Hae
Big mamas home

Arki vauvan kanssa

Me ollaan eletty nyt jo useamman viikon verran tätä vauvaperhearkea. Edelleen tämä on kyllä sellainen tietty poikkeustila. Vauvavuoden kokeneet tietävät, mitä tarkoitan poikkeustilalla. Arki menee todella paljon vauvan ehdoilla. Yksi aikuinen nukkuu sohvalla ja menoja pitää suunnitella imettämisen mukaan. Mutta tämä kaikki on lopulta sellaista, mikä menee ohi aikanaan. Vauva ei ole ikuisesti pieni ja nämä rankimmat vuodet menevät lopulta todella nopeasti ohi.

Vauvaviikkoina elämä vauvan kanssa on lopulta aika leppoisaa. Kolmen lapsen kanssa päivät ovat aika täysiä ja tuntuu, että pitäisi oikeasti ratketa kolmeen paikkaan. Samaan aikaan päiviin mahtuu todella moni, todella leppoisiakin hetkiä, koska vanhemmat lapset ovat aika isoja ja pärjäävät hyvin.

Kahdenlaista arkea

Vauvaviikoilla mennään todella vauvantahtisesti. Näin pienen vauvan kanssa päiviin mahtuu todella paljon sylittelyä ja läheisyyttä. Paras päiväunipaikka on edelleen äidin sylissä, joten kantoreppu on ollut ihan korvaamaton apu. Saan kädet vapaaksi ja vauva saa hyvät unet rintaa vasten. Itsekseen hän nukkuu tällä hetkellä vain vartin tehotirsoja. Sen lisäksi vauva on myös jo tosi sosiaallinen ja kaipaa leikittämistä ja höpöttelyjä. Sittereissä hän ei viihdy vielä pitkiä aikoja, mutta harjoitellaan niitä mahdollisuuksien mukaan. Voihan toki olla, että tämä lapsi ei niille lopulta edes lämpene, mutta aion ainakin yrittää.

Muutaman viikon välein käydään vauvan kanssa Mamalempeellä vauvahieronnassa. Olen aiemmin tehnyt yhteistyön Mamalempeen kanssa, mutta jäätiin lopulta tyytyväisiksi asiakkaiksi. Siellä minä saan hetken hengähtää ja vauvan jumeja avataan. Meidän vauvalla on ollut pientä toispuoleisuutta, jota me vauvahieronnalla nyt hoidamme omakustanteisesti.

Meidän vauva on aivan ihana tyyppi. En voi muuta sanoa. Nautin suunnattomasti meidän vauva-arjesta, niin yhden, kuin kolmenkin lapsen kanssa. Viikot ovat hyvin erilaisia lapsiluvusta riippuen, mutta kummassakin on ehdottomasti puolensa. Vauvaviikoilla käydään pitkillä rauhallisilla kävelyillä, otetaan rennosti, pötkötellään vierekkäin ja nautitaan myös siitä omasta ajasta.

On taas tosi jännää miten nopeasti tämä arki on normalisoitunut vauvan syntymän jälkeen. Itselläni jäi uupumaan kokonaan se ekojen viikkojen kooma ja kaaos. Toki siinä oli paljon totuttelemista, mutta aika nopeasti arki oikeasti normalisoitui ja vauva sujahti osaksi meidän perhettä. Tiedän, että ollaan myös onnekkaita, kun meillä ei ole ollut mitään isompia vaivoja vauvan kanssa. Väitän toki sen vaikuttavan myös, että tämä on minulle kolmas kerta. Olen melkoinen äitikonkari jo. Ensimmäisten kertojen epävarmuus puuttuu ja osaan oikeasti ottaa tästä kaikesta ilon irti. Se on myös auttanut, että vanhemmat lapset ovat tosiaan jo aika isoja tyyppejä.

