Miehet valtaavat julkiset tilat
4Viime päivinä omassa somessani on kohuttu Helsingin Sanomien jutusta, jonka alkuperäinen otsikko kuului Lapsiperheet valtasivat Oodin, eikä se miellytä kaikkia. Jutussa kerrottiin kuin lapset ovat muun muassa sotkuisia ja meluisia vieraita ravintolassa. Juttu huokuu suoranaista lapsivihaa. Olen ottanut ennenkin kantaa siihen, kun lapset eivät saisi näkyä lainkaan julkisissa tiloissa muun muassa koska he eivät osaa käyttäytyä. Vanha homeinen kommentti on ollut; ”Tuokaa ne lapset julkisille paikoille sitten kun ne osaavat käyttäytyä julkisella paikalla.” Mikä on ihan naurettavaa. Missä lapselle paremmin opettaisi esimerkiksi ravintolakulttuuria, kuin ravintolassa?
Minä olen vienyt ja tulen viemään lapsiani jatkuvasti julkisille paikoille, ravintoloihin, kahviloihin, kirjastoihin, museoihin ja vaikka minne muualle. Siinä elämysten ohessa ne lapset myös oppivat niitä käytöstapoja ja tottuvat julkisiin paikkoihin.
Miksi lapsiviha on okei?
Tämän lapsivihaa huokuvan jutun myötä minulle heräsi taas pari ajatusta. Ensinnäkin, miksi lapsiviha on jotenkin hyväksyttävää. On ihan okei sanoa ”en pidä yhtään lapsista”, kun taas ”en pidä naisista” tai ”en pidä miehistä” tai ”en pidä ruotsalaisista” nostaisi todennäköisesti jonkinlaisen äläkän. Puhumattakaan mitä tapahtuu, jos esimerkiksi marginaalisista ihmisryhmistä puhuisi samalla tavalla. Joten miksi on ok sanoa ettei pidä lapsista? Lapset ovat kuitenkin pieniä ihmisiä. He ovat kovin keskeneräisiä ja opettelevät tätä elämää, mutta silti he ovat ihmisiä. Eikä yksikään lapsi ole lopulta samanlainen kuin toinen. En minäkään tule toimeen kaikkien lasten kanssa, kuten en tule toimeen myöskään kaikkien ihmisten kanssa.
Lisäksi on hyvä muistaa, että lapsiviha linkittyy aina naisvihaan. Meidän yhteiskunnassamme yhä suurimman osan perhevapaista pitää äiti. Silloin, kun sanotaan ettei lapsia kavaita jonnekin, ei myöskään heidän äitejään kaivata sinne.
Miehet valtaavat julkiset tilat
Irene Naakka nosti omissa Instagram stooreissaan erään kookoomuslaisen mielipiteen tähän asiaan: ”Jos julkisessa tilassa mennään kaikista sotkevimman, äänekkäimmän ja häiritsevimmän ryhmän ehdoilla, ei se ole enää kaikille avoin tila. Silloin vain ajetaan tavalliset käyttäjät muualle. Lastentarhat lastentarhoina ja kirjastot kirjastoina.” Tämä kommentti on äärimmäisen ironinen, kun ottaa huomioon miten miehet käyttäytyvät julkisissa tiloissa. Julkisissa tiloissa mennään aina cis-miesten ehdoilla, mikä tekee monista tiloista jopa turvattomia paikkoja muille. Vauvan itku, joka on pienen ainoa tapa kommunikoida, koetaan häiritsevänä, kun taas miesporukan kännimölyäminen kuitataan sillä iän ikuisella pojat on poikia -olankohautuksella.
Minä olen viimeksi tänään väistellyt miehiä julkisella katukäytävällä, koska he ovat ennemmin kävelleet päin, kuin itse väistäneet. Ja näin raskaana ei huvita hirveästi tietentahtoen törmäillä miehiin kadulla.
