Feta-tomaattipiirakka
Vuorossa on yksi resepti taannoisista juhlista. Tämä oli todellinen hitti! Meillä oli kahta suolaista piirakkaa. Tein kasvisversion meidän perheen kestosuosikista eli tacopiirakasta ja sen lisäksi tämä feta-tomaattipiirakka. Tästä ei jäänyt lopulta murustakaan ja useampi vieras kehui tätä.
Resepti oli tullut aikoinaan vastaan Instagramissa @sarkkulind-tilillä. Koska nautin siitä, että hyvät reseptit löytyvät helposti omasta blogista, niin kirjoitan tämän myös teille ylös. Olen myös muuttanut ihan vähän alkuperäistä reseptiä.

Tämä tuore piirakka on aivan ihanaa vaihtelua sellaisille perinteisille uunissa pastetuille piirakoille. Tässä nimittäin paistetaan vain pohja uunissa. Tällä on myös helppo tehdä vaikutus vieraisiin, sillä tämän pyöräyttäminen ei ole vaikeaa. Pohjan voi ostaa valmiina kaupasta ja paistetun pohjan päälle vain levitetään täytteet. Eli todella helppoa.

Feta-tomaattipiirakka
(Pellillinen)
Ainekset
- 1 iso lehtitaikina levy
- 1 kananmuna
- 1 rkl seesaminsiemeniä
- 200 g fetajuustoa
- 100 g tuorejuustoa
- 2 rkl turkkilaista jugurttia
- 1 valkosipulinkynsi
- 2 tl sitruunankuorta
- 300 g miniluumutomaatteja
- Versosekoitus
- Tuoretta basilikaa
- 125 g mini mozzarellaa
- Oliiviöljyä
- Suolaa
- Pippuria
Resepti
- Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli hieman isommaksi.
- Leikkaa reunoille ”kehys” melkein pohjaan asti. Voitele ne munalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Painele pohjaan haarukalla reikiä.
- Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
- Anna pohjan jäähtyä.
- Murenna feta kulhoon. Vatkaa sen joukkoon tuorejuusto, sitruunaraaste, raastettu valkosipulin kynsi, sekä suola ja pippuri.
- Painele pohja keskeltä alaspäin. Jätä reunat koholle.
- Levitä fetaseos pohjalle.
- Levitä pohjalle versoseos ja puolitetut miniluumutomaatit, sekä mini mozzarellat.
- Lorauta päälle oliiviöjyä ja mausta vielä suolalla ja pippurilla.
Tämä tulee olemaan meidän perheen vakiopiirakka juhlissa. Meinaatko kokeilla tätä piirakkaa?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Helppo ja herkullinen marmoroitu mansikkajuustokakku
Pehmeät, hiukan tahmeat suklaamuffinssit ja marenkikreemi
New York cheesecake eli amerikkalainen juustokakku
Suussa sulavat suklaabrowniet mansikkavaahdolla
Söpöt minimarengit kinuskikreemillä
Satokausiruokaa: Myskikurpitsalasagne ja pellillinen puurorieskaa
Postauksessa näkyy PR-lahjana saatuja tuotteita.*
En ole niin perillä satokausikokkaamisesta, kuin haluaisin olla. Tämä on sellainen asia, johon oikeassa elämäntilanteessa haluaisin panostaa. Siksi olin innoissani, kun pääsin Sugar Helsingin toimistolle satokausi PR-tilaisuuteen tutustumaan erilaisiin tähän syyskauteen istuviin tuotteisiin.
Tilaisuudessa oli Kymppi-brändi esittelemässä omia tuotteitaan. Sain heiltä kolme erillaista kasvissosepakkausta ja reseptejä testiin. Olin näistä tuotteista todella innoissani, koska valmiit kasvissoseet ovat parhaimmillaan loistava arjen pelastus. Kasvissoseet on myös ihan mahtava tapa piilottaa nirsojenkin lasten ruokaa lisää kasviksia.
Kymppi on lanseerannut uudet myskikurpitsa, kukkakaali-parsakaali ja palsternakka soseet.

Me päätettiin kokeilla myös näitä reseptejä, joita soseiden mukana saatiin. Valikoitiin ensimmäiseksi testiin myskikurpitsalasagen, johon tuli mukaan Kympiltä saatu valmis myskikurpitsasose. Lasagne upposi 3/5:stä todella hyvin.
Leivoin lasagnen kaveriksi pellillisen rieskaa. Tämä kaurapuurorieska on alunperin ollut vauvan/taaperon sormiruokaresepti, josta on tullut itseasiassa meidän koko perheen resepti. Meillä nimittäin kaikki rakastavat näitä kaurapuurorieskoja. Nyt tein näistä ensimmäistä kertaa peltiverison, joka oli erittäin toimiva.
Jaan teidän kanssa nyt nämä molemmat reseptit.

Myskikurpitsalasagne
Ainekset
- 1 punasipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 2 rkl öljyä
- 430 g Kymppi myskikurpitsasosetta
- 70 g tomaattipyreetä
- 1 1/2 tl suolaa
- 1/2 tl mustapippuria
- 1 tl timjamia
- 2 dl ruokakermaa
- n. 3-4 dl vettä (tarpeen mukaan)
- 1 rku basilikaa
- 1 ps pinaattia
- 3 ps mozarellaa
- 9-12 kpl lasagnelevyjä
- (Kirsikkatomaatteja)
- Kuori ja pilko sipulit. Kuulota sipulit öljyssä.
- Lisää pannulle myskikurpitsasose, tomaattipyree, mausteet, ruokakerma ja tarpeen mukaan vettä.
- Levitä reilu kauhallinen myskikurpitsakastiketta uunivuoan pohjalle.
- Lado päälle noin kolme lasagnelevyä. Levitä päälle kastiketta. Ripottele päälle basilikanlehtiä ja pinaattia. Revi päälle yksi mozzarellaa.
- Toista.
- Pinnalle vielä koristeeksi kirsikkatomaatteja.
- Paista 200-asteisessa uunissa n. 30-40 minuuttia.
- Anna lasagnen vetäytyä 10 minuuttia ennen tarjoamista.

Kaurapuuropeltirieska
- 3 dl puuroa
- 1,5 dl maitoa
- 2 omena
- 2 munaa
- 1/2 tl suolaa
- 3 dl vehnäjauhoja
- 2 rkl öljyä
- Tee puuro.
- Raasta omenat.
- Sekoita kaikki ainekset keskenään.
- Levitä taikina pellille.
- Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.
- Kun rieska on jäähnyt, leikkaa sopivan kokoisiksi palasiksi.
Tämä on sellainen ruoka, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos haluat lisätä kasvisruokia perheen ruokalistalle. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kesäkeitto, joka muutti käsitykseni kesäkeitosta
Meidän perheen viikon arkiruuat


0