Hae
Big mamas home

Marenkikreemi ja sen värjäys

*Sisältää mainoslinkkejä

Nyt mennään aiemman täytekakun kuorrutteeseen ja koristeluun! Olen tehnyt nyt hieman omia testauksiani ja todennut, että kuorruttamisessa marenkikreemi on verraton. Koen sen helpommaksi ja pehmeämmäksi työstää, kuin esimerkiksi voikreemi. Se on myös ulkonäötään samenttisempaa. Tämän kanssa pitää nähdä hieman enemmän vaivaa, mutta se on ehdottomasti sen arvoista.

 

 

Käytin kakun kuorruttamisessa neljää eri väriä (valkoinen, vihreä, vaaleanpunainen ja kerma). Käytän ehdottomasti eniten Fractal Colorsin elintarvikse värejä, jotka ostan My Dream Daysta (mainoslinkki*). Tykkään erityisesti helposta pakkauksesta. Tähän kakkuun käytin Fractal Clorsin sävyjä Cream (mainoslinnki*), Flamingo (mainoslinkki*) ja Grass green (mainoslinkki*). Käytin sävyjä todella varoen, jotta sain riittävän hempeät sävyt.

 

 

Käytin tähän marenkikreemiin muuten Eleplantin palaa, joka siis toimii täysin kuin voi, mutta on vegaaninen. Siinä on myös toinen loistava ominaisuus. Eleplantista tehty voikreemin on suoraan valkoista, ilman erillistä värjäämistä. Tavallisesta voista tehdessä, kreemi jää aavistuksen keltaiseksi.

 

VINKKI: Varmista, että voi ja munat ovat huoneenlämpöisiä.

 

Marenkikreemi

 

  • 5 huoneenlämpöistä kananmunaa
  • 1/3 dl vettä
  • 1 3/4 + 3/4 dl sokeria
  • 500 g huoneenlämpöistä voita

 

Resepti:

  1. Riko munat ja erottele valkuaiset omaan kulhoonsa.
  2. Mittaa kattilaan vesi ja 1 3/4 dl sokeria. Suosittelen pientä kattilaa.
  3. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Sekoita, kunnes sokeri on liuennut veden sekaan.
  4. Ota kattila liedeltä.
  5. Vatkaa valkuaisista kevyt vaahto. Koostumuksen pitäisi olla valkoista, liikkuvaa ja siitä pitäisi erottaa pienet kuplat.
  6. Lisää 3/4 dl sokeria valkuaisvaahtoon hiljakseen, koko ajan vatkaten.
  7. Jatka vatkaamista. Laita samalla sokeriliemi takaisin lämpimälle levylle. Laita elektroninen lämpömittari sokeriliemeen. Anna kiehua hiljakseen, kunnes seos on 115 asteista.
  8. Kaada sokerivesi ohuena nauhana valkuaisvaahdon sekaan. Vatkaa koko ajan.
  9. Jatkaa vatkaamista, kunnes marenki on huoneen lämpöistä. Ainakin 15 minuuttia. (Ole tarkkana, jos marenki on liian kuumaa, se sulattaa voin.)
  10. Vatkaa tässä välissä voita, kunnes sen väri muuttuu vaaleaksi.
  11. Lisää marenki voin sekaan muutamassa erässä.
  12. Kreemin rakenne todennäköisesti muuttuu vatkatessa, mutta jatkaa vatkaamista, kunnes koostumus on samettinen.
  13. Värjää kreemi haluamillasi väreillä.

 

VINKKI: Kreemin voi myös halutessaan maustaa. Itse käytin vadelma-aromia (mainoslinkki*) kreemin maustamiseen.

 

 

Suosittelen vielä kerran kokeilemaan marenkikreemiä. Se on ehdottomasti sen arvoista, vaikka vaatiikin hieman työtä.

-Jenni

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Pellillinen maailman parasta porkkanapiirakkaa

Ihana vadelma valkosuklaa juustokakku

Mehevät browniet ja ihana suklaamousse

Suosikkireseptit lastenjuhliin

Todelliset unelmamuffinssit kinuskikreemillä

Sitruuna-vadelma täytekakku ja sokerikakkupohja

Vietimme toissa viikonloppuna äitini syntymäpäiviä. Äiti oli toivonut juhlia perheen kesken ja nyyttikesteinä. Minä tarjouduin leipomaan kakun. Oli aivan ihanaa päästä leipomaan äidille kakku! Hän kun on leiponut meille kaiken maailman täyte- ja autokakut, kun olemme olleet pieniä, joten ihanaa kun voin antaa edes hieman takaisin. Oli kiva päästä leipomaan myös kakku hieman aikuisempaan makuun.