Samaan aikaan meuhkataan synnytystalkoista
Ja samaan aikaan, kun Helsingin Sanomat kirjoittavat siitä, että lapsia ei tovota julkisiin tiloihin, meuhkataan niistä synnytystalkoista. Jatkuvasti puhutaan siitä miten syntyvyys laskee ja suomalaiset kuolevat vielä sukupuuttoon. Mutta mitä muuta voi odottaa, kun yhteiskunnan viesti lapsien ja äitien paikasta kotona on tehty selväksi? Äitien pitäisi kadota yhteiskunnasta määrittelemättömän pitkäksi aikaa tekemään ja kasvattamaan niitä lapsia kotiin. Kaikki muu on väärin. Ei ihme, että ihmiset eivät halua lapsia. Eikä tässä vielä edes puhutaa siitä, miten synnytyslaitoksia suljetaan koko ajan ja synnyttämisestä on tulossa yhtä vaarallista puuhaa kuin menneinä vuosina ennen synnytyssairaaloita.
Vanhempien ja lasten täytyy saada käyttää julkisia tiloja, kuten kaikkien muidenkin.
Joten voitaisiinko me pikkuhuljaa päästä viimein eroon näistä lapsi- ja naisvihaisista ajatuksista ja puheista. Itse aion jatkaa ainakin julkisten tilojen käyttämistä myös lasteni kanssa. Nähdään Oodissa ja museoissa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Syyllistetään uhria ja puolustetaan tekijää
Sananvapaus – Maailman vanhin tekosyy
Aiemmat synnytykset
Sisältövaroitus: Minulla on ollut kaksi riskisynnytystä, jossa asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Jos koet, että et pysty mahdollisesti lukemaan tällä hetkellä tällaista sisältöä, niin suosittelen skippaamaan tämän julkaisun. Jos esimerkiksi sinun synnytyksesi lähestyy, niin tämä ei ole postaus, jonka ehkä haluat lukea nyt.
Olen ollut tänään neuvolassa ja otin siellä puheeksi sen, että synnytys on alkanut nostaa minussa ahdistuksen ja pelon tunteita. Minulla on taustalla kaksi aika hurjaa synnytystä ja ajattelin kertoa teille nyt niistä.
Tämä on erittäin toivottu postaus. Minulta pyydetään säännöllisesti kertomusksia synnytyksistäni, joten vastaan tässä monen toiveeseen.
Esikoisen synnytys
Synnytin esikoiseni vuonna 2015. Olin silloin itse 26 vuotias. Synnytys käynnistettiin laskettuna päivänä hepatogestoosin vuoksi. Käynnistäminen aloitettiin illalla pallongilla. Aamulla minulta puhkaistiin kalvot ja siirryin oksitosiinitippaan synntyssaliin. Tippa laitettiin tippumaan muistaakseni kymmenen aikaan aamulla. Oksitosiinilla aikaan saadut supistukset olivat aivan kaameita. Luonnollisetkaan supistukset eivät ole mitään herkkua, mutta näiden keinotekoisten vuoksi oksensin joka supistuksella. Niitä tuli tiheään, eikä kroppa ehtinyt niihin mukaan. Ja itselläni nämä eivät tehneet mitään. Olinkohan lopulta auki hikiset neljä senttiä, kun supistukset tyssäsivät kuin seinään.
Kuva: Hanna Poikkilehto / Editointi: Minä
Synnytystä yritettiin käynnistää melkein vuorokausi, mutta se ei vain käynnistynyt. Seuraavana aamuna minun tulehdusarvoni pomppasivat ja vauvan arvot kielivät pahasta ahdingosta. Silloin lääkäri teki sektiopäätöksen ja todennäköisesti pelasti vauvan hengen. Itse leikkaus meni tosi hyvin ja palauduin niin leikkauksesta, kuin kaikesta muustakin todella hyvin. Käynnistystä ehti kestää noin 36-38 tuntia. En muista ihan tarkkaan kellonaikoja. Noin vuorokauden kärsin niistä äärimmäisen kivuliaista supistuksista.
Olen edelleen hyvin kiitollinen lääkärille ja muulle henkilökunnalle siitä, että he pystyivät tekemään nämä nopeat päätökset.
