4 tämän hetken kysytyintä kysymystä Instagramissa
Mistä tuo vaaleanpunainen pörröinen neule on?
Kanervan sävyinen pörröinen neuletakki on Nansolta. Sain valita sen Nanson uutuuksista yhteistyön merkeissä. Se on todella lämmin, pehmoinen eikä kutita paljaalla iholla. Postauksen kuviin stailasin neuleen hieman eri tavalla ja tungin sen helmat ristiin hameeni vyötärönauhan alle. Tällä tavalla neuleeseen sai todella kivan kietaisu efektin. Valitettavasti tämä neuletakki on jo myyty loppuun, mutta Nansolta löytyy paljon muita ihania neuleita. Uutuuksista löytyy esimerkiksi ihana Nummi-neuletakki, jos heidän neuleensa kiinnostavat.

Teetkö itse kaiken tarjoilun ristiäisiin?
En ihan kaikkea. Pari juttua olen ulkoistanut sukulaisille, mutta kaikki makeat leivon itse. Meille tulee täytekakku, juustokakku ja cake popseja. Testailen vielä yhtä makeaa leivonnaista, mutta se on vielä pienoinen kysymysmerkki. Minulle ei ole ongelma leipoa itse. Rakastan leipomista ja olen saanut aikanaan saman mallin äidiltäni, joka on leiponut juhliin itse kaiken. Minulle ei tosin ole mikään ongelma hyödyntää puolivalmisteita tai täysin valmiita tuotteita niiden omien leipomusten lisäksi.

Miten olet palautunut raskaudesta ja synnytyksestä?
No siis, ensinnäkin, synnytyksestä palautuminen kestää noin vuoden ja siihen, että kroppa on täysin entisellään synnytyksen ja raskauden jälkeen, kestää viisi vuotta. Joten tässä ollaan aivan alkumetreillä. Mutta palautuminen on lähtenyt käyntiin tosi hyvin. Palautuminen ei ole pelkästään takaisin omaan painoon pääsemistä, vaan paljon paljon muutakin. Jälkitarkastuksessa sain luvan palata hiljalleen liikunnan pariin. Sen myötä olen mielenkiinnolla katsellut erilaisia valmennuksia, mutta en ole vielä tehnyt päätöstä mistään.


Milloin kirjoitat taas jotain sisustusaiheista?
Tätä minulta kysytään usein. Tilini lähtivät aikanaan liikkeelle sisustuspainotteisina tileinä ja ovat nyt muuttuneet muotipainotteisiksi. Mutta minun on tarkoitus julkaista pian, ehkä seuraavaksi vähän jotain sisustusaiheista. Paljoa täällä ei ole nyt tapahtunut, mutta listalla on edelleen isojen tyttöjen huoneen järjestäminen uusiksi. Siitä raportoin, kunhan saadaan homma valmiiksi. Kiinnostaako sinua muuten sisustusjutut?
Tässä oli nyt tällainen vähän erilainen postaus kuin yleensä. Mitä pidit? Instagramissa @bmhjenni minut saa he
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Miltä tämä kalenteriviikko näyttää
Miltä tämä kalenteriviikko näyttää?
Eletään syyskuun viimeistä viikkoa. Aika on mennyt todella nopeati. Vastahan tässä oltiin viimeisillään raskaana ja elettiin heinäkuuta. Nyt vauva-arkea on takana jo kaksi kuukautta. Ihan uskomatonta. Ristiäiset lähestyy kovaa vauhtia ja suunnittelen niitä parhaillaan. Palaan juhlasuunnitelmiin vielä omassa postauksessaan. Olen googlannut tällä viikolla niin sohvapöytää, tiskikonetta, kuin myös silitysrautaa. Näistä ensimmäiseksi mainittu on aiheuttanut melkoista päänvaivaa jo useamman vuoden.
Nyt halusin kuitenkin näyttää, millainen on meidän kalenteriviikko. Tämä vauva-arki on saanut aikaan sen, että minulla tuntuu olevan kalenteri jatkuvasti sekaisin. Jouduin järjestelemään tämän viikon menoja hieman uudelleen, koska olin epähuomiossa sopinut asioita päällekäin.
Miltä tämä kalenteriviikko näyttää:
Maanantai
Maanantaille meillä oli kalenterissa sovittuna niin vauvan kaksikuukautis neuvola, kuin koululaisen oppimiskeskustelu. Kumppanillani sattui olemaan myös vapaapäivä, joten hän pääsi meidän mukaan neuvolaan. Yritämme mahdollisuuksien mukaan käydä neuvolassa yhdessä, koska puolisolleni tämä on ensimmäinen vauvavuosia ja kaikki on hänelle uutta. Hän saa kysellä neuvolassa kaikesta mikä mieltä askarruttaa. Kerron neuvolakuulumisista myöhemmin enemmän, mutta kaikenkaikkeaan kaikki oli hyvin. Vauva kasvaa ja kehittyy juuri niin kuin pitääkin. Iltapäivällä suuntasin lapsen koululle keskusteluun. Sen jälkeen sovittiin puolison kanssa treffit läheiseen kauppakeskukseen ja vietiin meidän robotti-imuri huoltoon.

