Tervetuloa huhtikuu!
Hei ihana! 🩷 Nyt on viimein huhtikuu, mikä tarkoittaa viimeistään sitä, että olemme selvinneet taas yhdestä talvesta. Minulle talvi on hieman vaikea paikka. Se ei ole missään nimessä lempiaikani vuodesta. Kevät tuntuu huomattavasti paremmalta. Siitä huolimatta olen huolissani viime talven laadusta, enkä oikeastaan voi olla miettimättä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevissa vaaleissa aion äänestää ihmistä ja puoluetta, jotka arvostavat ympäristöä ja luontoa.

Kaverisynttärit
Politiikasta niihin henkilökohtaisiin kuulumisiin. Viikonloppuna vietimme koululaisten kaverisynttäreitä. Juhlat olivat useamman kuukauden jäljessä, mutta itse ajattelen, että kaikkein tärkeintä on juhlia niitä. Puhuimme koululaisten kanssa, että ensi vuonna voitaisiin kokeilla yökyläsynttäreitä tällaisten perinteisten juhlien sijaan. Nyt he olivat ainakin innoissaan ajatuksesta. Katsotaan muuttuuko mieli kuukausien aikana.
Näin kolmen lapsen perheessä tuntuu, että koko ajan saa olla järjestämässä jotain. Taaperolle toki riittää vielä jonkin aikaa sukulaissynttärit. Mutta isommat lapset haluavat tietysti juhlistaa myös kavereidensa kanssa. Se on täysin ymmärrettävää. Eikä meillä ole mahdollista yhdistää sukulais- ja kaverisynttäreitä. Voi olla, koska isot ovat syntyneet niin lähekkäin, niin pidämme yhteiset sukulaiskemut ja sitten jatkossa kumpikin saa juhlia vielä omien kavereidensa kanssa. Se todennäköisesti vähentäisi hieman omaa työtaakkaani. Vaikka juhlien järjestämisestä pidänkin.
Palaan kaverisynttäreihin vielä myöhemmin. Kerron koristeluista ja tarjottavista.

Arki on ihanaa
Arki on tällä hetkellä todella täyttä. Tekemistä riittää. YouTuben opettelu työllistää todella paljon, kuten olen kertonut. Se tosin myös palkitsee. Menee varmasti tovi ennen kuin saan homman balanssiin. Totte on onneksi suurin mahdollinen tuki. En ole voinut käsittää aiemmin, kuinka paljon se kumppanin tuki ja kannustus merkitsee. Kuinka paljoon se oma energia riittää, kun ihan kaikesta ei tarvitse taistella. Totte on innoissaan kaikesta mitä teen, kyselee ja kannustaa. Mikä on ihan parasta.
Ja sama toimii toistepäin. Kannustan häntä työasioissa ja puhutaan paljon myös hänen alastaan. Siitäkin huolimatta, että en siitä mitään ymmärrä. Mutta opin koko ajan uutta.
Puhuminen muuttuu koko ajan vaivattomammaksi, vaikka ollaan alusta asti pystytty puhumaan asioista. Siitä tulee koko ajan vain entistä helpompaa, mistä olen kiitollinen. Alan todella ymmärtämään niitä, jotka kertovat pitkän parisuhteen salaisuuden olevan hyvä kommunikointi. Uskon sen nykyään 100 %. Paljon auttaa se, kun on kumppanina ihminen, jonka kanssa oikeasti haluaa kommunikoida. 🩷

