla näkyy merta, veneitä ja kaupunki.

Huomenna kotona on taas ääntä ja meininkiä. En malta odottaa. Nämä päivät ovat tuntuneet aivan älyttömän pitkiltä. Normaalisti lapset ovat toisessa kodissa pitkän viikonlopun verran. Sinä aikana minä ehdin palautua intensiivisestä lapsijaksosta ja minulla riittää taas energiaa lapsille. Mikä on tuntunut hyvältä. Toki nyt, kun minulla on kumppani, joka haluaa ottaa vastuuta lapsista, niin minulla ei ole niin paljon palautumista kuin ennen. Ehkä senkin vuoksi tämä reilu viikko tuntuu niin pitkältä.

Onneksi rytmi normalisoituu taas tämän loman jälkeen ja me voidaan aloittaa elämä saman katon alla uusperheenä.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Mieli mustana

Lounas pimeässä

6 parasta asiaa juuri nyt

Viimeaikoina

Minulle tehtiin tarottulkinta