Juhannus kotona
Hei ihana! 🩷 Miten sinun juhannuksesi sujui? Missä ja kenen kanssa vietit sitä? Me oltiin kotosalla, sillä perheessä sairastettiin juuri silloin kesäflunssaa. Meillä olisi ollut myös suunnitelmia ystävien kanssa, mutta jouduttiin perumaan ne tästä syystä. Mikä ei haitannut. Me eletään juuri nyt aikaa, kun meillä sairastellaan enemmän, koska perheessä on pieni lapsi. Mutta tämä aika ei kestä ikuisesti. Taapero ei ole ikuisesti taapero. Hän kasvaa kohisten ja nyt koululaisten kanssa huomaa jo sen, miten paljon vähemmän he ovat sairaana kuin muutama vuosi sitten.
Sen lisäksi, että jouduttiin perumaan reissu ystävien luokse, niin muutkaan suunnitelmat eivät menneet ihan nappiin. Meidän oli tarkoitus tehdä päiväretki yhteen tiettyyn paikkaan, mutta erilaisten muuttujien myötä sekään ei onnistunut niin kuin suunniteltiin.
Mutta näiden sijaan vietettiin aikaa yhdessä. Tehtiin itse jäätelöä, katsottiin elokuvia ja ulkoiltiin paljon. Minä pysyin terveenä, joten lenkkeilin joka päivä. Mikä oli muuten aivan ihanaa.

Juhannuksen taika hukassa
Täytyy myöntää, että tänä vuonna juhannustunnelma ei täysin tavoittanut ainakaan minua. Se ei eronnut arjesta oikeastaan mitenkään, edellä mainituista syistä. Sen lisäksi hautauduin aattona vielä biologian tehtäviin. Osan päivää mielessä pyörivät ainoastaan biomit, lajit ja luonnon monimuotoisuus.
Ollessani lenkillä juhannusaattona ja nähdessäni ihmisiä piknikillä ja grillaamassa tajusin, että nyt tosiaan vietetään juhannusta. Keskikesän juhla ei tuntunut juhlalta, kun osa perheestä on kipeänä.
Itselleni kuitenkin kaikkein tärkeintä oli se, että oltiin yhdessä. Sain halata kaikkia mun lapsia ja nauttia Toten seurasta iltaisin. Siinä oli loppujen lopuksi kaikki se, mitä oikeasti tarvitsin.
En muutenkaan kaipaa mitään suurellista, vaan olen tyytyväinen yksinkertaisiin asioihin, meidän kotiin, perheen seuraan ja arjen pieniin ihaniin nautintoihin.

Ulkoilua
Alkukesän säät eivät ole olleet parhaita mahdollisia. Aurinkoisia päiviä on viikottain, mutta ei kovin montaa. Sade on yllättänyt kerran jos toisenkin. Viimeksi tänään lenkillä alkoi sataa niin, että kastuin läpimäräksi. Kun matkaa kotiin oli enää muutama metri jäljellä, niin se loppui. Tietyllä tapaa toisaalta nautin kastumisesta. Kyseessä oli lämmin, kesäinen sadekuuro, joka ennen kaikkea virkisti.
Käytiin sunnuntaina lasten kanssa myös pyörälenkillä, kun porukan kunto salli sen. Myös taapero pyöräili potkupyörällään osan matkaa. Osan hän käveli ja kotiin päin matkusti rattaissa. Hän kävelee nyt jo ikäisekseen tosi pitkiä matkoja, mutta pidetään vielä rattaita mukana. Vaikka niitä ei välttämättä edes tarvitsisi. Tuo pienen ihmisen jaksaminen on kuitenkin vielä vähän arpapeliä, joten parempi pitää suunnitelma B mukana.
Oli joka tapauksessa ihanaa retkeillä yhdessä koko porukalla. Näitä hetkiä olen odottanut viime joulusta asti, kun taapero sai joululahjaksi potkupyörän. Näin jo silloin sieluni silmin yhteiset nämä yhteiset pyöräretket kesäpäivinä. Nyt me eletään näitä unelmia. Taapero on ottanut tosi hienosti potkupyörän haltuun. Vielä pysytään onneksi Toten kanssa perässä, niin voidaan olla tukena ja turvana.
Pysähdyttiin läheiselle pienelle joelle ihmettelemään kaloja. Kaikki kolme olivat tästä super innoissaan. Tätä oli ihan parasta katsella. Kotona jouduin sitten lenkkaripyykille, sillä joen ranta oli melko mutainen.

Eli ei ihan sellainen juhannus, kuin olimme odottaneet, mutta oikein kiva kuitenkin. Katsotaan, jos ensi vuonna voidaan viettää sellainen juhannus, joka tuntuu vähän enemmän juhannukselta. Onneksi näitä pyhiä tulee vielä lisää.
Tähän loppuun vinkkaan, että tehtiin Katrin kanssa yhdessä YouTuben puolelle pari videota, jossa vastataan seuraajien kysymyksiin. Kumpikin video on jo julki, joten voit halutessasi katsoa videot saman tien. Tämä linkki vie suoraan minun kanavalleni ja kyseiseen videoon. Tästä linkistä pääset suoraan Katrin kanavalle katsomaan videon.
Olisi kiva kuulla, mitä pidit videoista, jos päädyit ne katsomaan.
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Yhtä keuhkokuume diagnoosia myöhemmin
Koululaisten yhteiset kaverisynttärit
*Sisältää mainoslinkkejä
Tämän postauksen kirjoittamisessa on mennyt todella kauan. Juhlia vietettiin nimitääin maaliskuun puolella ja nyt eletään jo huhtikuun loppua. Mutta parempi kai myöhään, kuin ei milloinkaan.
Kirjoitan hieman juhlista teille ja linkkaan juhlatarvikkeet My dream dayn (mainoslinkki*) puolelta, josta ostettiin jälleen kerran kaikki tarpeellinen kemuihin. Kyseinen juhlakauppa on meidän ehdoton suosikki kaikessa juhlien järjestämisessä ja leipomisessa.

