Meidän viikonloppu ja lapsen kaverisynttärit
Ihanaa alkanutta viikkoa! Meillä oli super kiva viikonloppu perheenä. Kumppanini oli taas lauantaina toki töissä, kuten noin yleensäkin baarialalla ollaan, mutta muun ajan hän on ollut sitten läsnä meille. Juhlittiin viikonloppuna esikoisen ensimmäisiä kaverisynttäreitä, jossa on ollut oma tekemisensä. Muuten me rentouduttiin.
Meidän viikonloppu alkoi oikeastaan jo perjantain puolella, sillä kuopus oli kanssani kotona. Tuntuu, että hän on edelleen vahvasti kiinni minussa ja aamuiset lähdöt päiväkotiin vaihdon jälkeen ovat vaikeita, koska hän haluaa selkeästi olla kanssani. Ollaan mietitty, koska se olisi tässä tämänhetkisessä tilanteessa mahdollista, että kuopus olisi ainakin perjantait kotona. Jos se vaikka helpottaisi ikävää. Hän saisi tässä keväällä vähän ekstra-aikaa minun kanssani ennen esiopetuksen alkua ja ennen vauvan syntymää.

Perjantaina me leivottiin esikoisen kaverisynttäreitä varten muffinsseja ja täytettiin kakkupohja, jotta se saisi kostua rauhassa yön yli. Lapset ovat todella innokkaita leipojia nykyään. Mikä on tietysti aivan ihanaa. Se toki vaatii sen, että minun täytyy muuttaa omia tapojani ja miettiä, miten lapset saadaan leipomiseen mukaan. Mikä tekee minulle suoraan sanottuna hyvää.
Minun perjantaipäiväni meni enemmän ja vähemmän keittiön puolella, kun leipomisen lomassa tein ruuaksi vielä kalapuikkotacoja. Tiedättekö, kun joinain päivinä tuntuu siltä, että sitä asuu keittiössä? Perjantai oli juuri sellainen päivä. Välillä piti käydä ottamassa sohvalla lepoa, kun liitoskivut meinasivat käydä liian koviksi.
Iltapäivällä saatiin kotiin taas aika väsynyt, mutta iloinen koululainen. Ilta sitten köllöteltiin ja halailtiin hänen kanssaan. Syksyn kiukuttelut alkavat selvästi jäädä taakseen. Selvästi lapsi alkaa hitaasti, mutta varmasti sopeutumaan tähän kouluarkeen ja siihen tiedon määrään, mikä päivän aika tulee.

Kaverisynttärit
Lauantai alkoi hyvissä ajoi aamulla, kun aloin tekemään viimeisiä valmisteluja lapsen kaverisynttäreille. Minulla on ollut politiikkana se, että ennen koulun alkua meillä ei ole vietetty kaverisynttäreitä. Sitä ennen juhlat sukulaisten ja muiden rakkaiden kesken on riittänyt vallan mainiosti. Varsinkin kun näissä juhlissa on ollut myös läheisiä lapsia. Nyt kun esikoinen on aloittanut koulun, olen luvannut alkaa järjestää myös juhlia lapsen omille kavereille.
Niin se elämä on muuttunut melkoisesti. Yhtäkkiä lapsella on oma kokonainen elämä, jossa en ole enää samalla tavalla mukana kuin ennen. On kavereita, on juhlia, on discoja ja vaikka mitä. Vaikka pyrin pysymään perillä siitä, mitä lapsi tekee ja kenen kanssa, silti hänellä on myös sitä omaa elämää. Ja niin sen kuuluukin olla. Synttäreillä pystyin toteamaan, että ekaluokkalaiseni on löytänyt oikeasti useamman kivan tyttökaverin koulusta. Ja synttäreiden ohessa sain useamman vanhemman numeron itselleni, mikä on aina helpotus.

Juhlat olivat todella onnistuneet. Meille tuli viisi ekaluokkalaista omien lasteni lisäksi. Ihan aluksi sankari avasi lahjat, jonka jälkeen lapset istuivat pöytään. Me tarjottiin aluksi Mäkkärin hampurilaisia lapsille, että vatsanpohjalla olisi jotain suolaista kaiken makean lisäksi. Tarjoilut olivat suht maltilliset. Hamppareiden lisäksi oli sipsiä ja popcornia, sekä irtokarkkeja. Olin esikoisen toiveesta leiponut juhliin mustikka muffinsseja ja täytekakun. Ensi kerralla mennään kyllä jätskillä, koska täytekakku ei oikein tehnyt kauppaansa. Minä olin alunperin halunnut tarjota jäätelöä, mutta olin heltynyt lapsen toiveisiin täytekakusta.
Juhlat olivat oikeasti tosi kivat. Syömisen lisäksi lapset leikki ja tanssi. Me katsottiin myös porukalla elokuva ja sen jälkeen lapset löysivät Harry Potter paperinuket, jotka olivat hitti. Omat lapseni tietävät jotain Harry Potterista, mutta ihan vielä me ei olla siirrytty kirjojen pariin. Yritän vähän säästellä kirjoja heiltä vielä, vaikka olisi ihanaa jakaa Potterin maailma lasteni kanssa.
Illalla minulla oli kotona kaksi aika väsynyttä, vaikkakin onnellista tyttöä. Aloin ohjaamaan heitä nukkumaan hyvissä ajoin, vaikka olikin lauantai. Selkeästi juhliminen oli vaatinut veronsa.

