Hae
Big mamas home

Puhtaat, valkeat verhot

Syksy on monesti kodinlaittajan ja sisustajan kulta-aikaa. Kesällä koti tuppaa olemaan enemmän tai vähemmän sellainen välipysäkki kaikenlaisten kesärientojen välillä. Kun kerrankin on mahdollisuus olla ulkona, niin suomalainenhan sitten myös on ulkona. Syksyllä viihdytään enemmän sisällä, joten ehkä silloin on helpompaa löytää niitä uusittavia tai viimeistelyä kaipaavia juttuja omasta kodista. Syksyllä on myös yleensä Habitare. Minulle syksy alkaa aina Habitaresta, paitsi tänä vuonna. Liekö johtuu siitä, että olo ei ole juuri nyt kovin syksyinen…

Big mamas home by Jenni S. Puhtaat, valkeat verhot

Vaikka tänä vuonna ei pääse Habitareen fiilistelemään sisustusmaailman uusia tuulia, olen vienyt oman kodin sisustusta eteen päin. Sisustuksen edistäminen on lähtenyt siitä, että minulla on ollut selkeitä tarpeita (kuten se sänky), jotka on täytynyt laittaa kuntoon. Sen lisäksi on ollut pienempiä juttuja, joihin olen kaivannut muutosta.

Big mamas home by Jenni S. Puhtaat, valkeat verhot

Yksi näistä jutuista on ollut olohuoneen verhot. Olohuoneessa on tähän asti roikkunut tummat, raidalliset pimennysverhot. Verhot olivat kuosinsa puolesta vähän sellainen, köyhän naisen vähän sinne päin ratkaisu. Eli toisin sanoen ne eivät ole alun alkaenkaan olleet minulle se kaikkein mieluisin vaihtoehto. Mutta, koska en löytänyt valkoisia, sopuhintaisia pimennysverhoja, niin vanhat saivät jäädä.

Big mamas home by Jenni S. Puhtaat, valkeat verhot

Lopulta, tänä kesänä, pimennysverhot saivat luvan lähteä. Tilalle ostin valkoiset, läpikuultavat, puuvillaverhot. Ja uskomatonta, miten paljon avarammalta meidän olohuone tuntuu ihan vain verhoja vaihtamalla. Yksivärisyys rauhoitti myös tilaa, mitä en olisi uskonut. Edellisissä verhoissa ei kuitenkaan ollut pystyraitaa levottomampaa kuvioita.

Big mamas home by Jenni S. Puhtaat, valkeat verhot

Ainut miinus näissä on pituus, mutta se on täysin harkittu miinus. Minä haaveilen sellaisista kauniista, ylipitkistä verhoista. Mutta valitsin aivan syystä nämä, jotka jäävät reilusti lattian yläpuolelle. Voin kertoa, että jälkikasvuni ei anna armoa edes näille, niin lattiaan ulottuvat verhot saisivat taatusti pahemmin kyytiä. Kunhan verhot eivät enää jää nukerattaiden renkaisiin tai toimi esirippuna esityksiin, mietin uudelleen ylipitkiä versioita. Nyt mennään näillä.

Lamppumuijan uusi valaisin

Pieni sisustuspostaus tähän väliin. Olen joskus kirjoittanut siitä, että olen lamppunaisia henkeen ja vereen. Designin puolelta puhuttelee yleensä nimenomaan kauniit valaisimet. Kuten esimerkiksi Flosin kattokruunu. Siitä huolimatta en omista vielä yhtään designvalaisinta. Vielä.

Big mamas home by Jenni S. Lamppumuijan uusi valaisin

Lamppunaisena tosin uskon, että jokaiseen tilaan on oma valaisimensa, eikä kaiken tarvitse olla designia. Sisustan harkiten ja osittain myös löydöillä, joten sisustuksen eteneminen on aina aavistuksen hidasta. Haluan aina löytää täydellisesti meidän tarpeita vastaavan esineen.

Pakko myöntää, että tällä hetkellä kotona on tasan kaksi valaisinta, jotka miellyttävät minua täysin. Edelliselle asuinkumppanilleni lamppu oli vain lamppu, mikä tuo valoa ja siihen tarkoitukseen käy melkein mikä vain. Näin ollen emme olisi voineet olla enempää eri mieltä tästä asiasta. Mutta enköhän minä ajan kanssa löydä oikeat valaisimet meidän kotiin.

Big mamas home by Jenni S. Lamppumuijan uusi valaisin

Big mamas home by Jenni S. Lamppumuijan uusi valaisin

Nyt haluaisin näyttää teille yhden valaisinlöydön. Tämä ei ollut heräteostos. Voin kertoa harkinneeni ostosta yli kuukauden päivät, vaikka hintaa valaisimella ei ollut montaa kymppiä. Törmäsin tähän kuitenkin sattumalta käydessäni kerran Søstrene Grenessä. Pidän enemmän epäsuorasta valosta ja sivuvalaisimista. Meillä on aika harvoin kattolamput päällä ollenkaan. Ja olen etsinyt olohuoneeseen pientä sivupöydän valaisinta, joka sopisi kokonsa puolesta juuri tälle pienelle pöydälle ja siihen jäisi vielä tilaakin. Tämä pikku valaisin täytti kaikki kriteerit.

Big mamas home by Jenni S. Lamppumuijan uusi valaisin

Big mamas home by Jenni S. Lamppumuijan uusi valaisin

Silti mietin ostopäätöstä yli kuukauden, koska sellainen minä nyt vain olen. Jahkailen ostopäätösten kanssa monesti vähän liiankin pitkään. Mutta sen ansiosta teen kodin suhteen aika harvoin hutiostoksia. Tälläkin kertaa, voin vain todeta rakastavani kyseistä valaisinta. Se on ihan täydellinen omalle paikalleen.