Meidän kumpikin koululainen on syntyneet loppu vuodesta aika lähekkäin. Kumpikin sai silloin omat synttärijuhlat sukulaisille ja sovittiin, että pidettäisiin kaverisynttärit taas kimpassa. Tämä kävi kummallekin. Alkuvuosi meni taas aivan hujauksessa ja jossain vaiheessa huomattiin, että niitä synttäreitä olisi hyvä alkaa juhlimaan. Lyötiin oikeastaan siltä seisomalta päivä lukkoon ja lapset askarteli kutsut kavereilleen. Kumpikin sai kutsua viisi kaveria.

Tarjoiluista
Nyt, parista kaverisynttäreistä oppineena, todettiin ettei tehdä ollenkaan kakkua. Se on jäänyt nimittäin aina syömättä, oli kyseessä täytekakku tai jäätelökakku. Omat lapset toivoivat kakkua, mutta panostin mieluummin sukulaissynttäreiden kakkuihin, koska ne tuli syötyä. Kakun sijaan leivoin muffinsseja, jotka meni lopulta kaikki.
Haluttiin tarjota myös jotain suolaista ja päädyttiin pizzoihin. Ekoille kaverisynttäreille ostettiin aikanaan juustohampurilaisia joka lapselle, mutta ne eivät silloin menneet kaupaksi. Tästä syystä haluttiin kokeilla pizzoja. Ne kelpasivat.
Muffinssit ja pizzat olivat ainoa ruuat, joihin nähtiin vähän enemmän vaivaa. Muuten mentiin ihan perus jutuilla, jotka toimii lastensynttäreistä toiseen. Eli karkilla ja sipseillä. Tarjottiin myös dippikasviksia. Mietittiin alkuun, jääkö niistä kaikki syömättä, mutta lapset olivat näistäkin syöneet melkein kaiken.
Tarjoilut:
- Suklaamuffinssit tuorejuustokreemillä
- Pikkupizzat
- Vihannestikut ja dippi
- Viinirypäleet
- Sipsit
- Popkornit
- Karkit
- Mehu

Koristeet
Meillä on muutamat perusjutut, joilla tehdään kotiin juhlan tuntua. Nämä ovat sellaisia juttuja, joissa voisi varmasti halutessaan säästää, mutta me ollaan päätetty, että tämän verran panostetaan koristeisiin.
Ostetaan aina ilmapalloja (mainoslinkki*), koska niillä saa luotua helposti juhlan tuntua kotiin. Viimeisissä juhlissa meidän suosikkikeino koristella koti on ollut liimata ilmapallot kaksipuolisilla tarroilla kattoon. Nämä ovat herättäneet joka kerta ihailua ja hämmästelyä.
Sen lisäksi ostetaan myös teemaan sopivat astiat ja sevetit. Lapset eivät olleet nimenneet näille juhlille mitään erityistä teemaa, joten valitsin sellaisia juttuja, joista he tykkäsivät. Tällä kertaa se oli suloiset herkut donitsilautaset (mainoslinkki*), suloiset herkut mukit (mainoslinkki*), sekä servetit (mainoslinkki*). Lapset tykkäsivät näistä tosi paljon ja olivathan ne suloisia.

Aikaa juhlille oli varattu pari tuntia. Meidän ekat kaverisynttärit kesti kolme tuntia ja se oli vähän turhan pitkä aika. Ainakin meiltä aikuisilta loppui tyystin puhti. Joten suosittelen tätä kahta tuntia lämpimästi. Siinä ehtii syödä, avata lahjoja ja leikkiä. Sen lisäksi lapsilla ehti olla myös hetki hengailua ja jutustelua, jota he kaipasivat myös ihan selkeästi.
Herkkujen lisäksi meillä oli tosiaan pari yhteistä leikkiä. Tarkoitus oli ennen kaikkea pitää hauskaa, joten meillä ei ollut mitään palkintoja. Leikittiin musiikkipatsaita, eli kaikki tanssivat musiikin soidessa ja jähmettyvät sen loppuessa. Jos pelaaja liikkuu, hän putoaa pelistä. Sen lisäksi leikittiin varioitua tuolileikkiä. Tuolien sijaan meillä oli tyynyjä, joille piti päästä istumaan, kun musiikki loppui.
Ollaan puhuttu jo alustavasti, että seuraavat kaverisynttärit tulivat todennäköisesti olemaan yökyläsynttärit. Ne vaativat vähän vähemmän järjestämistä ja lapset odottavat tätäkin innolla. Sain tähän idean eräältä toiselta äidiltä.
Millaisia kaverisynttäreitä teillä on juhlittu?
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Sitruuna-vadelma täytekakku ja sokerikakkupohja
Syntymäpäiväjuhla lasten lempiväreissä


0