Meidän perheessä myös minä olen se, jolle äidin jauhopeukalo ja rakkaus leipomiseen lopulta periytyi. Olen saanut viettää hyvin pullantuoksuisen lapsuuden, josta into leipomiseen on taatusti lähtenyt. Olen tästä aivan tavattoman kiitollinen.

 

 

Mietin millaisista kakuista meidän äiti pitäisi. Tiedän, että hän arvostaa kakuissa sellaista pientä happamuutta sen makean ohessa. Siksi alusta asti ajattelin laittaa kakun täytteeseen jotain sitruunaa. Lopulta, pienen suunnittelun jälkeen päädyin lemoncurdiin ja helppoon vadelmamousseen. Näistä tulisi sellainen raikas, ihana kakku.

Tässä postauksessa on ohjeet itse kakkupohjaan ja vadelmatäytteeseen. Lemoncurdin ostin valmiina kaupasta ja kuortutukseen, sekä koristeluun palaan ihan omassa postauksessaan.

 

 

Pohjaksi valikoitui perus sokerikakkupohja. Olen viimein ratkaissut ongelman, joka itselläni liittyy kakkupohjiin. Olen miettinyt mikä siinä on, kun en ole saanut niistä riittävän kuohkeita. Ongelma on ollut se, että olen vatkannut taikinaa aivan liian vähän. Muna-sokeriseosta saa vatkata oikeasti minuutteja. Harvassa ohjeessa kerrrotaan tätä, joten itse olen vatkannut aivan liian vähän. Sen jälkeen, kun lopetin kiirehtimisen, kakkupohjistani on alkanut tulla oikeasti ihania ja kuohkeita.

Käytin pohjaan perinteistä lasitekniikkaa, joka on kyllä ihan lyömätön tässä puuhassa. Eli mittasin kolmeen lasiin saman verran munia, sokeria ja jauhoja. Mittasuhteet menevät kerralla nappiin.

 

 

Sokerikakkupohja

 

  • 5 munaa
  • sokeria
  • jauhoja
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 tl leivinjauhetta

 

Ohje:
  1. Mittaa kolmeen lasiin munat, sokeri ja jauhot. Lisää sokerin sekaan vaniljasokeri ja jauhojen sekaan leivinjauhe.
  2. Vatkaa munat ja sokeri keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Älä kiirehdi. Vatkaa rauhassa vähintään viisi minuuttia. Tässä maltti on valttia.
  3. Kun munat ja sokeri ovat vaaleaa vaahtoa, siivilöi sekaan jauhot noin kolmessa erässä ja kääntele ne rauhassa sekaisin.
  4. Kaada voideltuun vuokaan.
  5. Paista uunissa 175 asteessa noin 40 minuuttia uunista riippuen.

 

 

Vadelmatäyte

(Kahteen väliin)

 

  • 6 dl vispikermaa
  • 2 rkl sokeria
  • 400 g kotimaisia vadelmia
  • 6 rkl vaniljakreemijauhetta

 

Ohje:

  1. Vatkaa vispikerma vaahdoksi.
  2. Mausta sokerilla.
  3. Kaada sekaan vadelmat. Tähän käy niin tuoreet, kuin pakastevadelmat. (Muista, että ulkomaalaisia vadelmia pitää keittää ennen käyttöä.)
  4. Sekoita joukkoon vaniljakreemijauhetta, kunnes täytteen koostumus on jämäkkä.
  5. Täytä kakku.

 

HUOM! Itse käytin kakussa tosiaan myös kaupan lemoncurdia tuomaan kakkuun hieman hapokkuutta.

 

Kakun kuorrutukseen ja koristeluun palaan tosiaan omassa postauksessaan! Kerro, meinaatko kokeilla tätä yhdistelmää?

-Jenni

 

Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Pellillinen maailman parasta porkkanapiirakkaa

Ihana vadelma valkosuklaa juustokakku

Mehevät browniet ja ihana suklaamousse

Suosikkireseptit lastenjuhliin

Todelliset unelmamuffinssit kinuskikreemillä