Hae
Big mamas home

Yhteiset baby shower -juhlat

Kirjoitan nyt meidän baby showereista. Päätettiin jo tämän raskauden alussa, että pitäisimme puolison kanssa yhteiset juhlat vauvan kunniaksi. Täällä Suomessa perinteeksi on muodostunut se, että raskaana olijan naispuoliset ystävät järjestävät vauvakutsut yllätyksenä. Tämän vuoksi me saimme pari kummastunutta kysymystä siitä, miksi me järjestämme itse nämä juhlat ja vieläpä yhdessä. Meille tämä on kuitenkin osa sitä tasa-arvoista vanhemmuutta.

Sain taannoin muutaman viestin ihmisiltä, jotka kertoivat ettei heidän vanhemmuutensa tasa-arvo ole kiinni baby showereista. Mikä on todella hyvä juttu. Me kuitenkin koettiin tärkeäksi näyttää, että ollaan tasa-arvoisia myös tässä. Kirjoitin aiemmin pidemmin auki ajatuksia yhteisten juhlien takana. Pääset kyseiseen postaukseen tästä linkistä.

Baby shower koristeet

Olen kerännyt jo raskauden alusta asti juhlien inspiraatiokuvia pinterestkansioon. Värimaailma ja koristeiden tyyli oli tämän avulla aika nopeasti selvät. Olin tallentanut useampia tietyn tyyppisiä kuvia kansioon ja siitä oma suunnittelu oli hyvä aloittaa.

Minulla on yleensä tapana ostaa juhliin ilmapalloja ja kertakäyttöastioita. Niillä pääsee jo pitkälle. Joskus saatan ostaa myös muita, mahdollisesti monikäyttöisiä koristeita ja viimeisen vuoden aikana olen innostunut myös askartelemaan koristeita. Tällä kertaa mentiin kuitenkin mahdollisimman helpolla.

 

Ilmapallokaaren lisäksi väkersin seinälle tuollaisen pyykkinarukoristeen. Narulle laitoin pienillä puisilla pyykkipojilla vauvan vaatteita roikkumaan. Jos nämä olisivat olleet yllätysbileet jollekin toiselle, narulla voisi olla lahjaksi tarkoitettuja vaatteita. Me käytettiin koristelussa kuitenkin ihan vaan niitä vauvalle ostettuja ja säästettyjä juttuja. Kuten esimerkiksi viisivuotiaan isosiskon vanhat synnytyssairaalasta saadut villasukat. Mielestäni tämä on oikein soma koristeluidea.

Tarjoilut

Meidän idea oli järjestää juhlat nyyttikestiperiaatteella. Tässähän kävi tosin vähän niin, että monet osallistuivat tarjoiluihin rahallisesti ja itselläni lähti mopo käsistä. Joten pääasiassa pöydässä oli minun tuotoksiani. Olin kuitenkin yrittänyt päästä mahdollisimman helpolla. Siksi tarjoilut olivat pääasiassa pilkottavaa mallia.

Suunnittelin juhliin salaattibuffetin. Ajattelin, että salaattibuffetti olisi ensinnäkin monipuolinen vaihtoehto isolle porukalle. Ihmiset saisivat valita lautaselleen juuri niitä omia suosikkejaan. Minun olisi myös suhteellisen helppo valmistaa salaattibuffet, kun tarjottavat pitäisi lähinnä pilkkoa ja asetella esille. Sen lisäksi valmistin juhliin myös todella helpon jälkkärin. Puoliso teki meille taas alkoholittoman boolin.

Salaattibuffet
  • Jääsalaatti
  • Friseesalaatti
  • Tomaattia
  • Kurkkua
  • Vesimelonia
  • Mansikoita
  • Mustikoita
  • Paahdetut perunat
  • Paahdetut porkkanat
  • Vuolukana
  • Parmakinkku
  • Leipäjuusto
  • Falafelit
  • Salaattijuusto/feta
  • Tonnikala
  • Cashew-pähkinät
  • Kastike
  • Patonkia

Meidän ystävät olivat suunnitelleet keskenään meille yhteisen lahjan, sekä ohjelmaa itse juhliin. Baby showereissa on monesti pelejä ja leikkejä liittyen vauvaan. Puolisoni pääsi muun muassa harjoittelemaan vaipan vaihtamista vauvanukelle. Minulle kun sitä harjoitusta on ehtinyt kertymään tässä vuosien varrella.

Me saimme lahjaksi koko porukalta lahjakortin Pikku Vaniljan verkkokauppaan vauvaa varten, sekä ravintolalahjakortin, jonka voimme käyttää vauvan synnyttyä. Lahjat olivat aivan ihanat ja todella huomaavaiset. Oli erityisen ihanaa, että ystävät muistivat myös meitä vanhempia.

Olen itse todella onnellinen, että pidimme päämme ja järjestimme juuri meidän näköiset juhlat. Erityisen onnellinen olin, kun sain nähdä miten onnellinen puolisoni oli. Näissä juhlissa hänkin pääsi ihan uudella tavalla osaksi vauvan odotusta ja sai olla huomion keskipisteenä siinä missä, minä ja vauvakin. Minä en koe jääneeni missään nimessä paitsi mistään, kun jaoin tämän päivän puolisoni ja lapseni isän kanssa. Päinvastoin pikemminkin.

En voi siis kuin suositella perheen yhteisiä vauvakutsuja. Seuraavaksi me juhlitaan varpajaisia joskus vauvavuoden loppupuolella.

Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää? Oletko sinä saanut viettää baby showereita?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Farkkutakki ja musta kaftaani

Viimeisillään raskaana

Simppeli mutsiuniformu – Valkoista ja farkkua

Raskausviikko 35 (34+0 – 34+6)

Raskausviikko 34 (33+0 – 33+6)

Viimeisillään raskaana

Juuri nyt tätä kolmatta raskautta on kulunut 247 päivää, mikä tarkoittaa 88,2 % koko ajasta. Joko nyt saa sanoa, että olen viimeisillään raskaana? Tämä aika on mennyt ihan uskomattoman nopeasti. Tuntuu, että ihan vasta tein yllättäen positiivisen raskaustestin. Ja ihan vasta me käytiin ultrassa tervehtimässä vauvaa. Nämä kuukaudet ovat tuntuneet silmänräpäykseltä ja ensi kuussa meillä on varmasti vauva. Minä tulen olemaan kolmen lapsen äiti.

Kolmas kerta

Näin kolmannella kerralla, kun kaksi ensimmäistä lasta ovat jo selkeästi isompia, olen päässyt taas sellaiseen pieneen raskauskuplaan kuin esikoisenkin kanssa. Tätä vauvaa on saanut ihan odottaa, siinä missä nykyään viisivuotiaan raskaus meni aika lailla taaperoa paimentaessa. Tässä raskaudessa on ollut niitä rauhallisia hetkiä, kun on voitu puolison kanssa ihmetellä vauvan liikkeitä, sekä raskaussovelluksen viikkoja. Toki tähän on varmasti vaikuttanut myös se, että tämä lapsi on puolisoni esikoinen ja tämä kaikki on hänelle aivan uutta. Sitä kautta häntä myös kiinnostaa asiat eri tavalla.

Olen haaveillut kolmannesta lapsesta todella pitkään. Nau tin erityisesti toisen lapsen vauvavuodesta, mutta siinä oli niitä omia todella synkkiä varjopuoliaan. Olin näin ollen ajatellut, että mikäli asiat menevät niin kuin toivon ja saan vielä kolmannen vauvan, otan kaikesta ilon irti. Nautin niin raskaudesta, kuin vauvavuodestakin. Päätin, että haluan dokumentoida tätä raskautta ihan eri tavalla, kuin kahta aiempaa. Minkä olenkin tehnyt muun muassa täällä blogin puolella. Synnytyksestäkin haluan kuvia, jos vain mahdollista. Vauvan kanssa me pesitään ja opetellaan imetystä. Aion nauttia sekä niistä viikoista, kun meillä on kaikki lapset kotona, sekä niistä yhden lapsen viikoista. Kummassakin on varmasti puolensa.

Rakastan tätä raskausaikaa

Olen rakastanut tätä koko raskausaikaa, joka on ollut helpoin kaikista kolmesta. Olen jaksanut todella hyvin, mikä on ollut itselleni ilo. Hepatogestoosikin antoi odotuttaa itseään aivan viime metreille asti, minkä otan yhtenä voittona. On ollut ihanaa tuntea kaikki vauvan potkut ja venytykset vatsassa. Aivan yhtä ihanaa on ollut, kun puoliso on tunnustellut ja ihmetellyt näitä liikkeitä. Jos minun pitäisi veikata, täältä on tulossa samanlainen futari kuin nuoremmasta isosiskostaan. Samaan aikaan, kun toivon ettei tämä päättyisi, en malta odottaa, että saamme tavata tämän uuden perheenjäsenen.

Kun sisarussuhde kehittyy jo raskausaikana

Yksi mielettömimmistä asioista tässä raskaudessa on ollut se, miten isommat lapset ovat suhtautuneet raskauteen ja vauvan odotukseen. Kumpikin puhuu siitä, mitä he haluavat opettaa vauvalle ja miten he hoitavat tätä. On todella ainutlaatuista saada seurata sitä, miten se sisarussuhde on lähtenyt kehittymään jo nyt, vaikka sisarus on vielä vatsassa. Muistan itse suurimman osan niistä ajoista, kun äiti odotti pikkuveljiäni. Myös sen ajan, kun hän odotti minua viisi vuotta nuorempaa veljeäni. Se oli ihmeellistä aikaa ja uskon sen olevan sitä myös omille lapsilleni. Tämä kokemus on myös itselleni upea ja ainutlaatuinen.

Synnytys jännittää ja pelottaakin edelleen. Mutta minulla on tulossa vielä synnytystapa-arvio, sekä kontrollikäyntejä hepatogestoosiin liittyviä polikäyntejä, joissa aion puhua peloistani avoimesti. Uskon, että tässä saadaan tehtyä jokin suunnitelma, joka tuo minullekin mielenrauhaa. Lähtökohtaisesti luotan kätilöihin ja lääkäreihin. He ovat pelastaneet minut ja vauvat ennenkin tiukoista paikoista, joten uskon heidän tekevän niin tälläkin kertaa.

 

Nyt toivotaan, että beibis ei synny ennen juhannusta. Meillä on silloin isojen lasten kanssa sellaisia suunnitelmia, joiden en todellakaan halua peruuntuvan. Se on oikeastaan ainoa toive tähän loppuraskauteen. Ja ehkä se, että nämä helteet vähän helpottaisivat.

Mites te muut raskaana olijat?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Raskausviikko 35 (34+0 – 34+6)

Viimeiset hetket kahdestaan

Kolmas raskaus

Rennosti kauluspaidassa

Synnytyspelkopoli