Tiistai
Tiistaina minulla oli sovittuna aamulle lenkki/sparrailutreffit Iinan kanssa ja päivälle sitten jälkitarkastus. Joten, kun aamulla olin imettänyt vauvan, aloin laittamaan itseäni, sekä pientä valmiiksi vaunulenkkiä varten. Vaunulenkin ja jälkitarkastuksen välissä oli juuri sen verran aikaa, että ehdin käydä kotona imettämässä. Jälkitarkastus oli todella hyvä kokemus. Loppupäivän olinkin sitten vauvan kanssa kotona ja puoliso tuli kotiin illalla. Vastasin päivän aikana myös pariin sähköpostiin ja illalla kirjoitin blogipostauksen. Tilasin myös ristiäisiä varten vielä muutaman jutun.
Keskiviikko
Keskiviikkona meillä piti olla aamusta fysioterapeutin käynti, mutta se siirtyi myöhemmälle. Tästä tuli soitto edellisenä päivänä. Kumppanillani on myöhäisempi vuoro, joten hän on päivällä kotona meidän kanssamme. Haluan aloittaa tällä viikolla ristiäisleipomiset, joten puoliso saa olla vauvan kanssa. Leivon ainakin kakkupohjan, cake pops pohjan, sekä pikkuleivät valmiiksi. Vauvan päiväuniaikaan todennäköisesi myös kirjoitan ja sen lisäksi minulla on useita kuvia läpi käytävänä.
Torstai
Torstain kalenteri on pysynyt tyhjänä. Pidän mielellään viikossa myös niitä vapaita rauhallisia päiviä, jolloin vauvan kanssa saa kölliä ja nautiskella ihan rauhassa. Todennäköisesti edistän myös ristiäisten leivontaprojektia kun puolisoni on kotona. Torstai tulee siis todennäköisesti olemaan hyvin samanlainen, kuin keskiviikko.
Perjantai
Perjantai on vaihtopäivä, joten iltapäivällä koululainen tulee omatoimisesti kotiin ja minä haen eskarilaisen. Perjantaina on myös vauvanpäivä, joka tarkoittaa muun muassa Mamalempeen avoimia ovia. Tarkoitus olisi siis pyörähtää keskustassa moikkaamassa Miiaa. Iltapäivä ja ilta meneekin sitten lasten kanssa. Puoliso on illan töissä, joten olen kolmikon kanssa keskenäni. Perjantai on yleensä pyhitetty rauhoittumiselle ja meidän kotiin asettumiselle. Yleensä vaihtopäivän iltana on hulinaa enemmän kuin tavallisesti.

Lauantai
Lauantait meillä on yleensä myös aika rentoja ja rauhallisia päiviä. Kumppanini on yleensä lauantait töissä, joten ollaan lasten kanssa keskenään. Haluan tarjota lapsille aikaa myös palautua arkiviikoista ja siksi haluan, että meillä on päiviä joille ei ole sovittu mitään.
Sunnuntai
Sunnuntai on puolisoni säännöllinen vapaapäivä, joten yhteiset menot ja retket on sovittu sen vuoksi yleensä sunnuntaille. Tänä sunnuntaina tavataan meidän doula viimeisen kerran ja jutellaan synnytyksestä. Käynti on ihan vähän venynyt, mutta ei pahasti. Ja oikeastaan ihan hyvä, niin olen saanut hieman etäisyyttä synnytykseen. Siitä keskustelu onnistuu todennäköisesti paremmin. Meillä oli myös alustavasti suunniteltu ylimääräinen kuvauspäivä Katrin kanssa, mutta tämä varmistuu vielä tällä viikolla. Jos aikaa jää, niin leivontaprojekti sen kuin jatkuu. Ristiäisiin on tässä vaiheessa viikko aikaa.
Miltä sinun viikkosi näyttää? Jos meidän perheen arjen seuraaminen kiinnostaa niin kannattaa ottaa seurantaan Instagram tilini @bmhjenni. Kannattaa myös tilata uutiskirjeeni.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit


3