Miten vähennetään ruutuaikaa lapsiperheessä
Hei ihana! 🩷 Havahduin meidän perheen ruutuaikoihin kun uudet kansalliset ruutuaikasuositukset julkaistiin. Näiden suositusten mukaan alle kaksivuotias ei tarvitse ruutuaikaa ollenkaan ja isommillekin sitä suositellaan vain tunti. Älypuhelinta ja somea ei suositella alle 13-vuotiaille. Meidän lapsille tuli ruutuaikaa ihan mahdottomia määriä ja tämä isoksi osaksi siksi, että me aloitetiin aamu tv:llä.
Aamun lastenohjelmat ovat jääneet meille tapana ajalta kun oli todella uupunut ja keskenään isompien lasten kanssa kun he olivat vielä ihan pieniä. Sain aamulla levättyä ihan himpun verran pidempään kun lapset katsoivat aamun lastenohjelmia. Tämä helpotti ihan valtavasti, koska olin pahimmillaan niin uupunut, että sängystä ylös pääseminen oli haastavaa. Sen jälkeen aamun lastenohjelmat vähän niin kuin jäivät tottumuksena.

Ruutuajan karsiminen
Kun sitten aloin pohtia sitä miten ruutuaikaa saisi vähennettyä niin mietin millainen taistelu siitä tulisi isompien kanssa, kun he joutuvat luopumaan ns saavutetuista eduista. Positiiviseksi yllätykseksi keskustelu asiasta meni paremmin kuin hyvin, koska tarjosin lapsille perusteluja. Olen pyrkinyt ihan alusta asti perustelemaan lapsille kaikki päätökseni, jotta he ymmärtäisivät juurisyyt sen takana miksi asioita esimerkiksi kielletään. Se on myös pakottanut minut itseni pohtimaan sitä kiellänkö jotain vain sen takia etten siinä hetkessä jaksa vai onko sille ollut jokin oikeasti hyvä syy.
Keskustelusta seuraavana aamuna päätettiin jättää aamun lastenohjelmat pois. Niiden tilalla me luetaan, leikitään ja piirretään yhdessä. Me aikuiset päätettiin samalla kertaa, että pyritään siihen ettei avata somekanavia ollenkaan aamun ensimmäisenä tuntina. Omaan hyvinvointiprojektiini kuuluu muutenkin se, että valitsisin yhä useammin kirjan skrollaamisen sijaan. Samalla se on esimerkin näyttämistä lapsille.

Koululaisten kanssa
Samaan syssyyn tarkastin koululaisten kännyköiden ruutuajat. Toisella olikin hyvin maltillinen, mutta toisen kanssa piti käydä tilanteesta ihan keskustelua ja sen vuoksi muokkasin asetuksia hieman. Lapsilla on kännykässä käyttöaika, jonka sisällä on kaikki muut sovellukset paitsi puhelut ja perus viestit, jotta aina saa yhteyden vanhempiin, vaikka päivittäinen käyttöaika olisi mennyt. Heidän koulullaan ei ole saanut missään vaiheessa käyttää kännykkää vaan se on pidetty aina koulupäivien ajan repussa.
Jos ei oltaisi jo hommattu isommille älypuhelimia niin oltaisiin varmaan odotettu vielä pidempään. Kuopuksen kanssa tehdään kännykkäasiassa varmasti ihan eri tavalla, kun ollaan tähän mennessä toimittu. Tämä on muuten asia, jonka oivalsin joitain vuosia sitten, eli lasten kanssa ei tarvitse toimia samalla tavalla. Moni asia tulee esikoisen kanssa täysin uutena ja hänen kanssaan minä harjoittelen myös omaa äitiyttä. Jos nuorempien kanssa tulee asioita, joissa haluan toimia eri tavalla se on täysin ok. Eli kuopus tuskin saa kännykkää kakkosluokalla.

Miten on mennyt
Nyt arkea ilman aamun lastenohjelmia on kulunut pari viikkoa ja kaikki on mennyt tosi hyvin. Lapset ovat sopeutuneet tilanteeseen todella hyvin. Viikonloppuisin saatetaan katsoa hetki lasten ohjelmia mutta ei todellakaan yhtä kauan kuin ennen ja me aikuiset pyritään parhaamme mukaan näyttämään esimerkkiä tässä. Onneksi olen itse löytänyt lukemisen uudelleen, joten tämä on helppoa.
TV on ollut meillä huomattavasti vähemmän päällä eikä muutos ole tapahtunut ainoastaan aamuissa, vaan se on vaikuttanut ihan koko päivään. En olisi uskonut että muutos olisi näin iso.
Olisi kiva kuulla herättikö nämä uudet ruutuaikasuositukset teillä keskustelua tai teittekö muutoksia?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Korkeasaareen lasten kanssa – Tunnelmia videolla!
Hei ihana! 🩷 Lomailin tässä noin viikon verran, enkä ottanut mitään stressiä sometöistä ja se oli ihanaa! Toki loman yhteyteen sain myös pienen flunssan, koska mikä loma se sellainen olisi, jonka olisi kokonaan terveenä. 😅
Pieni irtautuminen teki hyvää. Tykkään mun työstä ja tykkään tehdä somea, joten irtautuminen on välillä todella vaikeaa. Sitä miettii herkästi, että tarvitseeko jostain sellaisesta päästä irti, josta pitää? Kyllä tarvitsee, jos se on työtä. Irrottautumisessa auttoi tällä kertaa vanhan harrastuksen pariin löytäminen. Tästä tosin kerron ehkä vähän myöhemmin lisää.

Myös YouTube oli pienellä tauolla. Tämä tosin lähinnä sen flunssan vuoksi. Mutta tällä viikolla ilmestyy kaksi videota. 💖 Tällä ensimmäisellä videolla on hieman lomapuuhia ja meidän perheen retki Korkeasaareen. Retki oli tosi kiva, kaikki tykkäsivät ja kaikki lapset viihtyivät. Taapero yllätti jaksamisellaan meidät kaikki.
Videon pääsee näkemään YouTuben puolelta tästä linkistä! Muista tilata kanava, jos et ole sitä jo tehnyt!
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Synttäriviikonlopun tunnelmia videolla


1