Sunnuntai
Sunnutaiaamusta lähdettiin koko porukalla uimaan. Lapset olivat molemmat toivoneet tätä jo hetken aikaa, joten nyt päästiin toteuttamaan tämä toive. Meillä oli ihan super hauskaa. Molemmat lapset treenasivat uimista ilman kellukkeita. Kuopus on alkanut päästä jyvälle uimisen saloista. Hän on kehittynyt hirveästi. Koululainen halusi asettaa itselleen tavoitteen tälle vuodelle, että oppisi uimaan vuoden loppuun mennessä. Sanoin sen olevan oikein hyvä tavoite vuodelle.
Uinnin jälkeen palattiin kotiin, tehtiin ruokaa ja hengattiin ilta suht rauhassa. Puolisoni leipoi meille sänpylöitä illalla ja maisteltiin niitä vielä. Ollaan yritetty leipoa mahdollisimman paljon leipää itse, koska siinä säästää pitkän pennin.
Meillä oli todella kiva viikonloppu taas. Nautin ihan valtavasti meidän arjesta, vaikka tässä onkin asioita, joiden kanssa täytyy kamppailla. Minulla on parin viikon päästä merkittävä lääkärinkäynti, jossa arvioidaan tämän hetkistä työkykyäni. Mutta voin kirjoittaa näistä asioista toiste.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Miten isosiskot suhtautuvat raskauteen
Täällä meidän vanhempien lisäksi vauvaa odottaa kaksi malttamatonta isosiskoa. Minun tapani on ollut olla kaikella tapaa avoin lapsilleni, joten raskausuutinen ei ollut heille kovin iso yllätys. Ollaan puhuttu jo ennen puolisoani siitä, että minusta olisi ihanaa saada vauva vielä heidän lisäkseen. Kun aloimme puolisoni kanssa seurustella ja lapset tutustuivat häneen olen sanonut kysyttäessä, että kyllä me toivomme vauvaa jonain päivänä. Joten, kun kerroimme minun olevan raskaana, kumpikin oli alusta asti innoissaan. Nyt se tapahtuu!
Miksi kerrottiin raskaudesta heti alussa?
Kerrottiin lapsille jo ihan alussa raskaudesta. Haluttiin ottaa lapset mukaan ihan alusta asti, vaikka raskauden eteneminen on alussa epävarmaa. Suru kuuluu elämään ja sitä voi käsitellä yhdessä lasten kanssa. Lisäksi lapset olisivat varmasti huomanneet meidän surumme, joten minusta on parempi, että he ovat ajantasalla asioissa. Lisäksi he olisivat todennäköisesti osanneet napata tiedon myös meidän keskusteluistamme. Raskaus on kuitenkin ihana ja iso asia. Emme välttämättä olisi osanneet olla puhumatta siitä. Joten uskon näin olleen kaikin puolin parempi.

Miten isosiskot odottavat vauvaa
Kumpikin otti tiedon vastaan tosi innoissaan. Huvittavaa oli, kun kerroimme, että äidin masussa kasvaa nyt vauva, kumpikin lapsi totesi: ”Näytä!” Siinä sitten selitettiin ettei vauvaa voi vielä nähdä. Myöhemmin sitä pääsee katselemaan ultraäänilaitteella vatsan ihon lävitse.
Kumpikin isosisko odottaa vauvaa kovasti. He puhelevat mitä vauvan kanssa voi sitten tehdä, kun se syntyy. Ja molemmat pohtivat toki sitä, tuleeko meille pikkuveli vai pikkusisko. Toki ollaan todettu, että kumpikin on ihan yhtä tervetullut lisä meidän perheeseen. Vaikea sanoa, kumpi on enemmän innoissaan. Kuopus on toki innoissaan siitä, että hänestä tulee viimein myös isosisko. Hän ei ole enää pelkästään pikkusisko. Minun ihana, empaattinen, herkkä esikoiseni on toki myös innoissaan. Hän on myös e, joka juttelee vauvalle masuun. Hän toivottaa vauvalle hyvää viikonloppua ja hyvää päivää kouluun lähtiessään. Mikä sulattaa minun sydämeni. Ollaan tutkittu ultrakuvia yhdessä ja lapsia on kiinnostunut mitä niissä näkyy. Tutkitaan myös raskaussovellustani ja sitä, mitä kaikkea kohdussa tapahtuu ja minkä kokoinen vauva milloinkin on.

Meidän vauvaa odottaa siis kaksi innokasta isosiskoa. He onneksi myös ymmärtävät, että vauvan pitää kasvaa ensin äidin masussa ennen kuin se pärjää sen ulkopuolella. Joten tässä on vielä monen kuukauden odotus ennen kuin vauva syntyy. Ihaninta on odottaa tätä lasten kanssa yhdessä. Kuopusta odottaessa esikoinen oli vielä niin pieni ettei juuri ymmärtänyt tilanteesta mitään. Joten tämä on minullekin ihana, uusi kokemus äitinä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals


0