Ihanaa vappua!
Ihanaa vappua rakkaat! Meillä on ollut aivan ihana päivä ystävien kanssa. Brunssi oli onnistunut ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Nautin päivästä ja voisin ottaa brunssien järjestämisestä tavan itselleni. Eilen vietettiin aikaa lasten kanssa Backaksen kartanon vappuetkoilla. Siellä oli kivoja juttuja lapsille. Tosin järjestetyn tekemisen taisi voittaa valtava kanto, jonne kumpikin lapsi mahtui sisälle asti. Tuntuu, että tätä vappua muistelen todella pitkään.

Mekko / H&M
Takki / H&M
Kengät / Zadaa second hand
Korvakorut / Vorssa Ink

Pukeuduin vappubrunssille tähän kuvissa näkyvään mekkoon. Ostin sen hetki sitten, koska aiemmissa a-linjaisissa mekoissani on sauma vatsan kohdalla, mikä alkaa tulla vastaan tässä vaiheessa raskautta. Tässä ei ole saumoja, jotka ottaisivat kiinni raskausvatsan kohdalta, joten tässä on hyvä kulkea tuleva kesä. Tämä on myös kevyt, mikä on todennäköisesti tervetullutta kesähelteillä. Olen kertonut, että pidän valtavasti juuri tällaisista a-mallisista lyhyistä mekoista, koska koen niiden sopivan omaan ruumiinrakenteeseeni niin hyvin. Olo on aina kauni tällaisessä mekossa.

Kengät ovat vanha kirppislöytö Zadaasta. Nämä ovat ihanat ja tosi tukevat korkkarit, varsinkin näin raskaana. Täytyy pistää nämä kesällä jalkaan, mikäli tulee tarvetta korkkareille.
Korvakorut olen ostanut Vorssa Inkiltä jo varmaan pari vuotta sitten. Nämä ovat ihan suosikki kesäkorvikseni. Ne ovat kevyet ja pirteän väriset ja kaikin puolin aika ihanat.

Huomiselle ajattelin kirjoittaa viimeisimmän raskausviikkopostauksen ja sen jälkeen palailen vielä hetkeksi vappubrunssin pariin ja vinkkeihin.
Nauttikaa vapusta!
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
4 vinkkiä vappubrunssin suunnitteluun
Otin puolison kanssa puheeksi, että olisi ihanaa järjestää vappuna brunssi ystävien kesken. Minä olen haaveillut vuosia vappubrunssin järjestämisestä, joten olen enemmän kuin innoissani tästä. Kevät on muutenkin lempivuodenaikani, joten on ihanaa juhlistaa sitä näin. Ja aion todellakin tehdä tästä perinteen.
Tässä muutama vinkki vappubrunssin järjestämiseen!

1. Aloita suunnittelu hyvissä ajoin ja kutsu vieraat
Suosittelen kutsumaan ihmiset hyvissä ajoin, että esimerkiksi vuorotyöläisillä on aikaa varautua. Tämä tarjoittaa yleensä noin reilua kuukautta ennen. Näin on myös helppoa suunnitella kaikille sopivaa ajankohtaa. Vappubrunssin ollessa kyseessä, keskusteltiin hieman siitä vietetäänkö brunssia aattona vai päivänä. Meidän porukalle sopi kaikkein parhaiten ajankohdaksi se vappuaatto. Päätä myös juhlapaikka. Oletteko jonkun kotona vai esimerkiksi piknikillä.

2. Mieti koristeiden teemaa
Suosin paljon jo olemassa olevia koristeita. Niitä kun on lasten juhlista kertynyt kaappiin vuosien saatossa. Ostan myös jotain pientä täydennystä My dream daylta, kuten ilmapalloja ja servettejä. Päätin myös helpottaa meidän tiskausurakkaa sillä, että tilasin nyt juhliin myös pahvilautasia. Valitsin pastellisävyisiä ilmapalloja ja kukkakuvioisia servettejä, sekä lautasia. Sen lisäksi koristelen pöytää kukilla ja konfetilla, jota meillä on ennestään.

3. Päätä tarjoilusta ja sovi, mitä kukin tuo jos kyseessä on nyyttärit
Tämän tyyppisissä juhlissa suosittelen ehdottomasti jakamaan vastuuta ruuan suhteen. Kun kaikki osallistuvat, yhden taakka ei ole liian iso. Jokainen voi osallistua omien tatojen ja mahdollisuuksien mukaan. Me jaettiin ruokavastuut yhteisessä whatsapp ryhmässä ja saadaan kokoon todella hyvä setti erilaisia herkkuja, jotka todennäköisesti uppoavat kaikille.

4. Suunnittele juomat
Juomapuolta kannattaa myös suunnitella. Oma puolisoni on baarimestari, joten luonnollisesti kannustin häntä kehittelemään meille boolin. Toki oltaisiin myös voitu sopia, että jokainen tuo omat juomansa. Minusta on kuitenkin kiva tarjota yhteinen juoma kaikille. Vappuun sopii toki sima. Me päädyttiin kuitenkin keväiseen booliin, jonka reseptin tulen jakamaan myös teille.
Tässä minun vinkkini onnistuneeseen vappubrunssiin. Toki, nämä vinkit toimivat hyvin mihin tahansa juhlaan ja brunssiin, joka järjestetään yhdessä.
Palaan meidän vappubrunssin tarjoiluihin ja tunnelmiin vielä myöhemmin.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Halloweeniin sopivat madoilla koristellut mokkapalat


0