Tuomaan markkinat perheen kanssa
Minun on pitänyt monta vuotta viedä lapset Tuomaan markkinoita ihmettelemään. Sekä toki Tuomaan markkinoiden kuuluisaan karuselliin, joka pyörittää lapsia ja lapsen mielisiä vuodesta toiseen veloituksetta. Tänä vuonna me viimein päästiin lähtemään markkinoille koko kööri. Olen kyllä nauttinut niin paljon siitä, että me ollaan tehty vaikka mitä meidän uusperheen kesken. Minä olen kyllä edelleen se tapahtumatoimisto, mutta nyt saan koko perheen mukaan.
Tuomaan markkinat keräsivät tänä vuonna ensimmäisellä viikollaan peräti 150 000 kävijää. Mikä on ihan mahtavaa. Markkinat ovat koonneet tänä vuonna yhteen yli 100 käsityöläistä ja pientuottajaa myymään vastuulisesti tuotettuja käsityö, lahja- ja ruokatuotteita. Siellä oli tosiaan jokaiselle jotakin.

Tuomaan markkinoiden karuselli
Vierailtiin markkinoilla itsenäisyyspäivänä. Lähdettiin liikkeelle hyvissä ajoin, koska lapsilla tuntui olevan melkoisesti virtaa. Lapset odottivat tietysti kaikkein eniten markkinoiden karusellia. Hurmaava, vanhanajan karuselli onkin lapsiperheiden vetonaula, sillä se tarjoaa maksuttoman kyydin kaikille lapsille ja lapsen mielisille. Karuselliin mahtui aika paljon porukkaa kerralla, joten vaikka jono oli aika pitkä, se meni nopeasti. Kumppani kiipesi lasten kanssa karusellin kyytiin varmistamaan ettei pienempi esimerkiksi putoa kyydistä. Minä pysyttelin ulkopuolella ja räpsin heistä kuvia muistoksi.
Minusta on aivan ihanaa, että on tällainen ihana perinne, joka on vielä maksuton. Näin kaikki lapset pääsevät varmasti nauttimaan karusellin kyydistä. Tästä tulee ehdottomasti meidän perheen perinne. Vauva ei tosin taida vielä ensi vuonna kiivetä karusellin kyytiin.

Tuomaan markkinoilta löytää kyllä varmasti kaikkea ihanaa ja persoonallista pukinkonttiin. Me kierreltiin hetki markkinoilla ja maisteltiin vähän herkkuja. Käsityöläismakeiset veivät kielen mennessään. Mietin, pitäsikö sitä veilä kipaista markkinoille hakemaan pukinkonttiin vähän käsin tehtyä toffeeta.

Lopuksi me pysähdyttiin vielä riisipuurolle. Syötiin riisipuurot markkinoiden ulkotulien ääressä. 4 €:lla sai melkoisen kulhollisen riisipuuroa. Lapsille yksi tällainen kulhollinen olisi itseasiassa mennyt helposti puoliksi. Tämä oli kyllä varmaan heittämällä yksi tämän joulun tunnelmallisimpia hetkiä. Jouluinen Helsinki on muutenkin ihan mielettömän kaunis.

Käveltiin markkinoilta kotiin vielä Stockmannin jouluikkunan kautta. Meillä oli kyllä mielettömän ihana retki. Kotona katsottiin vielä jouluelokuvaa. Tai muut katsoi, minä nukahdin kesken kaiken.
Tuomaan markkinat ovat avoinna 22.12 asti, joten vielä sinne ehtii. Suosittelen käymään, jos markkinat eivät ole entuudestaan tutut.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Viime aikoina
Blogi on ollut nyt hyvin joulukalenteripainotteinen. Tarkoitus on ollut kirjoittaa enemmän, mutta tämä alkuraskauden väsymys on ollut viime viikkoina ihan huipussaan. Aamulla herääminen on ollut melko hidasta ja illalla uni on sitten tullut hetkessä. Nuokun sohvalla itseasiassa jo viiden aikaan, kun lapset katsovat Pikku Kakkosta. Lapset suhtautuvat kyllä todella ihanasti väsymykseeni. Vaikka yrittävät juoksuttaa minua edelleen samaan tahtiin, kuin ennenkin.