Lisää uusperhehöpinöitä löytyy myös Instagramissa @bmhjenni ja sen lisäksi voit tilata uutiskirjeeni.  Olisi kiva kuulla miten teidän kodissa on vauvavuosi sujunut? Onko se ollut ihana ja leppoisa, vai tunteidentäyteinen? Kommentoi tai lähetä minulle viestiä. Olisi ihanaa kuulla muiden kokemuksia.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Reilussa vuodessa suurperheen vanhemmaksi

Viikonloppu kuulumisia ja ajatuksia meidän uudesta arjesta

Vauvaviikon kuulumiset

Kolmas lapsi, kolmatta kertaa äiti

Viikonloppu kuvina

Viikonloppu kuvina

Meillä oli aivan ihana viikonloppu. Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet aika haipakkaa, kun ollaan perheenä totuteltu tähän vauva-arkeen. Joten pakko myöntää, kun lapsia on kotona vain yksi, joka ei puhu, eikä juurikaan liiku, päivät ovat olleet melko rauhallisia. Meillä on kyllä ollut melko aktiivinen viikonloppu. Pelkkää vauva kainalossa köllimistä tämä ei ole ollut, vaan sitä meidän perus arkea.

Viikonloppu

Harjoiteltiin muun muassa pienen sankarin kanssa tässä omassa, hienossa Stokken Steps tuolissa hengailua aamupalan ajan. Hän on varsinainen sylivauva, joten nämä muut välineet vaativat pientä totuttelua. Uskon kuitenkin, että tämäkin tulee pian tutummaksi ja ainakin allekirjoittaneen aamupala olisi vähän helpompi.

Olen edelleen iloinen siitä, että löydettiin tämä tuoli. Runko ja Newborn set ovat löytyneet molemmat käytettyinä, mikä oli ehdoton plussa itselle.

Kävin ostamassa viikonloppukimpun Itiksestä Kukkakauppa Versosta. Tämä kimppu oli aivan ihana. Pidän itse tällaisista pelkistetymmän värimaailman kimpuista. Paketointi oli myös kiva. Pidän valtavasti juuri tuollaisista pienistä yksityiskohdita.

Meillä oli lauantain ohjelmassa parhaan ystäväni lapsen kaksivuotis synttärit. Olin lupautunut leipomaan juhliin muffinsseja bestikseni tilauksesta. Minulla on super hyvä omenamuffinssiresepti, jota hyödynsin. Eikä resepti pettänyt tälläkään kertaa. Olen innostunut noin vuoden sisään leipomisesta ihan uudella tavalla, mikä on tosi ihanaa. Ja huomaan nyt myös kehittyneeni siinä. Se tarkoittaa myös sitä, että pystyn jakamaan teille ihania reseptejä jatkossakin.

Meillä oli kivaa juhlissa. Pienimmäinen nukkui tyytyväisenä juhlien yli ja rupesi kotona myös yöunille hyvin jouhevasti. Minusta tuntuu, että hän nukkuu nyt univelkoja pois, kun siskot eivät ole kotona metelöimässä. Hänen päiväunensa ovat nimittäin pidentyneet selkeästi tänä aikana. Vauva kiersi juhlissa sylistä syliin, mikä tarkoitti sitä, että minä ja puolisoni saatiin kerrankin syödä rauhassa ja join teenkin lämpimänä.

Sunnuntaina oli varsinainen merkkipäivä, sillä päästiin Katrin kanssa kuvaamaan asuja kuukauden tauon jälkeen. Oltiin kumpikin innoissamme tästä. Kuukauden tauko tuli sekä synnytykseni, että Katrin mökkiloman summana. Minä olisin ollut jo aikaisemmin valmis kuvaamaan. Mutta ihanaa, että saatiin kuvausputki auki nyt. Tuloksia näette pian täällä blogissa.

Ja tässä, paras mahdollinen iltapala. Pannulla paistettua hapanjuurileipää, pestoa, mozzarellaa, tomaattia ja basilikaa. Siis niin hyvää.

Sellainen viikonloppu. Mitä sinä puuhasit?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Ensimmäinen vauvaviikko

Vauva kaksi viikkoa

Kaikon kesäalesta vaatteita vauvalle

Kolmas synnytys

Vauvan ensimmäiset päivät