Hae
Big mamas home

Miten stailasin siistin villakangastakin ja rennon college-puseron

Hei ihana! 💖 Miten jouluvalmistelut sujuvat, kun jouluun on kaksi viikkoa jäljellä? Minä odotan tällä hetkellä lomaa, jonka aion pitää joulukuun lopussa. Pysyn siis pois somesta ja täältä blogista ja lataan akkuja. Aion lukea kirjoja ja viettää aikaa perheeni kanssa. Totte on jouluna myös lomalla, niin saadaan nauttia siitä ajasta ihan rauhassa. Isot lapset ovat joulunpyhät toisessa kodissa, mutta saadaan nauttia heistä kuitenkin suurin osa lomaa, mitä myös odotetaan.  Mutta tässä on vielä hieman töitä ennen ja muuta puhaa ennen lomaa. Minulla on tulossa myös yksi yhteistyö vielä Instagramin puolella.

 

 

Tässä teille asu, jonka jakamista olen odottanut koko syksyn. Zizzin maailman ihanin college-pusero. Rakastan tuota puseroa. Se on ihanan pehmeä ja rennon oloinen päällä. Väri ja malli ovat myös ihan täydellisiä. Tämä on tällä hetkellä ihan ehdottomasti yksi lempivaatteitani.

Koska pakkaspäiviä ei ole ollut kovin montaa tämän vuoden puolella. Olen päässyt myös käyttämään tuota Ulla Popkenin (mainos/saatu*) kaunista villakangastakkia, joka on muuten oikeasti lämmin. Jos olen jotain oppinut viime vuosina niin sen, että polyesteri ei kyllä lämmitä. Vitsit miten vaikeaa se on ollut tajuta. 😅 Mutta ero tämän takin kanssa, jossa yli puolet on villaa, on kuin yö ja päivä.

 

 

Noista Smiling Designin korvakoruista tulee muuten ihan mieleen joulupallot. Nämä ovat olleet ihanat joulunajan korvikset niiden mun corgipyllyjen kaveriksi. Nämä ovat olleet vähän hillitymmät.

 

Päivän asu

Takki / ULLA POPKEN (mainos/saatu*)

College / ZIZZI

Keinonahkalegginssit / H&M

Kengät / NEW LOOK

Laukku / SECOND HAND

Korvakorut / SMILING DESING (uniikit)

 

 

Tykkään muutenkin todella paljon tästä yhdistelmästä, tosi rento college-pusero, siisti ja pitkä takki ja sitten rouheutta keinonahkalegginsseillä, sekä maihareilla. Nämä kaikki sopii niin hyvin yhteen, että ei ole tosikaan. 🤩

Ja vitsit miten lyhyiltä nuo kuvissa vilkkuvavat vaaleansiniset kynnet näyttääkään. Olen noiden kuvausten jälkeen testannut uuden brändin kynsiä, jotka on paljon pidemmät ja nyt nämä pitkät tuntuvat jo ihan omalta. Vaikka en saa käsiä nyrkkiin näiden kanssa. Mutta tykkään niin paljon siitä, että kynnet ovat laitetut. Nämä press on-kynnet ovat olleet itselleni tosi hyvä vaihtoehto. Varsinkin kun press on-kynnet ovat kehittyneet aivan valtavasti nuoruusvuosistani.

Mitä pidät asusta? Tai oletko testannut press on kynsiä?

 

Ihanaa joulun odotusta!

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Harmaa neule ja musta vekkihame

Kun tunsin itseni söpöksi

Näin stailasin asun lanseeraustilaisuuteen

Hei ihana! 💖 Nämä asukuvat on otettu jo alkusyksystä, mutta ne ovat jääneet odottamaan vuoroaan. Halusin kuitenkin ehdottomasti julkaista nämä. Asu herätti Instagarmissa kysymyksiä, joten haluan laittaa sen talteen myös tänne blogiin.

Olin syksyllä ihan uskomattoman upeassa tilaisuudessa, johon pukeuduin tähän kyseiseen asuun. Otin Katrin itselleni aveciksi ja napattiin yhdessä asukuvat ennen tilaisuutta. Tämä asu sopisi mielestäni hyvin myös pikkujouluihin, joten siinä mielessä nämä kuvat tulevat juuri sopivaan aikaan. Onko siellä jo pikkujoulupippaloita sovittuna?

 

 

Liehuva paita ja keinonahkahousut

Paita on jo useamman vuoden vanha ja olen puketunut siihen muun muassa minun ja Toten ensitreffeille. Tämä paita on myös sellainen, että se meinaa herkästi unohtua ja jäädä kaappiin, mutta aina kun puen sen, fiilis on tosi hyvä. Se tuntuu päällä tosi kivalta ja kevyeltä. Se on myös malliltaan sellainen, että olo on siinä hyvä ja turvallinen. Eli tämän voi pukea huoletta päälle myös silloin, kun sattuu olemaan huono päivä oman kehosuhteen kanssa.

Housut on saatu aiemman yhteistyön yhteydessä pitkäaikaiselta kumppaniltani Ulla Popkenilta (mainos*). Ne on tosi kivat, paksut keinonahkahousut, jotka valitsin viimeksi viime viikonlopun pikkujouluihin.

 

 

Päivän asu

Paita / H&M

Housut / ULLA POPKEN (saatu/mainos*)

Kengät / ULLA POPKEN (saatu/mainos*)

Laukku / SECOND HAND

Korvakorut / SOLA VISUALS

 

 

Tämä on oma asuni tilaisuuksiin, joihin tarvitsee laittaa jotain siistimpää päälle. Asu tuntuu päällä riittävän rennolta ja näyttää ulospäin hyvältä. Nuo hopeiset kengät ovat todellinen loppusilaus asulle.

Mitä pidit tästä asusta?

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Valkoinen pooloneule ja luminen maisema

Neulemekko ja kangastakki yhdessä