Koulun joulujuhla
Päästiin viikko sitten nauttimaan esikoisen ensimmäisestä koulun joulujuhlasta. Tuntuu edelleen ihan uskomattomalta, että minä olen tosiaan koululaisen vanhempi. Voi olla, että kevätjuhlassa ensimmäisen vuoden päätteeksi allekirjoittaneelta vierähtää muutama kyynel. Joulujuhla oli aivan ihana. Ekaluokkalaiset eivät esiintyneet, mutta esimerkiksi ystäväni kakkosluokkalaisen esitys oli aivan ihana.
Olen myös mielettömän ylpeä tuosta meidän koululaisesta. Hän on jaksanut tosi hienosti tämän ensimmäisen puolivuotisen. Vaikka iltaisin ollaankin selkeästi väsyneempiä.
Tällä viikolla kuopus sai myös kutsun esiopetukseen. Hän on ensi syksyn eskarilainen. Isompien osalta päiväkotitaival alkaa tosiaan olla taputeltu.

Nappasin joulujuhlan aamuna kuvan siitä, millaisessa asussa juhliin lähdin. Tumma mekko on sellainen, jonka olen ostanut kuopuksen vauvavuonna, mutta joka on jäänyt täysin käyttämättä. Isoksi osaksi omien epävarmuuksieni vuoksi. Se on kuitenkin edelleen ihana ja nyt nostin sen henkariin esille, jotta käyttäisin sitä enemmän.

Kuopuksen kanssa
Käytiin myös yhtenä päivänä kuopuksen kanssa ystäväni Pinjan studiolla kuvattavana. Pinjalla oli joku aika sitten mallihaku ja hän peräänkuulutti muun muassa viisivuotiasta mallia. No sellainenhan meiltä löytyi. Mentiin siis studiolle ja kuopus pääsi sovittelemaan muun muassa Pinjan kukkapantoja. Kuvista tulee varmasti todella ihania, enkä malta odottaa, että pääsen näkemään ne. Kuopukselle olin luvannut kuvausten jälkeen vielä pullat, kun huomattiin meidän suosikki Gateaun sijaitsevan aivan Pinjan studion vieressä. Kuopus tosin vaihtoi pullan lennosta suklaakakkuun, mikä sopi tietysti oikein hyvin. Tällainen kahdenkeskeinen kakkuhetki oli aivan ihana. Pitää järjestää tällainen vielä esikoisen kanssa.

Tehtiin tytöille hauskat poronutturat tänään. Minulla on ollut tänään todella huono olo, kiitos raskauden, joten keksittiin kivaa pikku puuhaa kotona. Olin ostanut Normalista tällaisen poronutturasetin ja lapset innostuivat siitä kumpikin. Tein siis vuoron perään kummallekin nutturan. Ehkä meidän pitää ostaa toinenkin tällainen setti, niin saadaan tehtyä kummallekin aatoksi joulukampaus. Tässä taas huomaa, että meillä ei ole enää ihan pieniä tyttöjä, kun kampaukset alkavat kiinnostaa yhä enemmän. Nuorempina he menivät vain tukka putkella niin, että ponnarit jäivät matkalle. Nyt näitä kampaustoiveita tulee vähän väliä.

Tällaisia kivoja pieniä juttuja on ollut tässä viime aikoina. Meidän arki on aika tavallista ja rauhallista. Ensi viikolla lapsilla ja puolisolla alkaa kaikilla kolmella kahden viikon loma! Tytöt ovat meidän kanssa puolet lomasta ja puolet ollaan vielä ihan aikuisten kesken. <3
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit


0