Ollaan otettu nyt tavaksi käydä Toten kanssa myös yhdessä lenkeillä. Tarkoitus olisi käydä lenkillä yhdessä 2-3 kolme kertaa viikossa, taapero mukana. Sen lisäksi käyn lenkillä myös itsekseni. Mutta tämä on aivan ihanaa. Ollaan voitu puhua rauhassa lenkin aikana. Yhteisen ajan lisäksi voidaan nauttia liikunnasta ja sen tuomasta ilosta. Ainakin minulle se tuottaa suunnattomasti iloa.
Bongasin muuten nuo yllä näkyvät kukkaset lenkiltäni. Iloitsin niistä. Lähetin kuvan saman tien Katrille, jonka tiedän kaipaavan kevättä yhtä paljon kuin minä.
YouTubeen ilmestyi tänään video, jossa otan teidät mukaan pr-matkalle (mainos*). Kirjoitan tästä pian myös blogin puolelle, mutta jos haluat nähdä reissun videomuodossa, kannattaa siirtyä kanavalleni. Jos et vielä tilaa kanavaani, niin tilaa! Arvostan jokaista tilaajaa aivan valtavasti. Ihanaa alkanutta viikkoa! 🩷
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok / YouTube
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Hei maaliskuu!
Hei ihana ja aivan ihanaa maaliskuuta, sekä alkanutta kevättä! Vaikka ulkona ei ihan siltä näytä, minulle maaliskuu on kevättä. Se tarkoittaa, että eilen on ollut kevään ensimmäinen päivä. Eli me selvittiin taas yhdestä ankeasta, harmaasta talvesta. Halleluja! Ja joo, tiedän, että takatalvi voi iskeä koska tahansa, kun Suomessa asumme. Mutta minun mittarillamme me olemme ehdottomasti voiton puolella. Paras osa vuodesta voi viimein alkaa.
Postauksen kuvat on otettu Herbinan markkinointitilaisuudessa.* Halusin hyödyntää ne.

Liikuntaa koko perheen voimin
Viimein oloni alkaa olla terve. En tosin tiedä, kannattaako sitä sanoa ääneen, mutta sanoinpa jo. Olen päässyt takaisin liikunnan pariin ja sen suhteen fiilis on todella hyvä. Olen haltioissani. Ollaan liikuttu nyt myös yhdessä lasten kanssa. He ovat lähteneet mun kanssa lenkille ja jumpanneet myös kotijumppia yhdessä mun kanssa. Ihan taaperosta lähtien. Toivon hartaasti, että voin siirtää heille positiivisemman liikuntasuhteen, jonka olen itse saanut. Tällä hetkellä se näyttää hyvältä.
Puhuin juuri Toten kanssa siitä, miten olen nyt vasta oivaltanut sen, miten hyvää liikunta on minulle tehnyt. Jaksan paremmin, selkäni ei ole jakuvasti kipeä ja olen virkeämpi. Ei näitä asioita huomannut silloin, kun liikuin pelkkä laihduttaminen miessä. Kun katse on kiinnittynyt pelkkään vaa-an lukemaan niin on mahdotonta nähdä oikeastaan mitään muuta. Olen onnellinen, kun pääsin eroon tuosta ajattelutavasta.

Kevättä rinnassa
Olen todella innostunut alkavasta keväästä. Rakastan kevättä ja sitä miten luonto puhkeaa pikkuhiljaa eloon. Kaikki kesän kiva on vielä edessä päin.
Minulla ajatukset kääntyvät jo pääsiäiseen ja pääsiäisen tarjoiluihin, eli leipomuksiin. 😁 Viime vuonna leivoin passionjuustokakun. Mietin menenkö samalla, vai kehittelenkö jotain uutta. Meillä on pääsiäisenä kotona kaikki kolme lapsosta, mikä on aivan ihanaa. Katsotaan mitä kivaa keksitään. Todennäköisesti ei mitään super ihmeellistä, mutta tehdään ihan varmasti jotain.
Maaliskuussa mulla saattaa olla myös työmatka, jos kaikki järjestyy. Olisin ensimmäistä kertaa yön erossa meidän taaperosta. Katsotaan kummalle se tulee olemaan vaikeampaa, mutta yritän olla stressaamatta niin kauan, kun homma ei ole täysin varma. Mikäli tämä onnistuu, saatte kyllä kuulla siitä.

Kiitos kuvasta Niina.
Mutta nyt kohti kevättä ja maaliskuuta.
-Jenni
Haluatko lukea lisää ajatuksiani? Haluatko päästä syvemmälle ja oppia minusta enemmän? Kiinnostaako tekemäni työ? Kiinnostaako some? Tilaa uutiskirjeeni, liity blogin omaan sisäpiiriin. Kirjoitan sinne enemmän omia henkilökohtaisia ajatuksiani. Kirjoitan työstäni, ovalluksistani ja annan vinkkejä.
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Yhtä keuhkokuume diagnoosia myöhemmin


1