Hae
Big mamas home

Viikon parhaat: Lomalla

Paras retkikohde oli Alppiruusupuisto.

Vierailtiin lasten kanssa Alppiruusupuistossa ennen kuin he lähtivät toiseen kotiin loman viettoon. Kukinta ei ollut ihan vielä kaikkein parhaimmillaan, mutta sitä oli kuitenkin ihasteltavaksi asti. Alppiruusupuisto on myös siitä aivan äärimmäisen ihana kohde lasten kanssa. Omat lapseni ovat aivan innoissaan puiston pitkospuista ja ”sokkeloista”, joita pitkin voi mennä. Se on heille kuin labyrintissa vierailu. Toki kauniit kukat kelpaavat myös. Sekä puistossa nautittu jäätelö. Nyt kukinta on varmasti parhaimmillaan, joten kannattaa käydä ihastelemassa sitä.

Suloiset sitruskuosit vauvalle.

Olen hullaantunut näistä söpöistä sitruskuoseista vauvanvaatteista. Mopo on meinannut karata käsistä, mutta olen toppuutellut parhaani mukaan, sillä vauva ei tarvitse kymmentä erilaista kesäasua. Mutta muutaman kohdalla olen antanut periksi itselleni. Tässä yksi niistä. Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan ihana.

Kesäruoka.

Niinä päivinä kun isommat lapset ovat meillä, mennään ruuan suhteen todella vahvasti heidän ehdoillaan. Seuraavat kaksi viikkoa nautitaan sitten aikuisten ehdoilla. Minulle kesäruuat ovat vahvasti salaattipitoisia ja kylmiä. Lasten lähdettyä tilattiin ensimmäiseksi ruokaa Woltilla ja minä nautin Lie’men Shanhai tacoista. Pidän ehdottomasti omista versioistani, mutta ovat nämä orginellitkin erinomaisia.

Uutta potkua vaatehuoltoon oman yhteistyön kautta.

Tein tällä viikolla Instagramissa yhteistyön Arkivé Atelierin kanssa. Tämä oli itselleni todella merkityksellinen ja toivottu yhteistyö. Samalla sain uutta potkua ihan tähän meidän perus vaatehuoltoon kotona, mikä on ihanaa. Olen itse todennut, että vaatteiden huoltaminen todella kannattaa. Ne ketjuvaatteetkin kestävät parempina pidempään, kun niistä pitää hyvää huolta.

Vauvan unipesä.

Löydettiin kivan näköinen ja hyvä unipesä meidän vauvalle Doomoolta. Ajattelin aluksi, että ei me mitään unipesää hommata, mutta lopulta muistin, kuinka paljon me sitä kuitenkin käytettiin kuopuksen kanssa. Todennäköisesti vauva nukkuu tässä paljon meidän kanssa.

Kesäkodin sisustusjutut.

Toiset sanoisivat tätä pesänrakennusvietiksi, minä kutsun tätä kesäkodin sisustamiseksi. Kaivoin viime vuona löytämäni simpukat esille ja pyyhin pölyjä, sekä järjestelin paikkoja hieman. Olen viime aikoina viettänyt todella paljon aikaa Pinterestiä selaillen ja nimenomaan sisustuksesta inspiroituen. Tuntuu pitkästä aikaa todella hyvältä laittaa kotia. Mikä on aivan ihanaa.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Viikon parhaat: Kevätjuhlaviikko

Valkoinen kesämekko ja keväisiä kuulumisia

Kesän aloitus Linnanmäellä

Tuleva arki kolmen lapsen kanssa

Keväinen helatorstai ja leikkipuistokahvila Play café

Olohuoneen uusi järjestys

Enää tuskin on epäselvää, että meillä on viime aikoina sisustettu ja myllätty kotia oikein urakalla. Ollaan sisustettu tätä kotia paremmin meidän kasvavan perheen tarpeisiin. Isojen lasten huone ja meidän makuuhuone on vielä aivan kesken. Olohuone saatiin aika nopeasti valmiiksi, kun sinne ei tarvinnut ostaa mitään uutta. Riitti kun pyöriteltiin huonekaluja uuteen järjestykseen.

Olohuoneen järjestyksen muuttaminen oli täysin minun ideani. Järjestys on pysynyt hyvin samanlaisena siitä lähtien, kun tähän muutin.

Idea järjestyksen muuttamiseen lähti siitä, että lähdin pohtimaan teddy-nojatuolille uutta, parempaa paikkaa. Olen uumoillut, että nojatuoli voisi olla aikanaan hyvä paikka imettää. Silloin en halua sen olevan olohuoneen toisessa nurkassa. Tämän pohjalta lähdin miettimään, miten olohuoneesta saisi vähän toimivamman.

Puolison tuomasta divaanisohvasta sai onneksi vaihdettua divaaniosan puolta, mikä oli oikeastaan ehdoton juttu siinä, että ideoimani järjestys onnistuisi. Niinpä sitten yhtenä vapaapäivänään puoliso vaihtoi divaaniosan paikkaa. Sen jälkeen minä siirtelin huonekaluja ja mallailin paikkoja.

Sohva ei voinut enää jäädä täysin ikkunan viereen, joten ruokapöytää piti tämän vuoksi kääntää. Sohvan ja ikkunan väliin tuli meidän pieni sivupöytä ja yksi lampuista siirtyi sille.

Olen todella tyytyväinen muutokseen, joka saatiin aikaa. Tilaa on edelleen riittävästi ja vaihtelu virkistää. En osaa sanoa, kumpi on toimivampi järjestys, mutta tällä hetkellä me nautitaan tästä. Nyt ei tarvitse hetkeen pyöritellä huonekaluja ympäri. Kun vielä saisi nuo makuuhuoneet kunoon.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Meidän kodin sisustussuunnitelmat

Olohuoneen second hand nojatuoli

Millaista sisältöä te olette toivoneet?

13. luukku: Meidän joulukoti

Eteisen liinavaatekaappi