Toinen synnytys
Toinen synnytys käynnistettiin niin ikään myös viikoilla 38+6, kun vauva ei liikkunut kohdussa enää kunnolla. Silloin minulla oli myös hepatogestoosi ja olin ehtinyt olla vuorokauden sairaalassa ennen käynnistyspäätöstä. Kätilöt olivat alusta asti sitä mieltä, että tältä reissulta minä en palaa ilman vauvaa.
Tämä käynnistys aloitettiin myös pallongilla, mutta oli muutoin hyvin erilainen. Pallonki avasi kohdunkaulan illan aikana. Seuraavana päivänä sain hyvin pieniä määriä käynnistävää lääkettä tabeltteina ja kävelin osaston pitkää käytävää edestakaisin koko päivän. Käynnistystä yritettiin hitaasti, koska minulla oli se epäonnistunut käynnistäminen taustalla. Sain nukkua seuraavankin yön osastolla. Seuraavana aamuna heräsin siihen, että vedet menivät ja samalla kertaa minulla alkoi saman tien kovat, tasaiset supistukset. Minut siirrettiin samantien synnytyssaliin.
Supistukset olivat tälläkin kertaa kipeitä, mutta eivät samalla tavalla pakottavia, kuin ne täysin käynnistetyt. Nämä myös oikeasti avasivat minua ja koska ne avasivat, minun oli mahdollista saada myös epiduraali. Olin nopeasti täysin auki, mitä tosin seurasi viiden tunnin odottelu, kun odotimme vauvan laskeutumista oikeisiin asemiin. Eli siis hypin viisi tuntia jumppapallolla ja yritin auttaa vauvaa laskeutumaan. Sitten päästiin ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti noin puoli tuntia. Vauva oli pienessä virhetarjonnassa, joten avuksi otettiin imukuppi.
Ihan hetki vauvan syntymän jälkeen minut kiidätettiin leikkaussaliin. Ymmärsin, että minulla oli jonkinlainen verenvuoto, joka tarvitsi leikkaussalivälineistöä. Jälkeen päin sitten selvisi, että olin menettänyt melkein kolme litraa verta, joista suurin osa oli mennyt synnytyssalin lattialle. Jos kätilöt ja lääkärit eivät olisi toimineet nopeasti, niin tällä kertaa minä olisin kuollut. Jälleen kerran, olen äärimmäisen kiitollinen silloisille lääkäreille ja kätilöille. Tällä kertaa toipuminen kesti vähän kauemmin. Sain toki lisäverta sairaalassa, mutta minua huimasi kuukauden päivät synnytyksen jälkeen.
Mikä tulevassa synntyksessä pelottaa?
Ihan suoraan sanottuna se, mikä tällä kertaa synnytyksessä voi mennä pieleen ja kuka on ensi kerralla hengenvaarassa. Tämä terveydenhuollon nykytila huolestuttaa myös. Onko seuraavassa synnytyksessä riittävästi osaavaa henkilökuntaa, joka pystyy tekemään näitä nopeita, kriittisiä päätöksiä. Entä jos ensi kerralla joku päätös tehdään liian myöhään.
Tästä syystä esimerkiksi suunniteltu sektio tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta. Mutta en haluaisi sektion vaikuttavan lapsilukuuni, mitä se saattaa hyvinkin tehdä.
Sovittiin neuvolassa, että se viimeinen lääkärinkäynti olisi suoraan synnytystapa arvio, jossa voitaisiin miettiä miten synnytys saataisiin vähän turvallisemman tuntuiseksi. Vaihtoehtoja on paljon. Esimerkiksi, jos synnytys on kestänyt x-määrän tunteja, se menisi suoraan sektioon tai jos vauva onkin virhetarjonnassa, niin matka kävisi silloinkin leikkaussaliin. Tämä tuntui minusta hyvältä ajatukselta. Toki voihan se olla, että minä tarvitsen myös pelkopolin apua, kun raskaus tästä vielä etenee ja synnytys lähenee. Toistaiseksi tämä toimintasuunnitelma tuntuu kuitenkin hyvältä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit